Mallisalkkuja muualta II: Täysin avoimia rahastoja

Ideoita omaan salkkuun voi myös etsiä sijoitusrahastoista. Mukavimpia tässä suhteessa ovat tietenkin sellaiset rahastot jotka avaavat koko salkun sisällön kaikkien nähtäväksi. Yksi tunnetuimmista on Skagen – rahastoyhtiö.

 

Kristoffer Stensrudin ylläpitämä Kon-Tiki rahasto sijoittaa mailmanlaajuisesti aliarvostettuihin ja – analysoituihin yrityksiin, painottaen kasvumarkkinoita. Vuosituotto vuoden ajalle 29.67%. Salkun sijoitukset näkyvät (toki viiveellä) salkkusivulla.

Vastaava politiikka on myös Suomalaisella Selgissonilla. Yrityksellä on useampia salkkuja erilaisiin tarkoituksiin. Tunnetuin lienee Anders Oldenburgin hoitama Phoebus ,joka sijoittaa pääosin Suomeen pienellä kansainvälisellä mausteella, ja jonka vuosituotto on 27.32%. Salkun sijoitukset ovat niinikään näkyvissä salkkusivulla. Myös muut Seligssonin salkut on avattu vastaavalla tavalla.

Muitakin esimerkkejä varmaan löytyy.

Onko rahaston sisällön kaiveleminen väärin? Ei minusta, niin kauan kuin  käyttää niitä vain idealähteenä, mutta sijoituspäätös edelleen on oman harkinnan tulos. Sensijaan suora kopiointi on jo melko arvelluttavaa.

Olen lisäksi melko vakuuttunut että myös ammatti-salkunhoitajat seuraavat menestyvien rahastojen sisältöä. Miksi se olisi yksityis-sijoittajilta kiellettyä? Lisäksi todella kansainvälisesti sijoittavan rahaston kopioiminen vaatii paljon vaivaa ja melko ison salkun.

Related Posts

Sijoittaminen

Tulosennusteiden päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/tools/finnish_dashboard.html

EBIT-ennusteita muutettu vain vähän. P/E-luku on edullisin Valmetilla. Valmetin shorttipositiot ovat myös pienentyneet. Valmet on edullinen myös PEG-luvulla mitattuna, samoin Nokian Renkaat. Renkaiden lukuun vaikuttaa

Salkun rakenne Sijoittaminen

Pisteytykset ja AI-analyysi niiden perusteella

https://piksu.net/sergio/

Osakeanalyysissäni on kohdassa ”Seulonta ja Pisteytys” lista, johon AI on pisteyttänyt yhtiöitä eri kriteerien perusteella.  Tässä 10 parasta.

Minulla on myös muita pisteytyksiä, tämän lisäksi viisi