Grexit savuaa jo – ja saattaa kärähtääkin

Arvioin toukokuun alussa Grexitin olevan lähempänä kuin koskaan, ja sitä se jo todella on. En tiedä mikä on sen todennäköisyys, mutta tuskin kaukana 50 prosentista. Median mukaan kreikkalaisten kirkas enemmistö haluaa pysyä eurossa, mutta Syriza ei välttämättä näe asiaa siten, vaikka itsekin olen niin etupäässä uskonut – kuten useimmat europäättäjätkin, oletan.

Euromaat laskevat sen varaan, että ilman uutta luottoerää ja EKP:n hätärahoitusta Kreikan valtio ja pankkijärjestelmä ajautuvat maksukyvyttömäksi, ja omaan valuuttaan paluu johtaisi liian raskaaseen talouskaaokseen. Syrizan kova peli tulkitaan bluffiksi. Kreikan hallitus taas laskee sen varaan, että sen lähtö tulee euromaille liian kalliiksi. Se jättäisi maksamatta muut kuin yksityisten sijoittajien omistamat velat, jolloin euromailta jäisi saamatta 160 miljardia. Valtiovarainministeri Varoufakis ynnäilee, että Grexit maksaisi kaikkiaan tuhat miljardia euromaille, kun mukaan lasketaan markkinapaniikista aiheutuneet kustannukset.

Olen itse uskonut laihaan sopuun, koska taloudelliset ja poliittiset kustannukset olisivat todella korkeat molemmille. Mutta olen tullut pessimistisemmäksi, enkä vain koventuneen retoriikan vuoksi. Ilmapiiri euromaissa alkaa ilmeisesti kypsyä siihen suuntaan, että Kreikalle ei voi antaa periksi, koska siitä tulisi niin huono esimerkki, että sille on pantava stoppi. Ja täkäläiset poliitikot pelkäävät äänestäjiensä vastalausetta seuraavissa vaaleissa. Angela Merkelin kerrotaan vakuuttaneen Tsiprakselle, ettei yksikään europäättäjä voi kertoa julkisesti hyväksyvänsä Kreikan velkojen dramaattisen leikkauksen. Eikä hän siinä väärässä ole. Saksalaisten mitta alkaa olla Kreikan suhteen muutenkin täynnä ainakin median mukaan. Ja hehän suurimmat velkojat ovat.

Toisaalta Syriza on tehnyt lupauksensa äänestäjilleen, ja sillä on myös tiukka ideologia – sekä poliittisesti tällä tasolla täysin kokematon johto. Se on raaka yhdistelmä, kun pitäisi tehdä mittavia myönnytyksiä, joiden vastustaminen oli puolueen keskeinen vaaliteema. Lisäksi Syrizan kaikkein kovin siipi on muutenkin valmis lähtemään eurosta, jota se pitää liberaalikapitalismin käsikassarana. Tästä on mainio juttu brittilehti Telegraphissa: http://www.telegraph.co.uk/finance/11673989/Syriza-Left-demands-Icelandic-default-as-Greek-defiance-stiffens.html

Jutun mukaan Syrizan radikaalein siipi pitää vain hyvänä, jos Kreikka irtoaisi eurosta ja kansallistaisi pankkinsa Islannin esimerkkiä mukaillen. Se pääsisi tekemään vallankumouksen vähän kuin vahingossa, kun se on saanut äänestäjiltä laajan mandaatin, vaikkakaan ei ihan sitä varten. Tämän siiven silmissä ei tietenkään ole mitään järkeä myöntyä velkojien vaatimuksiin. Luottoehdot ovat sen mielestä järkevät vain jos niitä ei ole käytännössä ollenkaan. Eikä sekään välttämättä riitä, jos he haluavat mullistaa koko talousjärjestelmänsä. Pankkien talletuspakokin voi heidän silmissään olla vain hyvä asia: kun kansalaiset ovat vetäneet tilinsä tyhjiksi, jää uuteen valuutta- ja pankkijärjestelmään vähemmän setvittävää. Tai ainakin niin he voivat olettaa.

Syrizan radikaalein siipi ei tietysti yksin päätä Kreikan sopimuksista, mutta jos Tsipras olisikin valmis myönnytyksiin, voi puolue hajota hänen takanaan. Ja siinä tapauksessa hänen olisi haalittava sopimuksen taakse tukea vanhoista valtapuolueista. Tuskin se häntä hirveästi houkuttaa, vaikka eurosta lähtö pelottaisi.

Oletan tosin edelleen, että jos Kreikan lähtö eurosta alkaa olla väistämätön, ajautuu maa jonkin asteen sisäiseen kriisiin, koska kansalaisten enemmistö ei Grexitiä puolla. Mutta uudet vaalit edellyttäisivät, että Syriza jakautuu kahtia Grexitin suhteen, eikä Tsipras hae muita ratkaisuja. Mutta lähtisikö Tsipras sen takia uusiin vaaleihin vai valitsisi Grexitin pitääkseen puolueen koossa? Mene tiedä.

Tuskin sekään mahdoton vaihtoehto on, että Grexit johtaisi niin laajoihin mellakoihin, että ne pakottaisivat kansanäänestykseen eurosta ja samalla hallituksen asemasta. Liikumme alueella, jolle on aika vähän historiallisia vertauskohtia, joten paljon on arvailun varassa.

Kuinka Grexit sitten vaikuttaisi muuhun maailmaan? Yleinen käsitys on, että siihen on varauduttu jo niin hyvin, että vaikutukset olisivat varsin vaimeat. Mutta en laskisi hirveästi sen varaan. Epävarmuudesta syntyy aina vaikeasti ennakoitavia seurannaisvaikutuksia, kuten Lehman Brothersin konkurssi todisti. Ei kukaan silloinkaan kuvitellut, että pienehkön investointipankin pelastamatta jättäminen ajaisi koko finanssijärjestelmän kaaokseen. Grexitin kohdalla kuumeisin kysymys olisi, tulkitaanko Kreikka poikkeus- vai ennakkotapaukseksi toisten raskaasti velkaisten euromaiden suhteen. Vastaus ei ole välttämättä se rationaalinen, kun kyse on laumaeläimen vaistoilla toimivista rahamarkkinoista.

Leppoisaa jussia kaikesta huolimatta!

PS: Sivuhuomautuksena paukutan hiukan henkseleitäni – arvioin huhtikuussa, että kesädroppi pörsseissä notkauttaa Eurostoxx 600:n 380 pisteen tuntumaan. Juuri tuota pistelukua se pommittaa nyt jo kolmatta kertaa. Kreikasta riippunee, uppoaako se siitä alle vai kiskaiseeko ylös, mutta ainakin tuo tekniseen kokemukseeni perustunut ennuste osui tähän asti ällistyttävänkin tarkasti. Tuuriakin kenties, mutta vuosien markkinakokemus opettaa paljon sellaista, mitä puhtaasti fundamenttipohjalta toimiva sijoittaja ei hevin uskoisi.

13 thoughts on “Grexit savuaa jo – ja saattaa kärähtääkin

  1. Kreikan pörssi ei enää jaksa uskoa järkevään sopuun

    Minäkin olen uskonut ja toivonut Syrizan kovan pelin bluffiksi ja että viime tingassa tehdään laiha, mutta järkevä sopu.

    Kreikan pörssi ei enää oikein jaksa uskoa. Se on parissa viikossa laskenut 18%.

    Kreikan kehityskulku näyttää yhä enemmän järjettömältä ja käsittämättömältä. Jotenkin siellä on tunteet mukana politiikassa tavalla joka tekee lopputuloksesta arvaamattoman. Ja kun siellä on vielä yksittäisten henkilöiden ja poliittisten puolueiden asema sidoksissa kehityskulkuun niin alkaa olla aika paljon juttuja, jotka vaikuttavat yllättävillä tavoilla.

    Kai

     

    1. Siltä tuntuu

      Kreikkalaiset lehdetkin puntaroivat äsken, että on ajauduttu tilanteeseen, jonka lopputulos voi olla Grexit, vaikka harva sitä haluaa -eikä sen välttäminen olisi edes  kovin vaikeaa. Asenteet ovat tiukentuneet, ja poliitikot pelkäävät tulevaisuutensa puolesta enemmän kuin prosessin lopputuloksen. Maailmaa hallitaan pelottavan pienellä järjellä, kuten lohkaisi osuvasti Ruotsin valtakunnankansleri Axel Oxenstierna kuuluisassa motossaan.

      Hekki

  2. Greixitiä vai ei

    Tässä on eletty aika pitkää eigrexit-vaihtoehtoa. Minulle on ollut yllätys miten lyhytjänteistä kaikin puolin toiminta on ollut tukipakettien jälkeen. Jos muutaman kuukauden välein arvuutellaan riittääkö rahat vai ei, saavutetaan sen tasoinen epävarmuuden tila, jota mikään talous ei voi kestää. Epävarmuus on taloudelle myrkkyä. Ja tässä velan myöntäjät ovat ainakin yhtä paljon syyllisiä kuin kreikkalaiset. 

    Kun tuon nykyisen järjestelmän sisäänrakennetun jatkuvan epävarmuuden ottaa huomioon, minusta näyttä siltä että kertarytinä on ehdottomasti parempi kuin jatkuva kituutus. Se mitä Kreikalle on onnistuttu tarjoamaan, on ihan tavattoman surkea diili. Jos markkinatalouden olisi ihan hieman annettu toimia ja päästetty maa defaultiin asiat olisi jo ihan eri tolalla. Kiitti vaan Saksa ja pankkiirit jotka eivät osanneet edes hajautusta valtionlainoissa. 

    Olisi tärkeää että pääsisimme tilanteeseen, jossa velkaa annetaa kun uskotaan että ottaja maksaa ne takaisin. Ja toisaalt jos velan ottaja ei maksa, ei neuvoteltaisi demonkratian yli kävelemisestä vaan todettaisi että myöntö perustui väärään analyysiin ja kourassa on ihan rehellinen luottotappio. Sellaista se velkakirjasijoittaminen välillä on. Ensi kerralla kannattaa miettiä kenelle sitä velkaa antaa ja millä koroilla. Ts. tässä on myös suurempi markkinan moraaliin liittyvä aspekti, jossa grexit on suoraselkäinen oikea vaihtoehto. Olisi aina ollut.

    1. Defaultissa on ongelmansa

      Näinhän se on, että Kreikka sai liian helpolla liikaa lainaa, ja luotottajienkin pitäisi kantaa riskinsä (johan niitä velkoja tosin leikattiin raikkaasti, joskin taakka on yhä posketon). Mutta eihän defaultin esteenä sinänsä ole ollut muu kuin Kreikan halu pysyä eurossa – jos olisivat halunneet, niin drakmaan paluu olisi ollut tarjolla koko ajan.

      Jos taas Kreikan tai kenen tahansa annettaisiin defaultata velkansa yhteisvaluutan sisällä sillä ajatuksella, että shit happens, niin ei se helppo ratkaisu olisi mm. sen takia, että kreikkalaisten pankkien vakuudet EKP:ssa ovat pääosin omia valtionlainoja. Sen jälkeen EKP:n pitäisi jatkaa niiden hätärahoitusta maailman tappiin, vaikka vakuudet olisivat reaalisesti arvottomia. Ei olisi hääppöinen toimintamalli pitkällä sihdillä jo sen takia, että iso osa äänestäjistä hermostuisi tämmöisestä avoimesta pankkituesta, jota ei kontrolloida demokratian puitteissa. Tämä olisi yksi ilmeinen ja iso ongelma, jota lienee tosi vaikea ratkaista, vaikka poliittista halua siihen suuntaan olisi.

      Heikki

      1. Grexit varmasti ongelmaton tai helppo

        Nykyinen tapa ei voi toimia oikein millään aikajänteellä. Nyt taistellaan 1.5 mrd eurosta. Loppuvuonna on tulossa maksuun yli 3 mrd €. Erääntyvät maksut ja niistä seuraavat neuvottelut jatkuvat siis suurin piirtein samalla tahdilla jatkossa:

        2016: 3 mrd €

        2017: 1 mrd €

        2018: 1,7 mrd €

        2019: 1,9 mrd €

        … yht 18 mrd € vuoteen 2030 saakka. (Kokonaissummasta 21 mrd €, noin 3 mrd € on maksettu tähän mennessä alkuvuodesta. Huom. etupainotteisuus ohjelmassa, onko järkeä?)

        Eli kannattaa käydä aika innovatiivisetkin pankkien vakuus, sosialisointi, uuden drakman luomisen prosessit läpi. Sillä mikään talous tai edes yksilö ei kestä sitä että Lagarden naamaa pitää katsoa vuoteen 2030 saakka. 

      2. Tulopuoli toinen avain

        Noinhan se on, ei tuollaista epävarmuutta talous kestä. Pysyvä ratkaisu on tarpeen, jos Kreikka on toipuakseen. Vaikka sitten Grexit.

        Olisi tuossa toinenkin tie silti -että Syriza keksisi uskottavan tavan kohentaa valtiontalouttaan, jolloin tämä hevospaska kiristykierroksineen jäisi pois (ja velkojen helpottaminen osana sitä jollain vippaskonstilla joka menisi äänestäjille läpi). Syriza kehui keksivänsä uusia tuloja, mutta aika heppoisilta ovat keinot vaikuttaneet. Varoufakis mm. esitti 35000 pelikoneen asentamista valtion piikkiin. Ei hirmu nerokkaalta  kuulosta…

        Heikki

      3. Valtion tulopuolessa varmasti

        Valtion tulopuolessa varmasti on parantamista. 

        Annoin tuossa aiemmin vähän yksipuolisen kuvan veloista, koska IMF tällä hetkellä eniten otsikoissa. Täältä löytyy parempi kuva kokonaismaksuista vuosittain: 

        http://graphics.wsj.com/greece-debt-timeline/

        Jos tässä Kreikkaa tulopuolen osaamisesta kritisoi, niin kuvan perusteella löytyy kyllä pari muutakin kritiikin lähdettä. Kuten näemme maksuohjelma on kokonaisuudessaan etupainotteinen. Tämän vuoden maksut ovat suuria ilman IMF:ääkin. Käsittääkseni suurin osa tämän vuoden maksuista menee yksityisille sijoittajille (treasury bill holders), jotka ovat ilmeisesti vanhoja velkoja. IMF-maksuohjelma on erityisen todella etupainotteinen ja yleisesti ottaen alkuvuosien IMF ja ECB maksut huonosti synkronoitu eli vuosimaksut heittelevät paljon. Ts. velanhoito ohjelma osaamattomasti kasattu. Joka tapauksessa kakkuja riittää vuosittain niin pitkälle että tämän tason neuvottelut jossa mennään aika oudolle tarkkuustasolle puuttumaan maan asioihin, tulevat vääjämättä johtamaan jatkuviin epävarmuustilanteisiin, jotka lamauttavat talouden.

        Aika paljon jää kysymyksiä auki, joihin minä en ainakaan osaa vastata. Eikai tarkoitus ole että maa maksaa kaikki velkansa pois? Mikään maa ei sellaista tee eikä niin tulekaan tehdä. Kun vanhoja velkoja uusitaan ilmeisesti vuosittain, minkä tahon instrumenteiksi ne muuttuvat ja mikä on maksuaika? Mikä velkataso on ajateltu olevan riittävän matala esim tuon periodin lopussa (suht. bkt ja tämä nimenomaan vaikuttaa tasoon)? Jne.

        Ja lopuksi päästää siihen, että media on antanut ihan tavattoman vähän tietoa kokonaiskuvasta ja jättänyt kysymyksiä auki. Aina keskitytään lillukanvarsiin, muutaman miljardin maksuerään juuri sillä hetkellä ja yhden rivin Lagarden kommenttiin, jolla ei ole lopulta mitään väliä suuremmassa kokonaisuudessa.

      4. Medialla on reaalipolitiikkansa

        Kiitos hyvästä grafiikasta! Tuosta saa selkeän kuvan velkojen ytimestä.

        En osaa minäkään sanoa ratkaisua, enkä tietysti ole sellaista miettinytkään, kun ei kuulu tehtäviini. Mutta kieltämättä pitäisi määritellä taso, joka velkaantumiselle asetetaan, koska eihän mikään valtio koskaan velaton ole.

        Media ei asioita tosiaan käsittele usein kuin pintapuolisesti, mihin on yleensä ainakin pari kolme syytä. Toimittajat eivät osaa tai keksi pureutua tällaisiin asiantuntemista vaativiin aiheisiin. Toinen oleellinen syy on se, että lehdet eivät katso perustelluksi panostaa tällaisiin juttuihin, jotka vaativat aikaa ja vaivaa. Sen takana voi olla kenties huono asenne, mutta myös kokemus tai ainakin oletus siitä, että tällaiset asiat eivät perusteellisina paketteina kiinnosta kuin kourallista lukijoita.

        Tiedän tästä logiikasta aika lailla, koska freelancetoimittajana myyn juttujani jatkuvasti. Tällaiseen aiheeseen olisi ainakin minun tosi hankala paneutua, koska jutun perkaaminen vaatisi isohkon työmäärän, eikä freelancer saa koskaan erikseen korvausta taustatyöstä vaan ainoastaan standardijuttupalkkion. Toiseksi tuollaiselle jutulle ei ole järin helppo löytää ostajaa, ellei siihen saa selkeää journalistista kärkeä – siis pointtia, joka herättää lukijan mielenkiinnon. Kokenut freelancer osaa toki keksiä pointteja liki tyhjästä, mutta ei ole silti sanottua, kelpaisiko moinen aihe silti kenellekään, tai että siitä saisi työmäärään suhteutettuna mielekkään korvauksen.

        Elämän mediassa voi olla aika karua. Yksityiset lehdet ja niissä toimivat eivät ole ensisijaisesti yleviä yhteiskunnallisia tehtäviä palvovia instansseja, vaan yksityisiä yrityksiä ja niistä elantonsa repimistä päivittäin miettiviä ihmisiä.

        Täällä Piksussahan me saamme käsitellä aiheita vapaasti ja laveasti, jos eväitä riittää. Toisaalta teemme tämän ilmaiseksi, joten työmäärän on asetuttava sen mukaiseksi. Ja onhan meillä mukavasti lukijoita, mutta ns suurta yleisöä tällaisen lehden pariin ei noin vain houkutella.

        Heikki

      5. Kriittinen näkemys Kreikan sisäpiiristä

        Poliittisen kilpailijan analyysi Kreikasta on aika karu. Sen keskeinen viesti on, että valtio tuhlaa edelleen rahaa julkiseen sektoriin mm. subventoimalla holtittomasti julkisesti tuotettuja hyödykkeitä sähköstä alkaen – mikä tietysti johtaa tuhlaukseen kuten kaikki kohdentamaton subventio.

        Ja toinen oleellinen kysymys – mistä Kreikka saa kasvua, olipa sen euro- ja velkaratkaisu mikä tahansa? Mitsotakisin mukaan yksityinen sektori on kurjistettu (toki poliittinen näkemys hänen kohdallaan etenkin) ja julkinen sektori liian suuri ja tehoton. Jos näin johonkin mittaan on, mistä Syriza kaivaa kasvuohjelman? Niillä pelikoneilla? Vasemmistoradikaalit perinteisesti vihaavat yksityistä sektoria ja rakastavat julkista. Heidän kasvupolitiikkansa valitettavasti lähtee samasta ajatusmallista luulen.

        Omapa asiansa sinänsä Syrizan ja äänestäjiensä, mutta kyllä velkojien on mietittävä, kykeneekö joku tuottamaan kassavirtaa, jolla velat hoidetaan. Muuten se Grexit voi olla kaikkien kannalta ainoa oikea tapa toteuttaa itsenäisyyttään – Kreikka tehköön kuten parhaaksi kokee ja velkojat myös.

        http://www.ft.com/intl/cms/s/0/57732530-1831-11e5-a130-2e7db721f996.html?siteedition=intl#axzz3dj6iQg34

        Heikki 

         

      6. Vajeet

        Kreikassa(kin) eläkkeet ovat suuri ongelma. Aivan kuten Jouko Karvonen kuvasi, että edelliset sukupolvet ovat pyrkineet tuottamaan vauraamman tulevaisuuden tuleville sukupolville tämä nykyinen (mitä Karvonenkin edustaa) on turvannut korkeimman elintason itselleen ja sitten prkinyt tuhoamaan vielä lapsiensa tulevaisuutta. 

        http://www.talouselama.fi/uutiset/jouko+karvinen+jatamme+nuorille+pahan+perinnon/a2311621

        Kreikassa on jotain samaa, mutta ei yhtä itsekästä sukupolvipolitiikkaa kuin täällä Suomessa. Kreikassa eläkkeet vievät 17,5 kansantuotteesta.

        Kun esimerkiksi Suomessa se on noin 13%. Tosin meillä se kasvaa Kreikkaa nopeammin, koska meillä on suuri eläköityminen vielä edessä ja Kreikassa suuri kuolema on edessä. Kreikan eläkejärjestelmän vaje on suhteessa kansantuotteeseen 9% kun Saksassa se on 3,5% (kiitos siirtolaisuuden). Kreikkalaiset eläkelläiset eivät suinkaan ryve rahassa vaan heistä 45% elää alle köyhyysrajan. Sitä se on kun maassa on ollut pieni syntyvyys ja masta muuttoa. 

        http://www.reuters.com/article/2015/06/16/eurozone-greece-pensions-idUSL5N0Z12PS20150616

         

      7. Kinkkinen paikka mutta rahoitus on silti ratkaistava

        Tsiprakse mukaan Kreikan eläkesysteemi on nykyisellään monen perheen ainoa toimeentulo, joten siitä ei voi leikata, koska se upottaisi kokonaisen sukupolvien ketjun muun toimeentulon puutteessa

        http://www.primeminister.gov.gr/english/2015/06/18/prime-minister-alexis-tsipras-article-in-der-tagesspiegel-german-taxpayers-are-not-paying-for-greek-pensions/

        Hän voi olla hyvinkin oikeassa, totta kai tuollaisessa jamassa olevassa maassa tämmöistä tapahtuu, kun muu sosiaaliturvakin on heikkoa. Tämä sanottuna tuntematta sikäläisiä systeemejä kuin toisen ja kolmannen mutkan kautta. Mutta ongelma on silti sama: miten Syriza rahoittaa julkiset menonsa? Vaikka velkoja leikattaisiin reippaasti, ei kysymys sillä katoa. Velanhoitomenot eivät ole suurin riesa, ne ovat muutamia prosentteja budjetista – eivät vähän mutta eivät ratkaiseva meno. Joten sen taakse ei voi mennä.

        Mitäs se muuten kellekään kuuluisi, mutta jos on toisten varassa niin joutuu vastaamaan ikäviin kysymyksiin.

        Heikki 

Comments are closed.

Related Posts