Kuinka teen parempia sijoituspäätöksiä? Lyhyt johdanto päätöksenteon psykologiaan

Sijoittaminen

 

Teemme päivittäin satoja, ellemme tuhansia päätöksiä. Useimmat päätökset liittyvät arkiseen elämään ja ovat pieniä ja rutiininomaisia, kuten minkä maitopurkin poimin kaupasta. Toiset päätökset ovat suuria ja voivat muuttaa loppuelämän, esimerkkeinä parisuhteen solminen tai ammatin valinta. Toisinaan saavutamme päätöksellä toivotun lopputulokset, toisinaan emme. Joskus emme edes tiedä, mitä päätöksellä tavoittelemme.

Sijoituspäätökset, kuten muutkin päätökset, voivat tuntua haastavilta. Päätöksentekijä on keskellä ristiriitaisen tiedon tulvaa. Analyytikot antavat vastakkaisia osakesuosituksia, sosiaalinen media tulvii toinen toistaan ”parempia” sijoitusneuvoja – ja niin edelleen. Ulkoa tulevan tietotulvan lisäksi päätöksiin vaikuttaa päänsisäinen ”kohina” eli normaali inhimillisyys. Mieliala vaikuttaa päätösten laatuun. Voimme olla vaikka väsyneitä, onnellisia tai huolissamme jostakin. Onneksi päätöksenteossa voi kehittyä.

Sijoituspäätöksien etu moniin muihin päätöksiin verrattuna on selkeä ja yksiselitteinen palaute, joka tulee siedettävässä ajassa. Sijoitustilin saldo on nopea ja konkreettinen mittari päätöksien laadusta.

 

Millainen on onnistunut tai epäonnistunut sijoituspäätös?

Onnistumisen arvioinnissa paras ja ainoa oikea tuomari on sijoittaja itse. Meillä kaikilla on omat tavoitteemme, mutta emme välttämättä tiedosta tai pysähdy ajattelemaan niitä. Sijoittajilta saattaa jopa jäädä tavoite kokonaan määrittelemättä. Tavoitteen lisäksi kannattaa miettiä huolella verrokkiryhmä, johon omaa suoriutumista vertaa.

Hyvin määritelty tavoite voi olla esimerkiksi: ”Haluan voittaa HEX 25-indeksin viiden vuoden aikana kahdella prosenttiyksiköllä per vuosi”. Mitä tarkempi tavoite, sen helpompi on arvioida omaa suoriutumistaan analyyttisesti ja systemaattisesti. Analyysi antaa mahdollisuuden oppia päätöksistä ja kehittää omaa päätöksentekoa.

On hyvä muistaa, että sijoituspäätökset eivät ole irrallisia muusta elämästä. Niissä kehittyminen parantaa myös muita päätöksentekotaitoja.

 

Miten mieli johtaa harhaan?

Mieli on täynnä psykologisia vinoumia, jotka ohjaavat päätöksiä. Tutkimuksin tunnistettuja vinoumia on lukuisia. Esimerkiksi, ihmisellä on taipumus nähdä omistamansa osake arvokkaampana kuin osake, jota ei omista. Näin sijoittaja voi arvottaa osakkeensa kalliimmaksi kuin käypä arvo markkinoilla on, ja osakkeesta  luopuminen muuttuu entistäkin vaikeammaksi.

Vinoumat ovat viheliäisiä, koska ne ohjaavat meitä tiedostamattamme ja niiden tunnistaminen on vaikeaa. Vinoumia on erityisen hankala huomata omassa ajattelussa. Huomaamme ne paljon helpommin toisten sijoittajien päätöksissä kuin omissa.

Tietoisuutta siitä, miten vinoumat vaikuttavat omiin päätöksiin, voi lisätä esimerkiksi päätöksentekopäiväkirjalla. Päiväkirjaan kirjataan päätös, tavoite, päätökseen vaikuttaneet motiivit sekä tunteet. Kirjattuihin päätöksiin palataan esimerkiksi puolen vuoden kuluttua ja arvioidaan niiden onnistuminen. Kirjaaminen antaa mahdollisuuden palata päätöksenteon hetkeen. Muistimme vääristää aina menneisyyttä.

Toinen tapa parantaa päätösten laatua on keskustelu sijoittajakollegoiden kanssa. On tutkittu, että laadukkaimmat sijoituspäätökset tehdään usein 3–5 hengen ryhmissä. Yksityissijoittajalta vaaditaan usein rohkeutta avata päätöksentekoprosessia ulkopuolisille. Usein hankaluus voi olla, että sijoittaja ei ole tottunut eikä välttämättä edes tietoinen omasta sijoitustyylistään. Onneksi hankalat keskustelut ovat kaikkein antoisimpia ja kehittävimpiä.

 

Kirjoittajasta

Marko Taskila on yksityissijoittaja, joka on perehtynyt erityisesti käyttäytymistaloustieteeseen ja sijoittamisen psykologiaan.

www.linkedin.com/in/markotaskila

päätöksenteko päätöksentekopäiväkirja päätöksenteon psykologia sijoituspäätös

6 thoughts on “Kuinka teen parempia sijoituspäätöksiä? Lyhyt johdanto päätöksenteon psykologiaan

  1. Minä yritän käyttää päätöksissäni 3kk…6kk seurantaa. Jos sijoitus ei siinä ajassa tuota paremmin kuin indeksi, niin sijoituspäätös menee ainakin harkintaan. Jos olen edelleen sitä mieltä että päätökseni oli oikea ja markkinat ovat väärässä, niin pidän sijoitukseni.

    Näin olen tehnhyt, eikä aina ole mennyt siltikään hyvin. Ehkä olisi pitänyt myydä aina 3kk kuluttua jos sijoiitus ei tuota. En tiedä olisiko näin saanut enemmän tuottoa.

    1. Kiitokset kommentista. Hyvältä kuulostaa.

      Sijoittamisen hienous on, että tapoja sijoittaa on yhtä monta kuin sijoittajiakin ja ne kaikki ovat oikeita! Sijoittaja on oman tyylinsä paras asiantuntija. Ja sitä paitsi, indeksejä ei pysty koskaan seuraan yksi yhteen.

      Kun omistaa osaketta, niin osaketta / yritystä seuraa ihan eri tavalla. Kääntöpuolena on, että ”oman” osakkeen arvottaa alitajuisesti kalliimmaksi kuin sellaisen mitä ei omista. Osakkeen myyminen voi olla tuskallista myös tappion välttämisen / verotuksen kannalta. Näihin auttaa johdonmukainen strategia, jonka tässä oivallisesti esitit.

      Tuottoa voisi pyrkiä parantamaan strategiaa hiomalla. Vaikkapa pohtimalla yhä tarkemmin millä perusteilla pidät / luovut osakkeista ja tekemällä tarvittaessa periaatteisiin pientä viilausta. Viilaukset vaikuttavat tuottoon, joko positiivisesti tai negatiivisesti. Tätä ei voi oikein etukäteen tietää. Mitä paremmin päätökset dokumentoi, sen helpompi on löytää syy-yhteys päätöksen ja tuoton kehityksen välillä.

      Tsemppiä strategian viilailuun ja onnistuneita sijoituksia!

  2. Minulla esiintyy esimerkiksi tällaisia harhoja, jotka vaikuttavat sijoituspäätöksiin:

    1) Osakkeisiin ”rakastuminen”. Myynti on hyvin vaikeaa ellei syynä ole suuri pettymys firmaan.
    2) Kerran myytyjen osakkeiden lopullinen hylkääminen. Kun olen pettyneenä myynyt osakkeet pois, unohdan ne lopullisesti, enkä vilkaisekaan niihin enää koskaan, vaikka tilanne saattaa muuttua vuosien varrella.

    1. Kongnitiiviset harhat esiintyvät kaikilla meillä. Toiset vain tunnistavat ne herkemmin kuin toiset.

      Minä olen opetellut ostamaan takaisin jo myytyjä osakkeita… vain huomatakseni, ettei niitä olisi alunperinkään kannattanut myydä 🙂

Comments are closed.

Related Posts