Maatalous- ja metsätalous- kiinteistöjen hinnat sopeutuvat korkotasoon

Asunnot ja metsä

Maa- ja metsä- talouskiinteistöt olivat viime vuonna hinta-laatu suhteeltaan edullisimpia Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa selviää Maanmittauslaitoksen kauppahintatilastoista.  Sekä pelto- että metsäkiinteistöt olivat kaakkoisessa Suomessa kohtuuhintaisia.

Metsäkiinteistöjen reaalihinnat ovat viime vuosina kehittyneet varsin mukavasti. Syynä lienee puun hyvänä pysynyt kysyntä ja odotukset puun hintakehityksestä.  Metsätalouteen liittyvästä kiinteistövarallisuudesta suurin osa koostuu metsäkiinteistöille kasvaneen puuston arvosta ja siksi metsäkiinteistöjen hinnat heijastavat ennen kaikkea odotuksia puun tulevasta pitkän aikavälin hintakehityksestä.

Peltohehtaarien hinnat sen sijaan laskivat ja jos inflaation ottaa huomioon, niin laskua tuli hieman yli kymmenen prosenttia. Heikkon hintakehityksen taustalla on kohonnut korkotaso joka rasittaa kaikkia pääomavaltaisia investointeja. Vieras lainapääoma on kallista ja maataloudesta pitäisi saada kohonneen korkotason suuruinen tuotto. Peltohehtaarin hinta sovittautuu tuottonäkymiin ja korkotasoon.

Related Posts

Yhteiskunta

EU alueelle tulee tänä vuonna käyttöön yksi ja yhtenäinen vahva tunnistautuminen ”digitaalinen identiteettilompakko”

Pankit ovat hallinneet EU alueella vahvaa tunnistautumista, jota tarvitsevat esim. viranomaispalvelut ja maksulliset internet palvelut. Tähän tulee muutos. EU alueelle tulee yksi ja ainut kaikkialla

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka