Markkinakatsaus

Niinhän se hurahti viikko jokseenkin käsikirjoitukseni mukaan: korjausliike kiihtyi kuten ne aina loppua kohti tekevät. Markkinapsykologia ei muutu, niin se vain on. Myyntipaniikit ovat aina samanlaisia. OMX sukelsi jo reilusti alle 5600 pisteen, ja DAX korkkasi 6600 pisteen alle, joskin 5500 jäi vielä koskematta. Se nähtäneen parin päivän sisään alkuviikosta.

Sitten olemme totuuden äärellä. Sikäli kun kyseessä on vain korjausliike, pitäisi sen pikapuolin loppua. Pienet pörssit ovat olleet jo pari kuukautta laskussa, samoin jotkut tärkeät joskin vähemmän seuratut US-indeksit kuten Transportation. Oskillaattorit ovat vajonneet lähelle niitä tasoja, joilta kurssit kääntyvät. Myös pudotuksen voima osoittaa pieniä hiipumisen merkkejä.

Kotimaisista osakkeista parhaat eli konepajat tekivät jo viikon lopulla vahvoja nousurekyylejä, jotka kyllä pakittivat taas perjantaina, ja pakittanevat vielä päivän pari. Mutta liike ylös oli reippaampaa kuin moneen viikkoon, ja se on korjausliikkeen päättymisen oire.

Todennäköisyys alkaa olla siis suuri, että käänne tapahtuu viikon kahden sisään. Aika usein raju korjausliike kiskaisee kerran vauhdilla ylös ja vajoaa vielä alas, kunnes tasainen nousu vasta jatkuu. Sitä ei voi etukäteen tietää, eikä sen varaan laskea, mutta hyvä tietää.

Koska kesä lähestyy, on varauduttava siihenkin, että mt-trendin kääntyminen ei johda pitkään ralliin, sikäli kun se nyt kääntyy. Mutta kuukauden verran nousua pitäisi tulla kuitenkin. Sitä ei auta murehtia etukäteen, vaan markkinoita on seurattava jatkuvasti. Ainakin TA-treiderin.

Espanjan korkojen nousu, jota nyt pidetään syynä rahamarkkinoiden hermoiluun, ei ollut millään tavalla TA-sijoittajalle yllätys. Kun markkinat tekevät korjauksia alas, riskipapereita myydään kaksin käsin. Kun markkinoiden rekyyli oli odotettavissa, lopun myyntipaniikkeineen, niin tietysti sen osana korkomarkkinat liikkuivat tutulla tavalla: turvalliset kohteet kuten suurten maiden velkakirjat kävivät kaupaksi, riskivelat pantiin lihoiksi nuppi tutisten.

Toki taustalla oli oikeita syitäkin, kun Espanja ilmoitti budjettivajeensa nousevan korkeammaksi kuin hallitus alun perin kaavaili. Mutta kuten jo monta viikkoa sitten ennustin, tulossa oleva markkinapaniikki itsessään ei ollut yllätys, päinvastoin, ja sen osana krisiimaiden korkojen nousua sopi odottaa. Kuvio on käyty läpi jo monet kerrat.

Siksi onkin myös hyvin mahdollinen kuvio se, että keskuspankit tekevät jonkin markkinoita rauhoittavan operaation, kuten tunkevat lisää halpaa rahaa pankeille, tai EKP ostaa avokätisesti Espanjan velkoja. Tästä markkinat saavat syyn huokaista helpotuksesta, ja droppi päättyy. Kuvio on toistunut monta kertaa vuosien mittaan.

Itse hankkiudun jo kovasti osakkeiden ostolaidalle. Lähipäivien kehitys ratkaisee.

Related Posts

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 3: sopeutumisrahan ehdot

Kansanedustaja saa sopeutumisrahaa joskus jopa muita töitä tehdessään. Toisin kuin ansiosidonnainen, sopeutumisraha ei myöskään edellytä työnhakua. Onko tämä perusteltua? Vai pitäisikö järjestelmää muuttaa?

 

https://www.youtube.com/shorts/DMNTrdjKoBc

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto