Ajatus ei ole uusi, mutta sen tämänkertainen esittäjä tulee hieman yllättävältä taholta. Lause on eläkkeellä olevan metsäteollisuusjohtaja, DI Pekka P. Rantalan muistelma- ja mietekirjasta “Noususta syöksykierteeseen“, joka jättää lukijaan hämmentyneen vaikutelman monellakin tavalla.

Pekka Rantalan lähtökohdat olivat vaikeat. 1934 syntyneen pojan molemmat vanhemmat kuolivat jatkosodan aikana. Kuolettavasti haavoittuneen isän kohtaaminen sotasairaalassa jätti lähtemättömän vaikutuksen kymmenvuotiaaseen poikaan.

Vanhempien kuoltua sukulaiset ottivat Pekan ja hänen sisaruksensa huostaan niin, että sisarukset asuivat ajoittain eri paikkakunnilla. Vanhempien kuoleminen ei kuitenkaan estänyt Pekka Rantalaa menestymästä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1953 ja valmistui DI:ksi kuusi vuotta myöhemmin. Opiskeluaikoinaan Rantala oli paperitehtaalla monissa duunarin tehtävissä. Kokemuksesta on ollut johtotehtävissä periaatteellista hyötyä, minkä lisäksi Rantala paperikoneitten vientitehtävissä ollessaan katsoi ainakin kerran yksikertaisimmaksi ratkaisuksi huoltaa itse asiakkaan konetta.

Kirjan ensimmäiset sivut ja vuosikymmenet kuvaavat metsäteollisuuden teknisiä ratkaisuja. Tekninen selostus kuvineen on siksi helppotajuista, että maallikkokin ymmärtää tekstin. Mielenkiintoinen on myös kausi Ahlströmin Pohjois-Amerikan edustajana vuosina 1968 – 1971 sekä myöhemmät (1990-luvulta lähtien) ulkomaantehtävät konsulttina. Ahlströmin varatoimitusjohtajakautena 1984 – 1989 Rantalan kuvaus avartuu teknisistä ratkaisuista yleisjohtamisen puolelle ja juuri tässä on kirjan mielenkiintoisin anti.

Rantala kritisoi ankarasti ja perusteellisesti metsäteollisuuden investointeja. Niitä ei suunniteltu kunnolla ja Rantala vertaakin investointeja Las Vegasiin sillä varauksella, että metsäteollisuudella pelataan muitten rahoilla.

Paitsi että investoinnit tulee kunnolla suunnitella (Rantala pitää matriisiorganisaatiota tässä tilanteessa parhaana), hän esittää monia muitakin konkreettisia havaintoja.

Paperikone poistetaan kirjanpidosta kymmenessä vuodessa, mutta konetta voidaan käyttää ajanmukaistettuna esim. 80 vuotta. Suurinvestointien asemesta Rantala perää marginaali-investointeja paperikoneitten käyttöiän jatkamiseksi. Investoinneilla pitäisi tähdätä erikoislaatujen valmistukseen pienillä ja keskisuurilla koneilla sen sijaan, että hankitaan suuria koneita tuottamaan bulkkitavaraa.

Investoinnit pitäisi kohdistaa EU:hun ja USA jättää vähemmälle huomiolle. Melko karmaiseva graaffisarja näyttää miten, suomalainen metsäteollisuus investoi vuosina 2000 – 2001 noin 17 mrd euroa lähinnä ulkomaille, minkä jälkeen investoinnit ovat olleetkin noin pari miljardia vuodessa. Vastaavasti vuonna 2000 metsäteollisuuden tulos liikevaihdosta oli 14 %, kun se vuoden 2002 jälkeen on ollut pari prosenttia.

Kirjansa lopussa Rantala käsittelee myös ympäristökysymyksiä. Rantala kritisoi sitä, että Maailmanpankki ja vastaavat laitokset eivät kiinnitä mitään huomiota globaalien kuljetusten ympäristövaikutuksiin. Rantalan mielestä investoinnit pitäisi sijoittaa lähelle raaka-ainelähteitä, jolloin lopputuotteen kuljettaminen rasittaa ympäristöä vähemmän kuin raaka-ainekuljetukset. Metsänhoidossa Suomella olisi paljon annettavaa aavikoituvalle maailmalle.

Pekka Rantala kiittää neljää henkilöä avustamisesta kirjan teossa. Yksi heistä on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannusjohtaja Rauno Enden. Leif Lindberg on puolestaan merkitty kirjan toimittajaksi.

Rantala ja hänen avustajansa jakavat kyseenalaisen kunnian siitä, että kirjaa tuskin olisi voinut kirjoittaa enää olennaisesti huonommalla suomella. Sellaiset substantiivit kuin yhtiö, konserni, joulu, hallitus ja valtio pitäisi kirjoittaa virkkeen keskellä pienellä alkukirjaimella, vaikka kirjassa em. sanat ja monet muut on kirjoitettu kuin erisnimet isolla alkukirjaimella. Yhdyssanoja on kirjoitettu runsaasti erikseen ja taivutusmuotojen heikko hallinta viittaa niin ikään siihen, että suomen kielen perusteet eivät ole olleet hallinnassa juuri laisinkaan.

Kieli- ja lyöntivirheet olisi poistanut oikeinkirjoitusohjelman käyttö. Toiston välttäminen ja aiheen rajaus olisivat olleet todellista toimittamista vaativia asioita. Kokemusperäinen eksakti tieto vaikkapa paperikoneen märästä päästä on sekoitettu kyseenalaisesti yleiseen filosofointiin, joka kattaa niin evoluution kuin Kaarle XII:n toiminnan 30-vuotisessa (!) sodassa. Nämä puutteet aiheuttavat sen, että periaatteessa erittäin tärkeä ja mielenkiintoinen aihe on paikoin onnistuttu esittämään lähes tragikoomisella tavalla.

Esitystavasta huolimatta pitäisin 259-sivuisen omakustanteen lukemista suunnilleen välttämättömänä jokaiselle metsäteollisuudesta kiinnostuneelle.