Valtiovarainministeriksi kivunnut Jutta Urpilainen on ilmoittanut pitävänsä pörssiyhtiöiden hallituksiin asetettavia naiskiintiöitä hyvin varteenotettavana vaihtoehtona (kts. Kauppalehden juttu). Käytännössähän kyse on perussuomalaisten nousun myötä vahvasti esilletulleesta ns. positiivisen syrjinnän käsitteestä, eli tietyn tai tiettyjen ihmisryhmien järjestelmällisestä suosimisesta muiden kustannuksella. Toisin kuin perussuomalainen konsensus tuntuu ajattelevan, tällainen suosiminen on joissakin asioissa mielestäni perusteltua. Toimintatapaan liittyy sovelluskohteesta riippumatta kuitenkin monia ongelmia, joiden esilletuominen on toki hyvinkin tärkeää – ja näin ollen perussuomalaisten räväkätkin kannanotot voivat olla hedelmällisiä keskustelunavaajia. Lisäksi toisin kuin Urpilainen näyttää ajattelevan, pörssiyhtiöiden hallitukset ovat kyllä täysin väärä paikka kiintiöiden soveltamiselle.

 

Yritykset eivät aina tee parhaita valintoja nimittäessään hallituksiinsa uusia jäseniä – joskus pätevyyden ohella liian suuren merkityksen voi saada esimerkiksi samanhenkisyys tai ystävyys. Idealistisesti ajateltuna naiskiintiön voisikin näin ajatella luovan raikasta uutta ajattelua ja dynamiikkaa yrityksen päätöksentekoon.

 

Mutta mitä pörssiyhtiöiden hallitusten naiskiintiöistä käytännössä seuraisi? Naisia tulisi hallituksiin tietysti enemmän. Kaikista ilmeisin ongelma on kuitenkin siinä, että pätevämpi ehdokas hallituksen jäseneksi voisi jäädä kiintiön takia valitsematta. Mahdollisesti vielä tätäkin ongelmallisempaa olisi se, että valinnan tiedettäisiin johtuneen kiintiöstä, mikä voisi helposti tehdä naisen ja muun hallituksen keskinäisestä työskentelystä nihkeää, ennakkoluuloista ja hedelmätöntä. Lisäksi ilmankin kiintiöitä hallitukseen valittavat naiset leimautuisivat hekin pelkiksi kiintiönaisiksi, mikä ylläpitäisi nihkeää suhtautumista heitä kohtaan eikä varmasti tekisi hyvää heidän ammatilliselle itsetunnolleen. Yrityksen tulevaisuuden, sen omistajien sekä myöskin itse palkattavien naisten kannalta kaikki nämä tekijät ovat haitallisia.

 

Tasa-arvo on tavoiteltava asia. On myös hienoa, jos erilaisissa yhteisöissä on tasapuolisesti eri ihmisryhmien ja molempien sukupuolien edustajia. Ryhmän monimuotoisuutta ei kuitenkaan voi pitää minkäänlaisena itseisarvona. Esimerkiksi asepalvelukseen tai vankiloihin ei tietenkään tarvitse väkisin tunkea suurempia naismääriä, kuten ei ole järkeä asettaa hoitoalallekaan mieskiintiöitä. Keskimäärin yrityksen hallitus tietää varmasti itse parhaiten, kenet sukupuolesta riippumatta kannattaa palkata mihinkin tehtävään. Yritykset saakoon siis jatkossakin tehdä itse päätöksensä sukupuolesta riippumatta. Näin vastuu niin onnistumisista kuin epäonnistumisistakin pysyy yrityksessä, eikä synny perusteita osoittaa syyttävää sormea valtiovaltaa kohtaan.