Huonoa tuottoa isolla riskillä

Idea säästämisessä pitäisi olla se, että saa hyvää tuottoa mahdollisimman pienellä riskillä. Viime aikoina tilanne on ollut juuri päinvastainen. Helsingin pörssissä on saanut huonoa tuottoa poikkeuksellisen suurella riskillä. 

Helsingin pörssi on noussut OMXH25-indeksillä mitattuna vuoden alusta ainoastaan kaksi ja puoli prosenttia.  Osakemarkkinamme ovat edelleen eräs maailman huonoiten menestyneistä osakemarkkinoista. Ja mikä pahinta, osakkeiden riskisyyttä mittaava VIX-indeksi eli ”sijoittajien pelkokerroin” kertoo, että tämä huono tuotto on saatu poikkeuksellisen suurella riskitasolla (mitä korkeammalla indeksi on, sitä suurempi on epävarmuus markkinoilla).

Erityisen suuri riski on Nokian osakkeessa. Päivittäiset heilahtelut ovat useiden prosenttien suuruisia. Toki tällainen poikkeuksellisen suuri heilunta tarjoaa aktiivisille treidareille eli lyhyttä kauppaa tekeville erityisen houkuttelevia mahdollisuuksia tehdä nopeasti suuria voittoja (tai suuria tappioita). Nokian osake onkin edelleen pikakauppaa käyvien suosituin osake. Sen näkee päivittäisistä kaupankäyntimääristä, jotka ovat merkittäväsi suurempia kuin muiden Helsingin pörssin yritysten, vaikkei Nokia enää olekaan Suomen suurin yhtiö osakekannan markkina-arvolla mitattuna.

Korot ovat poikkeuksellisen alhaalla ja näillä näkymin ne alhaalla pysyvätkin. Kolmen A:n maat, joihin Suomikin ainakin vielä toistaiseksi kuuluu, saavat markkinoilta lainaa lähes nollakorolla.  Paikallaan pysyttelevien tai nousevien korkojen aikana kannattaa pysytellä erossa korkosijoituksista. Sen sijaan laskevien korkojen aikaan korkopapereiden tuotot voivat olla jopa osakkeiden tuottoja korkeammalla.

Olen usein vuosien varrella joutunut vastaamaan kysymykseen, mihin viitekorkoon asuntolainan ottajan kannattaisi sitoa lainansa. Oma vastaukseni on ollut, että markkinakorkoihin, koska ne määräytyvät kysynnän ja tarjonnan perusteella. Olen varoittanut sitomasta korkoa pankin omiin prime-korkoihin, koska ne määräytyvät yksipuolisesti lainan antajan eli myyjän päätösten perusteella. Viime aikoina riski antaa myyjän määrätä hinta on tullut erityisen kalliiksi lainanottajille. Vaikka korot ovat poikkeuksellisen alhaalla, prime-korot ovat edelleen korkealla. Tässä on jälleen toteutunut se, minkä tutkimukset ovat jo aikaisemmin osoittaneet: kun korot nousevat, prime-korot seuraavat nousuja nopeasti ja kun korot laskevat, prime-korot seuraavat laskuja hitaasti.

Markkinat riemastuivat viime torstaina julkistetusta Euroopan keskuspankin kriisimaiden lyhyiden lainojen osto-ohjelmasta. Osakemarkkinat kaikkialla maailmassa nousivat voimakkaasti ja kriisimaiden lainojen korot laskivat. Mielestäni kannattaa kuitenkin rauhassa katsella, jatkuuko EKP:n osto-ohjelman aikaansaama alkuinnostus vai jääkö se lyhytaikaiseksi.

jorma.kokko@jamk.fi

Kirjoittaja on Osakesäästäjien Keskusliiton hallituksen jäsen. Osakesäästäjien Keskusliitto on osake- korko ja rahastosäästäjien edunvalvontajärjestö.

One thought on “Huonoa tuottoa isolla riskillä

  1. Jumala ei voi ikuisesti rankaista meitä !

    Sanot, että Helsingin pörssissä on viime aikoina saanut huonoa tuottoa korkealla riskillä. Pitää paikkansa. Sen haluaisin lisätä, että tuo "viime aikoina" on minun kokomukseni mukaan tarkoittanut viimeistä viittätoista vuotta.

    Mutta minä kuulun niihin, jotka luottavat että huonot ajat eivät voi kestää ikuisesti.  Luotan suomalaiseen osaamiseen ja olen mukana myös suomen pörssissä ja vieläpä ylipainolla.  Jumala ei voi ikuisesti rankaista meitä, jotka tuemme suomalaisia yrityksiä.

Comments are closed.

Related Posts