IFO:n mittaama suhdannetilanne indikoi pörssinousua

Suhdannekierto lähestyy vaihetta, jossa pörssiosakkeiden arvonnousut ovat maltillisia.  Alla on suhdannetilanne saksalaisen IFO tutkimuslaitoksen mittaamana.

– Nousuvaiheessa (Upswin) odotukset ovat korkealla mutta talous ei vielä kasva.
– Korkeasuhdanteessa (Boom) sekä odotukset että kasvu ovat voimakkaita.
– Laskusuhdanteessa (Downswing) odotukset ovat heikot mutta talous kuitenkin vielä kasvaa
– Lama (Recession) vaiheessa sekä odotukset että kasvu ovat heikkoja
 
Yleensä suhdanne kiertää nelikenttää kellon lailla siten, että pörssikurssit alkavat nousta noin klo 8.00 aikoihin ja karhumarkkinat (lasku) alkaa noin klo 14.30. Nyt suhdannekierto on edennyt suurin piirtein klo 13.30 kohdalle ja voimme vielä odottaa mukavia tuottoja.

Suhdannekellon tilanne (Lähde: ifo-group.de)

Related Posts

Sijoittaminen

Koskisen sektorinsa helmi? Ehkei sittenkään

Helsingin osakeindeksikin vaihteeksi jäähtyy etenkin sitä AI-buumin voimalla nostaneen Nokian ottaessa jo kunnolla osumaa – erittäin hyvästä syystä jos minulta kysytään. Monella sektorilla ja varsinkin meikäläisittäin elintärkeässä metsäteollisuudessa

Sijoittaminen

Omat Rahat katsaus: AI-huuma jo selkeästi ”lapiot ja hakkuut” vaiheessa

Datakeskuksien rakentamiseen tarvittavat välineet ovat nyt huudossa.

Ai-huuma on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Kovimmassa huudossa eivät ole enää suuria AI-investointeja tekevät ”perinteiset” teknojätit kuten Microsoft ja Google.