Helsingin Sanomat haastatteli minua Hitas-järjestelmään liittyen 9.1. ilmestyneeseen numeroonsa (sarjassaan toinen tabloidimuotoisista julkaisuista). Haluan hieman täsmentää haastattelustani mahdollisesti syntynyttä kuvaa.  Ensisijainen tavoitteeni ei ole nylkeä kaikin keinoin hyötyä irti järjestelmästä, vaan että järjestelmä tuotaisiin alas. Järjestelmästä luopumisen puolesta olen kirjoittanut blogissani useampaan otteeseen jo lähes kolmen vuoden ajan, mutta arpajaisiin on tullut osallistuttua vasta selvästi myöhemmin (kts. Jos et voi voittaa heitä, liity heihin).

Blogisti kuvassa.

Sinänsä kuulun kyllä hyvin pitkälti järjestelmän kohderyhmään: vaikka HS:n jutusta mahdollisesti välittyikin toisenlainen kuva, olemme keskituloisia asuntovelallisia, minkä lisäksi arpajaisiin osallistumisen tarkoituksena on ollut myös muuttaa asuntoon, ei vain jättää sitä vuokralle. Välttämätöntä tarvetta asunnon saamiselle ei toki ole, mutta vielä vähemmän sitä on niillä asunnon saaneilla, jotka tienaavat moninkertaisesti oman tulotasoni verran tai jotka ovat ostaneet jonkin niistä ylimpien kerroksien kaksikerroksista luksusasunnoista, joita emme itse hakeneet. Lopputulema on selvä: järjestelmä ei tarjoa sosiaalisin perustein määritettyä mahdollisuutta asuntoon, vaan arpajaisilla määritetyn mahdollisuuden ylimääräiseen hyötyyn. 

Mielenkiintoista hitasissa on se, miten sen olemassaoloa perustellaan kolmella tavalla tilanteesta riippuen. Kun poliitikko puhuu äänestäjäkunnalle, muistetaan monesti mainita sanayhdistelmä "kohtuuhintainen asuminen". Hitas-järjestelmän ulkopuolisiin asuntoihin järjestelmän vaikutus on kuitenkin ennemminkin hintoja nostava kuin niitä laskeva, joten kyse on koko kaupunkia ajatellen lähinnä populistisesta sanahelinästä.

Alueellisen segregaation välttäminen on jo huomattavasti järkevämpi, joskin harvemmin käytetty perustelu. Siihen on kuitenkin hitasia selvästi parempikin keino eli sosiaalinen vuokra-asuntotuotanto. Se kohdistuu keskituloisten sijasta matalatuloisiin, sen kohdalla ei tarvita arpajaisia, sillä tarveharkintaisuuden määrittämiselle on paljon paremmat edellytykset, eikä se liioin ole hitasin kaltainen asukkaita paikoilleen lukitseva ja likaisiin kytkykauppoihin motivoiva ongelmapesäke.

Sitten on vielä kolmas jokseenkin yhtä heikko, mutta ehkä kuitenkin se todellisin perustelu. Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä iloitsee (HS 8.1.), miten järjestelmä hillitsee "tavoiteltujen veronmaksajien muuttovirtaa kehyskuntiin", ja HS:n pääkirjoituksessa vastaavasti 10.1. muistutetaan, ettei hitas-järjestelmän tarkoitus olekaan tukea yhteiskunnan vähäosaisimpia, vaan että kyse on "aseesta taistelussa keskiluokkaisista perheistä". Tästä herää kuitenkin pari kysymystä. Toteutuuko tämäkään tavoite, vai käykö yhtä usein niin, että joku paremmin tienaava veronmaksaja jää esimerkiksi Espoon puolelle, kun esimerkiksi eläkkeelle jäänyt hitas-osakas ei voi myydä houkuttelevaa asuntoaan järkevään hintaan eteenpäin tai että hitas-asunnon arpajaisista saanut vie paikan enemmän veroa maksavalta? Toisekseen perustelu haiskahtaa valtakunnan tasolla hyvinvointitappiota tuottavalle "kuntaprotektionismille": miksi muutenkin vetovoimaisen Helsingin on sallittua käyttää tällaista vippaskonstia ja vieläpä kiusaamalla omia asukkaitaan kankeaan sääntelyyn jumiutuvilla asuntomarkkinoilla?