Liityin kuukauden ilmaiseksi koejaksoksi maailman suurimpaan elokuvien nettivuokraamoon Netflixiin, jolla on yli 50 miljoonaa asiakasta kymmenissä maissa, pääosin kuitenkin Yhdysvalloissa. Viiden miljardin euron liikevaihdolla kasvuyhtiö painii jo samassa sarjassa kuin suurimmat suomalaiset teollisuusyritykset. Netflix tuottaa jo omia televisiosarjojaan. Se on ison mittakaavan mediatalo.

Netflix kiinnosti minua ennen kaikkea kuluttajana, mutta hiukan myös sijoittajana, koska tällaiset edulliset päivittäispalvelut ovat ehdottomasti mieleeni. Olen myös yksinkertaisesti toivonut tällaista palvelua jo pitkään, koska videovuokraamojen tarjonta on kapeaa, ja tällä toimintamallilla kustannukset ovat painettavissa mataliksi.

Olen ollut Netflixin kaltaisen musiikin nettipalvelun Spotifyn todella tyytyväinen asiakas. Sen valtava tarjonta sisältää vaikkapa Sibeliusta niin lukemattomina levytyksinä, ettei niitä jaksa edes laskea. Tarjonta on yhtä ylipursuavaa musiikin kaikilla alueilla. Supisuomalaistakin tarjontaa on ällistyttävä määrä. Vaikkapa kevyeltä puolelta Kari Peitsamon poskettoman laajasta tuotannosta löytyy ilmeisesti suurin osa ellei kaikki, koska nimikkeitä on tolkuttomasti.

Palvelujen hinnat ovat samaa tasoa: alle kympillä kuukaudessa saa ladata tavaraa mielin määrin. Yhdistämällä tietokone kaapelilla televisioon saa Netflixin kuvasta moitteettoman. Jos asiakas katsoo parikin elokuvaa viikossa, on palvelu edullinen.

Tässä kohtaa lienee syytä mainita, että kirjoitan osana toimittajantyötäni myös elokuvista, ja olen nähnyt liki kaiken Suomessa levitettävän materiaalin jo parikymmentä vuotta. Olen myös toiminut käsikirjoittajana ja hiukan sen opettajankin. Olen siis aika kaukana keskivertokuluttajasta – josko sellaista tosin on olemassakaan – niin kokemuksen ja varmaan maunkin puolesta, mikä määrittelee epäilemättä kokemukseni Netfilxistä aika toiseksi kuin monen muun asiakkaan. Jonkinlaista yleistettävyyttä minunkin kokemuksellani silti oletan olevan.

Tiesin Netflixin tarjonnan rajalliseksi, koska se hankkii elokuvat ja sarjat tuotantoyhtiöiltä perinteisen tv-kanavan tapaan. Yhtiö ostaa esitysoikeudet tietyksi ajaksi toisin kuin Spotify, joka maksaa oikeuksien omistajille yksittäisistä katselukerroista. Netflixin tarjonta vaihtelee myös sen mukaan, mistä maasta palvelu tilataan.

Vaikka olin varautunut rajoituksiin, tuotti valikoima raskaan pettymyksen. Elokuvien määrä ja taso laahaavat keskinkertaisen videovuokraamon tasolla. Painopiste on tuoreehkossa amerikkalaisessa bulkkiviihteessä. Vanhempia ja muun maailman elokuvia löytyy todella satunnaisesti. Jo parikymmentä vuotta vanhoja elokuvia on jokseenkin turha saalistaa riippumatta niiden painoarvosta. Tähtinäyttelijätkään eivät tilannetta paranna – Marlon Brandoa haikaileva saa tyytyä muutamaan Teräsmieheen.

Suomalainen Netflix ei tarjoa edes amerikkalaisten eturivin ohjaajien töitä kuin sieltä täältä. Francis Coppolalta on tarjolla Kummisedän kaksi osaa, muttei Ilmestyskirjaa. Se on kuin kirjasto ilman Seitsemää veljestä.

Woody Allenin ja Martin Scorsesen valtavasta tuotannosta löytyy vain viisi viime vuosien tuotantoa molemmilta, Allenin klassikoista ei ensimmäistäkään, ei edes varsin tuore Matchpoint (2005). Vähemmän populaareja aikalaismestareita kuten Jim Jarmuschia ja Abel Ferraraa Netflix ei tunne lainkaan, vaikka heillä on kiistaton asema amerikkalaisessa nykyelokuvassa.

Tämän jälkeen eurooppalaisen elokuvan olematon valikoima ei enää yllätä. Vanhan mantereen ykkösnimistä listalle ei mahdu edes Pedro Almodovar, vaikka hänen elokuvansa vetävät suurtakin yleisöä.

Olematon maakohtainen tarjonta herättää sarkastista hilpeyttä. Suomalaista katsojaa hemmotellaan parilla yhdentekevällä kotimaisella – vaikka palvelu on suunnattu suomalaisille asiakkaille!

Yhdysvalloissa valikoima on paljon laveampi, mutta Suomesta ei sitä tavoita kuin luvattomalla apuohjelmalla. Sen käyttö on helppoa ja yleistä, mutta ei kunnollinen palvelu voi vippaskonstille rakentua, ja kielirajoitekin astuu kuvaan.

Netflixillä on siten todella pitkä matkaa kaikkia asiakasryhmiä palvelevaksi kaupalliseksi videokirjastoksi. Vastiketta rahalle Netflixistä saa lähinnä nuori perusviihteen ystävä. No, heillehän se on suunnattukin. Mutta siitäkin näkökulmasta ainakin suomalainen Netflix on aika karu kokemus. En suosittelisi sitä maksullisena versiona kenellekään, mutta ilmainen kuukausi toki kannattaa kokeilla nähdäkseen, istuuko tarjonta omaan kysyntään.

Sijoittajan kannalta Netflix saattaa silti olla hyväkin yhtiö, sillä se on kasvanut nopeasti ja saanut kannattavuutensa kuntoon. EBIT lähentelee jo kymmentä prosenttia ja liikevaihto on kasvanut viime vuodet yli kaksikymmentä prosenttia vuodessa. Hurjia ja houkuttelevia lukuja, etenkin kun uskon, että alalla on vahva tulevaisuus. Otan asiakkuuden itsekin heti palvelutuottajalle, jolta saan kaipaamiani elokuvia. Joskus sellainen syntynee, mutta yllättävän kaukana se näkyy vielä olevan.

Netflix se ei nykymuodossaan ole. Ja kuten kaikki nopeasti kasvavat uusien sektorien kuumat yhtiöt, on osake hirveän korkealle hinnoiteltu. Reaalinen P/E huitelee sadan päällä, joten ei se ainakaan minun osakkeeni ole. Vaikea minun olisi omistaa ylipäänsä yhtiötä, jonka tuotetta en arvosta, mutta sijoittamisen kannalta yksittäisen ihmisen näkemyksellä ei toki ole merkitystä – varsinkin kun sen esittäjä kuulunee marginaaliasiakkaisiin.