Omat Rahat Katsaus: Supersankariosakkeet vetävät pörssejä Amerikassa ja Euroopassa

Sijoittaminen

Pörssit sekä USA:ssa että Euroopassa ovat supersankariosakkeiden pauloissa. Jenkeissä puhutaan FAB7-osakkeista, Euroopassa meillä on Granolas-osakkeet. Suuri osa indeksien nousuista selittyy juuri näiden supersankariosakkeiden vahvalla vedolla.

Valitettavasti meillä Helsingissä ei tällaisia supersankareita ole juuri näkynyt Nokian valtakauden jälkeen. Siksi moni ”turvalliseen” Helsingin pörssiin keskittynyt osakesäästäjä on nyt turhautunut. Laaja mailmanindeksiin perustuva ETF olisi ollut monelle parempi vaihtoehto.

USA:n Fabulous 7 ovat siis : Apple, Microsoft, Alphabet, Amazon, Nvidia, Meta ja Tesla. Näistä sekä Teslalla että Applella on Kiinasta pääasiassa lähtöisin olevia ongelmia. Molemmat ovatkin tänä vuonna jääneet tämän joukon hännille pörsikurssien kehityksessä. Teslan kohdalla sähköautojen kasvu on hidastuut ja markkinoilla verinen hintakilpailu. Kiinassa on jopa rajoituksia mihin paikkoihin ulkomaisella ”vakooja-autolla” saa ajaa. Jotkin virastot ja sotilasalueet eivät näitä lähelleen päästä. Samoin Applen kohdalla markkinaosuus on laskenut selkeästi Kiinassa, osittain samoista syistä – ulkomainen kännykkä on turvallisuusriski. Muutenkin arvostustaso näyttää aika vaativalta. UBS oli laskenut että mailman jokaisen yli 12k$ vuodessa ansaitsevan ihmisen olisi ostettava joka vuosi Applen laitteita $800 edestä jotta nykyinen kurssitaso olisi järkevä.

Euroopasaa puolesta keskeisiä ovat Goldman Sahsin lanseeramat ”Granolas” – osakkeet: GSK, Roche, ASML, Nestlé, Novartis, Novo Nordisk, L’Oréal, LVMH, AstraZeneca, SAP ja Sanofi. Profiili on siis Amerikkalaisista supersankariosakkeista melko poikkeava –  Teknologiaa vain vähän, mutta paljon farmaa. Kirkkain tähti lienee Novo Nordisk painonhallinta- ja diabetes-lääkkeiden vetämänä.

Aasian osakemarkkinoilla jatkuu Kiinan heikkous ja Japanin nousu. Japanin keskupankki on toistaseksi pitänyt korot miinuksella, mikä on heikentänyt jeniä ja siivittänyt pörssikursseja. Japanin pörssiyrityksten perinteisiä ristiinomistuksia pyritään purkamaan, ja monet länsisijoittajat ja aktivistit ovat kiinnostuneet Japanista. Kiinassa sensijaan ei ole nähty kunnon elvytystoimia, vaan keskitytään turvallisuuteen ja provinssien velkataakaan pienentämiseen. Tämä ei ole ulkomaisia sijoittajia tähän mennessä vakuuttanut. Hongkongin pörssin alamäki on ehkä taittunut, mutta mistään merkittävästä noususta on turha puhua.

Puolijohdeteollisuudella tuntuu menevän melko hyvin. Juuri nyt jarrutellaan ja siirretään joitakin investointeja eteenpäin, mutta pidemmällä aikavälillä näkymät ovat hyvät. Erityisen hyvin tuntuu menevän salkkuyhtiöillä ASML ja TSMC. TSMC:n uusi fabi Japanin Kiyshulla vihittiin juuri käyttöön ”kaalipeltojen keskellä” kuten eräs toimittaja kuvasi paikkaa. Uusia tehtaita suunnitellan Japanin lisäksi myös USA:han.

Uusi kuuma piste puolijohdekartalla on Malesia, johon tällä hetkellä investoidaan voimakkaasti. Siellä – kuten myös Vietnamissa – suurin ongelma on koulutetun henkilöstön saatavuus.

Sensijaan monella raaka-ainetuottajalla on ainakin hetkellisesti heikommat näkymät. Yksi syy on heikko rakannusala etenkin Kiinassa, mikä painaa raudan ja teräksen kysyntää.  Samoin litiumin ja koboltin kysynnät ovat alhaalla johtuen sähköautojen kysynnän  ja halvempien litium-rauta-fosfaatti akkujen suosiosta takia etenkin halvemmissa autoissa. Sensijaan kuparin näkymät ovat edelleen melko hyvät.

Kaikken kaikkiaan marrkinatunnelma on tällä hetkellä hyvä, joten hyvillä mielin diversioimaan ulkomaille jos ei jo ole.

Arvonmuutokset: Vuoden alusta  +4.1%, alusta (27-05-2010) +211.8%

 

Indeksifuturit (Eurostoxx50 (FESXc1), SP500 (ESc1), Hangseng (HSIc1), FTSE (FFc1) ja Topix (JTIc1) . Lähde saxo bank

 

Salkkutapahtumat

Kuukauden Nousijat: TSMC (+23.8%), Toll Brothers (+21.6%),  Mizuho (+20.6%)

Kuukauden Laskijat: Fu Yu (-14.5%), South32 (-11.8%), Santova  (-7.3%)

Kuukauden Osingot: Intel

Salkkumuutokset: –

Salkkusivu jolla enemmän tietoja

Artikkelikuva:Joel Muniz / Unsplash

One thought on “Omat Rahat Katsaus: Supersankariosakkeet vetävät pörssejä Amerikassa ja Euroopassa

  1. Olipa tässä erittäin hyvä yhteenveto Supersankariyrityksistä ja -osakkeista sekä jenkeissä että Euroopassa.

    Markkinatunnelmat lienee vielä odottavalla kannalla, koska keskuspankkien korkopolitiikka näyttää edelleen odottelevan parempia aikoja ehkä vasta kesällä..

    Varovaisuutta markkinoilla heijastanee kullan hinnan nousu viime kuukausien aikana, sekä ehkä myös innostus kryptovaluutoihin..

Comments are closed.

Related Posts