Löytöretki sijoitusmaailmaan

Kirjat Sijoittaminen

Suomen Sijoittajaopastus Oy:n toimitusjohtajan Tapio Haaviston kirja, Löytöretki sijoitusmaailmaan on eräs parhaista lukemistani sijoittamiseen liittyvistä kirjoista. Kirjan ihmisläheinen, helposti luettava ja tiivis käsittelytapa tekee lukukokemuksesta nautinnollisen ja mukaansatempaavan. Kirjan avulla saa olla mukana sijoitusalan ammattilaisen ajatusmaailmassa ja lukukokemuksesta jää muutakin kuin pelkkää hyvää tietotaitoa. Siitä jää kehittynyttä suhtautumista sijoittamiseen.

Tapio Haavisto on jo vuosia toiminut sijoitusalan kouluttajana ja sijoittajana ja sijoitusyhtiön toimitusjohtajana. Hänen taustansa on auttanut häntä poimimaan ytimekkäästi oleellisia asioita sijoittamisesta ja hänen kokemuksensa sijoituskouluttajana on opettanut hänelle miten asioista kannattaa kertoa niin, että ne koskettavat ja menevät perille ymmärrettävällä tavalla.

Kirja kertoo oleellisimpia asioita sijoittamisesta ja sisältää sen lisäksi merkittävän määrän yritysanalyysejä amerikkalaisista, saksalaisista, ruotsalaisista ja suomalaisista suurista yhtiöistä. Nämä yritysanalyysit antavat hieman konkreettista kuvaa siitä miten ammattilainen valitsee sijoituskohteitaan. Yritysanalyyseissä on esitelty monia kiinnostavia yhtiöitä, joista jokaisen on helppo poimia itselleen mieluiset sijoituskohteet ja toimialat.

Kirjan voi tilata osoitteesta:  https://siopkirja.fi/kauppa/

 

 

 

One thought on “Löytöretki sijoitusmaailmaan

  1. Kirjan parasta antia on sen keskittyminen vahvasti Suomen rajojen ulkopuolelle. Taulukkoja on 96 yrityksestä, joista vain 10 on suomalaisia (ja niistäkin suurin osa toimii kansainvälisillä markkinoilla). Salkkua on syytä allokoida Suomen ja jopa euroalueen ulkopuolelle ja tuo kirja auttaa siinä!

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo