No Sex Please, We’re British

Kun 1989 silloinen OKO järjesti yleisöannin, merkitsin osakkeita ja myin ne pikaisesti pienellä ns. pikavoitolla. Alkaneessa pankkikriisissä huomioni kohdistui siihen tyylikkääseen tapaan, jolla konserni ongelmat minimoi, vaikka paikallisesti esim. Turussa niitä esiintyikin. Konsernin osalta kiitoksia voi jakaa vaikkapa Antti Tanskaselle ja Reijo Karhiselle. Ostin OKO:n osakkeita takaisin pitääkseni ne.

Kun olen nyt sattuneesta syystä joutunut tilannetta tarkastelemaan, olen lähinnä järkyttynyt ostohinnan alhaisuudesta. Päälle parista eurosta siinä puhutaan. Vuonna 2005 OKO osti Pohjola Yhtymän, jonka jälkeen konsernin nimikin muuttui Pohjola Pankiksi. Yhteenliittäminen ei sammakkoperspektiivistä katsoen sujunut ongelmitta. Kurssikäyrä on vakuuttavan näköinen ja nyt tämä salkkuni perusyhtiö on salkusta poistunut, koska yhtiö poistuu pörssistä kokonaan.

Otsikkoni viittaa siihen, että yhtiö ja yhtiöön tehty sijoitus voivat menestyä vallan mainiosti OKO-Pohjolan tapaisessa läpitylsässä yhtiössä, jolla ei ole ollut sellaista julkkista johdossaan kuin Sammolla. Ilmeistä on edelleenkin, että jos firma on tylsä, niin tylsiä ovat myös sen osakkeenomistajat eräisiin muihin yhtiöihin verrattuna. Itselläni ei ole ikinä käynyt mielessä, että laittaisin firman toimarin eli siis pehtorin kuvan esille Kuka sitä nyt viitsisi alaisiaan katsella? devil

Pohjola Pankin osalta on julkisuudessa tarjottu sitkeästi fraasia, ettei osuusliikkeen paikka ole pörssissä. Tietääkseni osuuspankin jäsenyys ei tuo lainoja, jos lainanmaksukyky ja vakuudet ovat kyseenalaisia. Ei ainakaan tuonut viime pankkikriisissä. Määräysvalta pörssiyhtiössä on aina jollakulla, aika usein kyseessä on ”yhtiötä lähellä olevat tahot”, jolloin yhtiö omistaa käytännössä itse itseään tai sitten isoin omistaja on valtio, kuten se esim. Sammon osalta on.

Sanonpa vielä sanasen OKO-Pohjolan verrokista Sammosta. Tuon kirjoituksen mukaan Sammon kilpailuetuperiodi CAP lasketaan yli 30 vuodeksi. Koska Wahlroos on ilmoittanut ajattelevansa lähinnä lastensa perintöä ja ottaen huomioon hänen persoonansa vaikutuksen Sampoon, pitäisin Sammon nykyistä hintaa korkeana.

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin