Kurssinousu lässähti

Vielä kuukausi sitten olin aika toiveikas osakemarkkinoiden suhteen. Joko pahin olisi takana? Orastava nousu on kääntynyt voimakkaaksi laskuksi. Helsingin pörssi on sukeltanut kuukauden aikana lähes 5 %, joten alkuvuoden noususta on enää alle 5 % jäljellä. Jotkut ovat jo valmiita uskomaan, että Sell in May and Go Away – ilmiö olisi toteutumassa tänä vuonna. Tämä vanha sanonta kuvaa puolivuotisvaihtelua. Se kehottaa myymään osakkeet toukokuussa ja pysymään poissa osakemarkkinoilta seuraavat puoli vuotta. Osakemarkkinat ovat kuitenkin niin arvaamattomat, että suunnan ennustaminen on tällä hetkellä vielä tavanomaistakin vaikeampaa. Pitkäaikaiselle osakesäästäjälle näillä lyhyen aikavälin nousuilla tai laskulla ei ole merkitystä. Saadut hyödyt jäävät pieniksi, koska kaupankäynti aiheuttaa kustannuksia ja mahdollisista myyntivoitoista lankeavat verot maksettaviksi.

 

Erityisen raju on ollut Japanin pörssin lasku. Hallituksen ja keskuspankin massiivisella seteli-elvytyksellä aikaansaatu pörssikurssin nousu on kääntynyt yli13 %:n laskuksi viimeisen kuukauden aikana. Oliko kurssinousu liian raju vai eikö kannettu vesi pysykään kaivossa? Jatkon ratkaisee se, saadaanko myös reaalitaloudessa tarvittavat muutokset aikaan.
 

Eero Hirvonen teki opinnäytetyössään suomalaisten osake- ja korkosijoitusten tuottovertailun viimeisen 10 vuoden ajalta. Tutkimustulokset kertovat, että korkorahastoilla on mennyt hyvin viimeisen kymmenen vuoden aikana ja erittäin hyvin vuonna 2012. Tuottovertailun mukaan järkevintä olisi ollut sijoittaa rahat high yield- sijoitusrahastoihin. Nämä ovat korkorahastoja, jotka sijoittavat rahansa korkean riskin omaavien yritysten liikkeelle laskemiin joukkolainoihin. High yield – rahastoissa tuotot nousivat korkeammiksi kuin osakkeissa tai muissa korkorahastoissa.
 

Kymmenvuotiskausi on ollut varsin poikkeuksellista aikaa rahoitusmarkkinoilla. Korot ovat tulleet rajusti alas, mikä on parantanut korkosijoitusten tuottoja. Osakemarkkinoilla taas on koettu erityisen voimakas kurssilasku vuonna 2008 alkaneesta finanssikriisistä. Laskua on jatkunut meillä aina näihin päiviin saakka. Koska sekä keskuspankkien ohjauskorot että markkinakorot ovat lähellä nollaa, ei korkojen laskulle ole juuri tilaa. Siksi korkosijoituksista on jatkossa lähes mahdotonta saada huipputuottoja.
 

Osakkeiden ja korkosijoitusten tuottoja on tutkittu Yhdysvalloissa yli 200 vuoden ajalta. On ollut poikkeuksellista, että korkosijoitukset ovat tuottaneet pitkällä aikavälillä paremmin kuin osakkeet. Todennäköisyys, että osakkeet tuottavat paremmin kuin korkosijoitukset on tämän aineiston perusteella ollut 10 vuoden ajanjaksolla yli 80 %, 20 vuoden ajanjaksolla yli 90 % ja 30 vuoden ajanjaksolla 100 %. Kärsivällisyys palkitaan osakemarkkinoilla.

  

 

jorma.kokko@jamk.fi

 

Kirjoittaja on Osakesäästäjien Keskusliiton hallituksen jäsen sekä opettaa mm. sijoitustoimintaa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

Related Posts