Läänitkö muka lakkautettiin?

Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Piksussa on julkaistu parikin hyvää kirjoitusta hallinnosta, kirjoittajina Kai Nyman ja Tommi Taavila. Muutoin olisi sopinut pitäytyä vain kommenttiin, mutta kuvan purkutyön käynnistyminen viime viikolla oli minulle riittävä provokaattori.

Vuosituhannen vaihteessa kehua retostettiin, miten hallintoa virtaviivaistetaan läänejä lakkauttamalla. Oikeastaan perustettavia maakuntia oli läänejä enemmän, mutta ei siinä kaikki.

Todellisuudessa vain lääninhallituksen nimi muuttui aluehallintovirastoksi (avi) ja se esim. Turussa toimii edelleen samassa lääninhallituksen komeassa virastopalatsissa Aurajoen varressa. 170 toimihenkilöä istuskelee 28.000 neliön rakennuksessa ja toimialue on sama kuin läänillä aiemmin.

Avin rinnalle perustettiin maakuntahallinto, jolle 1997 alkaen Turussa suurellisesti saneerattiin kuvan Keskon entinen tukkuvarasto toimistokompleksiksi.

Rakennuksessa toimi jossain vaiheessa kaksi pyöriäistarkkailijaakin, joille uutisen mukaan annettiin ”työrauha”. Mihin parodiaa tarvitaan, kun on kerran virkamiehetkin? Pyöriäisiä ei tietenkään löydetty yhtäkään, mutta virkamiehet itse kuvasivat työtään ”tärkeäksi tutkimusohjelmaksi”

Kuitenkin jo vuosia sitten kuvan rakennus tyhjeni ja nyt se jyrätään maan tasalle. Vain hallinto on ikuista, maakuntahallintoa on nykyään mm. tuossa rakennuksessa Linnankadulla.

En tässä yhteydessä edes vaivaudu miettimään kiinteistöratkaisujen taustaa, sillä ihan varmasti asioita on perusteltu monessa monituisessa muistiossa, sillä juuri muistioiden massatuotanto on hallinnon ydinosaamista.

Kyseisiin rakennuksiin sen kummemmin viittaamatta voi vain ihmetellä, miksi julkinen sektori ohjaa ja valvoo yksityistä rakentamista, vaikkei itse aiheesta selvästikään mitään tiedä. Maamme on täynnä julkisia rakennusprojekteja, joissa budjetit ylittyvät ja lopputulosten mm. sisäilmaongelmista kouluissa, sairaaloissa ja virastoissa kerrotaan jossain päin Suomea lähes viikoittain. Työilmapiiristä harvemmin puhutaan.

Kun vertailee tehtäviä, avin ja maakuntahallinnon päällekkäisyys on selvää ja esim. Kari Häkämies siirtyi avin johdosta maakuntajohtajaksi. Sitä ennen hän olikin saanut faktisesti potkut pahoinpitelyistä yms. syistä ja sen jälkeenkin työura on ollut hmm…. ”värikäs”.

2 thoughts on “Läänitkö muka lakkautettiin?

  1. Kyllä ne ”murheet” täällä todella ovat isompia. Kun tuo toimistokolossi on purettu, kadun toiselle puolelle (mistä kuva siis otettu) tulee peräti 6-kerroksisia toimistorakennuksia, jotka taasen ovat vain ”pieni” osa tuota https://www.turkuratapiha.fi/

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo