Jonkun mukaan toimiminen jatkuvasti samoin toivoen erilaista tulosta on hulluuden määritelmä. Mielenterveyden ammattilaiset eivät ehkä puhu hulluudesta ollenkaan, mutta tähän kirjoitukseen varmaan sopii tuo määritelmä riittävän hyvin. Äänestysaktiivisuuteni on ollut hyvää luokkaa viimeiset parikymmentä vuotta ja olen äänestänyt silloin, kun olen ollut Suomessa vaalien aikaan. Ulkomailla ollessani en ole vaivautunut uurnille. En äänestänyt kuntavaaleissa enkä todennäköisesti tee sitä seuraavissa vaaleissakaan. Se miksi olen siirtynyt todennäköisesti nukkuvien puolueeseen tulee selväksi kirjoituksessa.

Suurin syy nukkumiseeni löytyy siitä ettei nykypuolueista löydy ymmärrystä tämän maan todellisten ongelmien juurisyihin eivätkä ne sitä myötä tarjoa järkeviä vaihtoehtoja ainakaan tälle äänestäjälle. Tosiasia on, että meillä on käsissämme järjestelmäongelma joka ei ratkea nykyjärjestelmän ylläpidolla tai tekemällä siihen lähinnä kosmeettisia muutoksia kuten henkilövaihtoja. Järjestelmäongelmilla on juurisyyt, joista tässä tapauksessa tärkein on se, että enemmistö ihmisistä tai muista poliittisista toimijoista kuten äänestäjistä uskoo henkisesti järjestelmän olevan heitä varten. Kaikki haluaa vain saada, mutta kukaan ei halua todellista muutosta joka on tarpeen. Tämä johtuu siitä etteivät ihmiset ymmärrä Suomen todellista tilannetta. Suomi oli ehkä rikas valtio, mutta nyt sen suunta on nykyjärjestelmällä vakaasti alaspäin. Vähäistä talouskasvua voi tulla, mutta maamme suhteellinen tilanne heikkenee. Tätä tosiasiaa ei todellisuudessa moni ole hyväksynyt. Kaikki poliittiset toimijat puuhailevat lempilapsiensa parissa ovat ne sitten koko maan pitämistä asuttuna, maahanmuuton järkevöittämistä tai luonnonsuojelua.

Näkemykseni on, että äänestämisellä ei voi vaikuttaa maamme isoon kuvaan, mutta mikäli äänestäjä löytää itselleen puolueiden lempiasioista itselleen omansa niin voi saada äänelleen vastinetta. Oma näkemykseni valtapuolueiden lempilapsista on seuraava: SDP:llä ammattiliittojen edunvalvonta, Kokoomuksella kosmeettiset muutokset veroasteisiin, Keskustalla koko maan pitäminen asuttuna tai elinvoimaisena, Perussuomalaisilla maahanmuuton järkevöittäminen, Vihreillä luonnonsuojelu sisältäen ilmastoasiat, Vasemmistoliitolla se taitaa olla veroasteen nostaminen, RKP:llä Ruotsin kielen aseman vahvistaminen, Kristillisdemokraattien lempilapsista tulee mieleen vain usko kaikkivaltiaaseen, ja Liike Nytin lempilapsi taitaa olla ”antaa kansan sanoa mitä me tehdään.” Edellämainitut lempilapset ovat näkemykseni eri puolueista, mutta en tiedä niiden todellisuudesta. Puolueiden todelliset lempilapset voivat olla muita kuin edellämainitut. Ehkä joku viisaampi osaa sanoa mitä ne on. Yksikään edellämainituista ei kuulu suosikkeihini. Olen äänestänyt oikeistopuolueita parin vuosikymmenen ajan, mutta ne ovat liikaa vasemmalla mieltymyksiini nähden mm. veroasteiden ja holhousvaltion ylläpidossa. On vaikea nähdä niiden menevän parempaan suuntaan seuraavan vuosikymmenen aikana.

Nykyinen järjestelmä ehkä toimi vielä parikymmentä vuotta sitten, mutta aika on ajanut sen ohi ja pahasti. Nykymaailmassa ei voi käyttää toistakymmentä vuotta järjstelmämuutoksiin kuten sote-mallin kanssa kävi. Tämä fakta ei muutu nykyteoilla ja nykyajattelulla. Se vaatisi radikaaleja muutoksia, joita kukaan poliittisista toimijoista ei aja. Tämän voi taas nähdä johtuvan siitä etteivät äänestäjät ymmärrä muutostarvetta. Mitä järjestelmälle pitäisi sitten tehdä? Ensin pitäisi saada kansa ymmärtämään etteivät heidän hyväksymät vähäiset muutokset riitä kääntämään maamme tilaa paremmaksi. Tätä ei varmasti tapahdu ennen kuin maamme tilanne on tosi huono.

Järjestelmämuutokset vaativat ajattelutapojen muuttamisen lisäksi mm. eri osien riippuvuussuhteiden muutoksia. Yksi muutos on puolueiden vaalirahoitusten muuttamisen sellaisiksi etteivät nykyiset kytkökset ole mahdollisia tai ne ovat täysin läpinäkyviä. Toisin sanoen, jokaisen ehdolle asettuvan ja heidän puolueidensa täytyisi ilmoittaa jokainen euro ja niiden lähde vaalirahoituksestaan ennen ennakkoäänien antamista. Ehdolle ei pitäisi päästää ainoatakaan ihmistä ilman julkaisua. Lisäksi puolueiden pitäisi julkaista kaikki saamansa lahjoitukset joka vuosi läpinäkyvästi. Tämä tarkoittaisi myös sitä, että lahjoittajien pitäisi hyväksyä tämä julkisuusehto, jotta ne voisivat niin tehdä. Käytännössä tämä tarkoittaisi jokaiselle ehdokkaalle omaa vaalitiliä tietylle ajanjaksolle jota hän saisi vain käyttää vaalityöhön. Tilin sisältöön ja sen muutoksiin kaikilla äänestäjillä olisi mahdollisuus tutustua milloin tahansa, koska se olisi aina julkinen. Rikkomukset lopettaisivat ehdokkuuden heti. Muutokset vaatisivat paljon uusia lakeja ja voi olla etteivät ne ole perustuslain mukaisia, joten ne eivät ehkä ole käyttökelpoisia. Se mitä ne käytännössä tarkoittavat on epäselvää, mutta tämä on yksi ideani järjestelmän muuttamiseksi. En pidä sen toteuttamista mahdottomana. Periaatteena voisi vioista huolimatta pitää sitä, että läpinäkyvyyttä pitäisi lisätä niin paljon kuin mahdollista.

Läpinäkyvyyteen syynä on, että äänestäjällä on olematon kuluttajansuoja mikäli äänestäjän etu ei vastaa puolueen tai sen rahoittajien etua. Kun seuraa puolueiden rahoittajia niin näkee, että rahoittajien edut ovat tärkeämpiä kuin äänestäjien. Heidän ”saavutettuihin” etuihin ei kosketa pitkällä tikullakaan mikäli hallitukseen päästään. Sen sijaan äänestäjille annettuja lupauksia rikotaan huoletta. Kauniita puheita kyllä riittää, mutta ei tekoja. Itselläni ei ole viisastenkiveä muutosten suhteen, joten parannusehdotuksia toivottavasti ehdottavat muutkin ihmiset. Saatan myös palata äänestämään mikäli jokin taho alkaa esittämään suuria rakenteellisia uudistuksia nykymenoon. Toivottavasti joku osaa esittää poliittista toimijaa joka saattaisi olla kiinnostunut tekemään suurempia muutoksia.

– Nukkuva äänestäjä