Osakekupla viimeisen päälle – Kiinassa

Lars ehti tehdä jo mainion ja varsin perusteellisen arvion Kiinan pörssikuplasta, mutta otan esiin siitä silti pari asiaa. Pörssikuplasta on riittänyt mekkalaa länsimaissa, mutta Kiinassa se on niin totista totta, että sitä kannattaa seurata jokaisen sijoittajan jo puhtaasti oppimisen tarpeesta, vaikka ei olisi lanttiakaan rahaa kiinalaisissa osakkeissa – kuten minulla ei ole.

Kiina on rahaelvyttänyt hiipuvaa talouttaan kuten on tehty länsimaissakin, ja samantapaisin joskin paljon dramaattisemmin seurauksin: osakemarkkinat ovat ylikuumentuneet rankasti. Shanghain pääindeksi on noussut vuodessa 150 prosenttia. Koko markkinan P/E-luku ei ole vielä kuin jonkun matkaa päälle 20 Economist-lehden mukaan, mutta lukemaa laskee pankkiosakkeiden edelleen matala arvostus, ja niiden painoarvo indeksissä on suuri. Keskimääräisen osakkeen P/E-luku taas on päälle 70, ja uusien teknoyhtiöiden kohdalla pitkälle päälle sata. Teknoyhtiöiden kysyntä on niin tolkuton, että monet yhtiöt ovat nimenneet itsensä ja toimialansa uudelleen luodakseen mielikuvan teknoyhtiöstä. Hyvin kuulemma kelpaa ostajille.

Hinnoittelu vetää jo vaivatta vertoja vuosituhannen taitteen teknokuplalle länsimaissa. Sijoittajien optimismi ampuu reippaasti yli, koska joukossa on paljon tulokkaita, joilta puuttuu kokemus osakkeiden mielekkäästä hinnoittelusta. Vähäinenkin riskitietoisuus on hukkunut nopeiden voittojen euforiaan. Hullunrohkeimmat ovat jopa myyneet kotinsa saadakseen pääomaa.

Kuten Lars totesi, virallinen media ei ole buumia yrittänyt hillitä, koska hallitus on halunnut pääomien siirtyvän pörssiin (eikä mm. kiinteistömarkkinoille ylikuumentumisen vuoksi). Osakkeet eivät ole kiinalaisia kiinnostaneet sitten edellisen buumin ja sen puhkeamisen 2006-2008. Ja kun reaalitalous kaipaa rahaelvytystä, rumba jatkunee jonkin aikaa. Toki myös kuplan koko on suorassa suhteessa pudotukseen, jahka myyntipaniikki iskee. Kiinalaisilla on pelissä rutkasti velkarahaa, joten monen pääoma valahtaa miinukselle kurssien sukeltaessa. Se voimistaa pudotusta, koska he yrittävät pelastaa sen mitä pelastettavissa on. Miljoonia surkeita tarinoita on edessä.

Kun tämän tietää, ei katastrofia ole järin lysti seurata, mutta seuraanpa kuitenkin. Yritän tavoittaa kuplan huipun teknisten indikaattorien perusteella, ja kun saan siitä mielestäni merkin, tuon sen esiin Piksussa. Shanghain pörssi kakisteli jo 5000 pisteen kohdalla aika lailla, mikä sinänsä on tavallista indeksien saavuttaessa suuria tasalukuja (niin oudolta kuin se voi TA:a tuntemattomalta kuulostaa).

Tekniset indikaattorit kääntyivät samassa laskuun, joten huippu saattaa olla jo käsissä, mutta en vielä sen varaan laske. Edellinen pörssikupla turposi Kiinassa vajaat kaksi vuotta, ja tämä ralli on kestänyt vasta vuoden, joten jonkin aikaa rieha sen perusteella jatkuu. Eivät nousut ja laskut itseään sellaisenaan toki toista, mutta jotain osviittaa se antanee, kun kyseessä on joukkopsykoosin kaltainen markkina-anomalia. Suhdanteet eivät ole kaksosia, mutta ihmisen käytöksessä lainalaisuuksia on enemmän.

Valistunut arvaukseni tässä kohtaa on, että indeksi kokeilee vielä ainakin 5500 pistettä, jossa katsellaan maailmaa uudestaan. Tuhatlukujen puolivälit ovat olleet Kiinassa usein taitepisteitä, joten eiköhän se testata, kun pitkät indikaattorit eivät vielä viittaa pudotukseen. Kyllä ne yleensä merkin antavat jonkin verran ennen kuin ropsaus alkaa.

Muun maailman kannalta kysymys on, paljonko osakekuplan puhkeaminen rokottaa Kiinan taloutta. Pörssien koko suhteessa kansantalouteen on Kiinassa onneksi selvästi pienempi kuin teollisuusmaissa, joskin rahan määrä markkinoilla on kasvanut nopeasti. Kiinalla on myös niin valtavat valuuttavarannot, että hallitus selviää ongelmapankkien suurestakin pääomittamisesta, jos se ei saa kuplaa ajoissa aisoihin.

Edellisestä pörssikuplastaan Kiina selvisi aika vähällä, ja Kiinan pörssi on aina elänyt koko lailla omaa elämäänsä sikäläisten pääoman liikkeiden rajoitusten vuoksi. Sen perusteella en ole kauhean huolestunut, mutta varmasti iso ropsaus ravistelee muitakin pörssejä ja luottamusta kaikkialla, koska Kiinan suhteellinen merkitys on aina vain kasvanut maailmantaloudessa.

Related Posts