OP:n tarjoukset
Itsenäisyyspäivän aikoihin pankki julkaisi seuraavat tarjoukset, jotka ovat voimassa maaliskuun loppuun:
-pörssitoimeksiannot Suomeen (ja OP:n rahastomerkinnät) ilman mitään kuluja. Pörssikaupankäynnille tämä tietysti on huomattava tarjous, mutta edellytti asiakassuhteen solmimista.
-OP:n tutkimustietokanta on netissä vapaasti luettavissa ilman asiakassuhdetta.
Helmikuun alussa tarjousta täydennettiin tiedolla, että tutkimustietokanta tulee pankin kaikkien sijoittaja-asiakkaiden vapaaseen käyttöön. Maksua lienee tilistä pari euroa kuukaudessa (?) ja kaupankäyntikulut Suomeen ovat mielestäni suunnilleen Nordnetin tasolla.
Tutkimustietokanta
Tästä näkee OP:n suositukset ja ennakoivat tunnusluvut, joita voi vapaasti järjestellä. Tässä luetellaan tietokannan yritysanalyysit, joista esimerkkinä voi katsoa Bittiumia viime kesäkuulta. Ko. esitys on kieltämättä tavallista laajempi, mutta kyllä muihinkin sisältyy paljon tunnuslukuja ulkom. verrokeista, joten sillä tavalla laskien käytössä on ennakoivia tunnuslukuja tuhansista yrityksistä. Lisäksi käytössä on aamukatsaus sekä ajoittain päivittyvä strategiakatsaus. Lopuksi käytössä on kyseenalaisesti julkisuudessa referoitu ”tutkimuksen parhaat”, jota olen kuvannut tuossa. TA:n työkaluja on alan ”harrastaja” kehunut, minulla ei käsitystä niistä.
Kokemuksia
Kehotan erittäin lämpimästi ainakin tutustumaan yritysanalyyseihin helmi-maaliskuun aikana. Niissä ainakin YRITETÄÄN perehtyä yrityksen liiketoiminnan ytimeen ja sen tulevaisuuteen. Tarjonta on hirmuisen paljon laajempi mitä olen Dansken nähnyt asiakkaille tarjoavan Nordnetista puhumattakaan. (Enintään sitä voi pitää kohtalaisena palveluna, että Handelsbankenista kuka vain saa ilmaiseksi päivittäisen uutiskirjeen ”aamupalan”. Tuossa vastaavia viikkokatsauksia.)
Kovin monissa netissä pyörivissä ”analyyseissa” on vain historiatietoja lopputuloksesta, mikä ei mielestäni todista paljon mitään tulevaisuudesta, vaikka taulukoita kymmenen vuoden ajalta olisi kuinka paljon. Valikoima on myös hirmuisesti laajempi kuin erään pankin osakestrategin tekstit ”pari sanaa Nokian renkaista” (osa 89). Toisena esimerkkinä esitän nuoren miehen neljä osakepoimintaa, joista kolme kohdistuu suom. tieturvayhtiöihin. Kaiken järjen mukaan tieturvayhtiöt pitäisi pystyä laittamaan järjestykseen tuossa sekavassa esityksessä, joka on saanut kummallisen paljon julkisuutta.
Kritiikkiä
Em. kehuista huolimatta en väitä kyseessä olevan mikään Graalin malja. Osakestrategiassa en muista olleen mitään arviota viime kesänä alkaneesta turbulenssista. Edelleen suom. metsäyhtiöitä on vuosikausia kehotettu myymään ja nykyiset positiiviset suositukset ovat mielestäni jo enemmänkin myöhässä.
Oma periaatteeni on aina lukea ja kuunnella huolellisesti kaikki saatavissa olevat näkemykset – ja sitten tehdä juuri päinvastoin. Pääomaa tärkeämpi on oma pää!
Edelleenkin sijoittaminen jo Ruotsiin on OP:ssa kohtalaisen hankalaa, minkä jälkeen kulut OP:ssa nousevat mahdottomiksi maailman avartuessa. Tällä sektorilla OP:lla olisi vielä paljon kehitettävää. Jonkinlainen eurooppalainen mallisalkku on olemassa (pyynnöstä Privaten asiakkaille), mutten siitä paljon perusta. Sen sijaan käyttelytilin päiväsaldolle maksettava kunnon korko on positiivista, mutta se on pelkästään pankki- ja asiakaskohtainen kysymys.
Lopuksi totean, että minulta on turha kysyä hintoja, koska en edusta pankkia. Mikäli em. esittely tuntuu mainokselta, reklamaatiot Kai Nymanille, joka esittelyä pyysi.
OP
Hyvät ja perusteelliset ovat OP:n palvelut.
OP on tehnyt hyvän palvelun – ja ansaitsee huomiota
Kyllä kehoitin Juhaa kirjoittamaan – aivan niin.
Selvennyksenä kuitenkin että minulla ei ole tiliä OP:ssä (vaikka aion sellaisen avata) eikä minulla tai perheelläni ole mitään muitakaan sidosta sinne päin. Myöskään Piksu ei saa mitään korvausta OP:stä eikä ole sellaista pyytänyt eikä myöskään OP ole koskaan ottanut yhteyttä Piksuun. Kyse ei siis ole maksetusta artikkelista vaikka se voi siltä näyttää.
OP:n palvelua kuvataan Piksussa käsittääkseni vain ja ainoastaan positiivisesta kertomisen ilosta.
“OP:n palvelua kuvataan Piksussa vain ja ainoastaan
positiivisesta kertomisen ilosta."
Valitettavasti asia on juuri näin
Miten on?
Oletteko katsoneet kuinka hyvin nuo OPn ennusteet pitävät yhtä tulevan kehityksen kanssa?
Enintään tyydyttävästi
Fundamenttipohjaisuuden vika on se, että tulos pitää nähdä ennenkuin sitä suositellaan ja jolloin kurssi jo reagoinut. UPM ja Stora olleet vuosia vähennä-kastissa ja nousseet lisää-kastiin mielestäni liian myöhään. Konepajoilla ehkä jopa toisin päin. Omaa näkemystä olen käyttänyt, mutta esim. nuo ulkom. verrokit koottu tiiviiksi kokonaisuuksiksi ja hyväksi pohjaksi jatkoperehtymistä ajatellen.