Markkinakatsaus S&P 500, DAX, OMXH25, Baltic Dry, WTI ja Brent

Mieleni on hyvin ristiriitainen katsellessani markkinaa. Sekä luottomarkkinat, että kuulemani huhut alan toimijoiden sisältä saavat ihoni kananlihalle. Todella heikko pankkien likviditeettitilanne, sekä ahdinkoon ajautuneet positiot saavat minut miettimään markkinan kaksin käsin lyhyeksi myymistä. Tässä tilanteessa tekniset indikaattorit eivät välttämättä kerro todellisuutta verhojen takaa. Käppyröiden valossa markkina näyttää siltä, että keskipitkällä aikavälillä oltaisiin menossa vielä alaspäin. Kuitenkin lyhyellä aikavälillä käppyrät näyttävät siltä, että olisi erikoista, mikäli emme näkisi jonkin sorttista rallia kovan ja päättäväisen laskun jälkeen. Reilu viikko sitten, kun kirjoitin edellisen katsauksen, markkina oli hyvin bullish. Muutamaa päivää myöhemmin kyykky sai mielialan vaihtamaan laitaa. Tällä hetkellä suuri yleisö on aivan varma pulkkamäen laskusta. Tämä saa minut miettimään longeja esimerkiksi arvometallituottajien ryhmästä. Kenties teen entryni ostamalla osto-optioita, vaikkakin preemiot ovat melko paksun oloisia. En olisi yllättynyt vaikka saisimme ihan iloisen parin kolmen viikon nousun rankasti myydyiltä tasoilta. Tämän laukaisemisen voisi riittää ripaus hyviä uutisia tai jopa pelkästi huonojen uutisten puute. Teknisesti maailma näyttää juuri tältä, mutta saamaan aikana jokin minussa saa suunnittelemaan piiloon menoa. Tällä hetkellä kuvaajat näyttävät aivan liian kovasti vuoden 2008 alkuvuoden kuvaajilta. Käytös on ollut aivan identtistä. 20 viikon EMA on laskenut 40 viikon alle, jonka jälkeen rallateltiin molempien keskiarvojen yläpuolelle, vain laskeaksemme jälleen kohti vanhoja pohjia. Tällaiset identtiset käytökset eivät ole tyypillisiä, joten epäilys herää suuresti. Aikanaan olen oppinut, että silloin kun tulee olo, ettei yhtään ymmärrä mitä on tapahtumassa, on syytä olla sivussa. Tämän opin mukaan minun olisi syytä ostaa liput rantalomalle ja ladata akkuja pari viikkoa.

DAX sekä OMXH25 ovat mielenkiintoisilla välitukitasoilla tällä hetkellä. Aivan kurotusetäisyydellä on merkittävät tukitasot, joiden lävistäminen saisi varmuudella pelon leviämään. Mikäli saamme pompun näiltä tasoilta, kyseessä on ensimmäinen ylempi aallonpohja kesän pohjien jälkeen, joka antaisi bulliskille ajatuksille tukea. En itse olisi valmis lyömään koko omaisuudellani vetoa tämän pitävyyden puolesta, mutta tälle mahdollisuudelle on annettava tilaa omissa ajatuksissakin. Varsinaisesti mitään pohjanmuodostuksen signaaleja ei ole vielä syntynyt, mutta pomppu takaisin 20 LKA tasolle olisi varsin ymmärrettävää tässä tilanteessa. Tämä laukaisisi melko suurella todennäköisyydellä lyhyeksi myyntiä useimmissa salkuissa. Kyseessä olisi hyvin klassinen muodostelma. Jos jotain pitäisi nyt arvata tulevaisuudesta, niin olisi pakko sanoa, että odotan pomppua läheltä näitä tasoja. Tavoitteena olisi 20 LKA tai jopa 50 LKA. Tämän jälkeen todennäköinen suunta olisi takaisin alaspäin, mikäli suuria positiivisia uutisia ei tulvahda silmille. QE3 saisi minut miettimään kaiken aivan uudestaan.

Baltic Dry on hyvin volatiili  indeksi ja on päätynyt takaisin liukuviin keskiarvoihin viikkokuvaajalla. Tämä ei varsinaisesti anna meille vielä suurempia indikaatioita tulevasta. Nousevan trendin tukitaso olisi 1500 pisteen korvilla.

WTI öljy näyttäisi lyöneen päätään vastustasoon ja kääntyneen alaspäin. Useat sijoittajat ovat varmasti tulkinneet tämän beariksena käytöksenä ja seuraavana tarkastelussa lienee alla oleva tukitaso. Öljy tosin on aivan Syyria-Iran kriisin armoilla. Muutokset tällä rintamalla voivat heittää tekniset analyysit kerta heitolla kaivoon niin osakkeiden kuin öljynkin osalta.

Pohjanmeren Brent öljylaatu puolestaan on hyvin pitänyt pintansa. Käppyröihin on piirtynyt hidas laskeva liike, jonka voisi tulkita löyhästi bulliksesksi lipuksi. Tässä kohden kuitenkin mielenkiinto kohdistuu Brentin ja WTI:n väliseen eroon. Tyypillisesti nämä öljylaadut ovat olleen noin $3 päässä toisistaan, mutta tällä hetkellä väliä on reilut 10 prosenttia. Jossain vaiheessa tämän välin tulee joko supistua tai merikuljetusten lisääntyä.

Tällaisen lastenpiirustusten analysoinnin jälkeen pitäisi varmastikin olla kyvykäs sanomaan mitä seuraavaski tapahtuu. Tällä hetkellä valitettavasti minun pääni on melko tyhjä. Käppyrät sanovat, että jonkin sortin pomppua pitäisi pian olla luvassa, mutta korviini kantautuvat huhut kertovat syvästä ahdingosta ja ongelmista. Fundamentit määräävät lopulta suunnan vaikka tekninen analyysi antaakin useimmiten ajoitukseen apuvälineitä. Juuri nyt, lienee kaikkein tärkeintä pitää ruuti kuivana ja olla valmiina iskemään kun paikka iskeä tulee. Juuri tällä hetkellä paikka voi olla nopealiikkeiselle treiderille, mutta tuskin pitkän aikavälin sijoittajalle. Minä en ainakaan salkuistamme ole valmis laittamaan vielä kolikoita pöydälle pitkiin vetoihin.

Matias Savolainen

www.ViikkoRaha.info

One thought on “Markkinakatsaus S&P 500, DAX, OMXH25, Baltic Dry, WTI ja Brent

  1. Kuukauden pulkka takana

    Kuten pari viikkoa sitten ennustin, marraskuu oli pulkkaa. Nyt on kuukausi takana ja siltä osin näen kaksi vaihtoehtoa kokemuksen nojalla: joko korjaus ylös tulee ihan kohta eli noin viikon sisään, tai sitten sujutellaan vielä toinenkin kuukausi alas. Olen katsonut läjän indikaattoreita läpi, enkä osaa sanoa oikein mitään tärkeämpää. Jos vielä rysähtää lisää niin Dax korkannee kokeeksi 5000 pistettä. Sitten olisi kasassa 20% droppi ja se yleensä riittää yhdellä kertaa, mutta onhan noita rajumpiakin pudotuksia nähty ihan vähälle aikaakin.

Comments are closed.

Related Posts