Ikiliikkujaa ei ole olemassa

Kuvassa vesi vain kiertää kehää ja samalla tuottaa voimaa teroitukseen

Ikiliikkujat eivät ole mahdollisia. Fysiikan lait estävät sen. Se ei ole estänyt lukemattomia keksijöitä ja helppoheikkejä yrittämästä. Sama tuntuu pätevän talouspolitiikkaan. Kreikassa näemme nyt seurauksen kun johto on virittänyt velkaikiliikkujan. Se ei toimi vaikka kansa kuinka äänestäisi sen puolesta koska talouden lait estävät sen.

Suomessa tuntuu olevan hieman samaa meininkiä. Elintarvikealalla työskenteleviltä tuntuu siltä että kanattaa lakkoilla vaikka elintarviketuonti kasvaa kasvamistaan. Tänään silmiini pisti uutinen baltic business newsissä jossa kerrotaan että s-ryhmä on kutsunut 49 eestiläistä ruoka-alan yritystä neuvotteluihin. Kyseessä on Prisman Rainbow-brändin alla myytävistä tuotteista. Jos Soumalaiset elintarvikeyritykset eivät pysty toimittamaan, niin läheltäkin löytyy kyllä vaihtoehtoja. Eikä tätä EU:n sisällä estä mikään taho.

Viro on vain muutaman tunnin päässä pääkaupunkiseudun väestökeskittymästä. Suoalaisia firmoja on pönkittänyt tähän mennessä suomalaisten halu ostaa turvallisia suomalaisiksi miellettyjä brändejä. Laadusta en ole niin varma. Mutta tilanne on muuttumassa. K-ketjun Pirkka- brändi oli tuoreessa tutkimuksessa luotettavan maineessa. Pakatut einekset jotka säilyvät hyvin ja kestävät kuljetukset kasvattavat suosiotaan. Ovatkohan virolaiset äidit huonompia ruuanlaittajia kuin suomalaiset? Hyllyjen tyhjeneminenpitsää kyllä ketjujen ostajat liikkeelle

Samantapaisia ajatuksia herättää helsingin bussiliikenteen lakkoilu. Saavutettujen etujen menetys ei tunnu kivalta. Mutta verisesti kilpaillulla alalla millään yrityksellä ei ole varaa pitää kalliimpia kuljettajia. Jos yrittävät, heillä ei ole kohta alla yritysta tai työpaikkaa.

Kysymys palaa ikuisuuskysymykseen: Mikä on osaamisesi, mikä lisäarvosi? Miten voit perustella olevasi arvokkaampi kuin naapurimaassa samaa työtä tekevä ihminen? Tuottavuus ja erikoisosaaminen ovat päteviä vastauksia. Onko muita?

Ikiliikkujia ei ole vaikka kuinka haluaisit sitä ja äänestäisit vaaleissa ikiliikkujapuoluetta!

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo