Joukkorahoituksen avulla on mahdollista sijoittaa listaamattomiin pienyrityksiin

Sijoittaminen

Joukkorahoituksessa sijoitetaan joko osake- tai velkamuotoisella- instrumentilla aloittavan tai pienen yrityksen toimintaan.  Vertaislainauksella taas annetaan yksityishenkilöille lainaa. Joukkorahoituksen ja vertaislainauksen  sijoitusmuotoja on runsaasti runsaasti tarjolla, mutta ne vaativat sijoittajalta yleensä huomiota ja vaivannäköä. Sijoituskohteisiin kannattaa tutustua huolella.

Joukkorahoitusta sijoittajilta yrityksille välittävät muun muassa  Fundu, Invesdor, Financier, Vauraus ja Mesenaatti. Vertaislainoja yksityishenkilöille välittävät esimerkiksi Bondora ja Fixura. Välittävä taho ylläpitää verkkoportaalia jonka kautta lainat ja sijoitukset löytävät perille. Välityspalvelun kulut veloitetaan muodossa tai toisessa yleensä rahoitusta saavalta taholta.

Joukkorahoitus on vaihtoehto pankkien myöntämälle lainamuotoiselle yritysrahoitukselle.  Uusien verkkoalustojen myötä joukkorahoituksen ovet ovat avautuneet pienille ja keskisuurille yrityksille. Sijoittajat ovat samalla löytänee listaamattomat pienyritykset. Osakemuotoinen sijoittaminen listaamattomiin yrityksiin on osinkojen osalta verotehokas vaihtoehto.

Osakemuotoinen joukkorahoitus on säilynyt suosittuna ja myös lainoja välitetään yrityksille kohtuu runsaasti. Mutta Suomen Pankki tilaston mukaan vertaislainoja välitetään aiempaa vähemmän.

Lisää tietoa: Suomen Pankki

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Related Posts