Pohjien makua DAX

Käydessäni läpi markkinoita, en voi välttyä ajatukselta, että DAX näyttää aivan siltä kuin se olisi mennyt kyykkyyn ja valmistautuisi suureen hyppyyn. On täysin mahdollista, että olen menettänyt järkeni, mutta kaikki uutisdata on järisyttävä synkkää ja DAX on laskenut yhtä soittoa 2500 pistettä. Kaksi viimeistä kynttilää näyttävät kovin kovasti pohjan muodostukselta. Tämä on melko klassinen pohjan rakentuminen pelon vallitessa. Pidempikestoista suuntaa dominoivat tietenkin fundamentit, mutta uskaltaisin odottaa melko rajua pomppua tältä tasolta. Liike 5600-5800 pisteen korville ei yllättäisi suuresti.

 

 

Matias

www.ViikkoRaha.info

2 thoughts on “Pohjien makua DAX

  1. Vertasin Saksan DAX indeksiä

    Vertasin Saksan DAX indeksiä muihin ja huomasin, että DAX on pudonnut elo-syyskyyn aikana enemmän kuin maailman osakkeet keskimäärin.

    Aion hieman ostaa DAX indeksiä. Myös ruotsin osakkeet näyttivät edullisilta.

     

     

    1. Olisiko pomppu lyhytkestoinen?

      DAX-indeksillä on samankaltainen tilanne vuoden 2010 toukokuussa ja silloin indeksi todellakin lähti nousuun. Nyt ollaan kuitenkin taas alemmalla tasolla tuolloiseen toukokuuhun verrattuna. Vaikka olemme menneet melkoiseen taloudelliseen aallonpohjaan, niin ratkaisevaa olisi tietää, mitä markkinoilla tapahtuu seuraavien kahden vuoden sisällä. Olemmeko sisällä sellaisessa kymmenen vuoden jaksossa, jolloin osakemarkkinoilta ei ole voittoja tulossa – tällaisia pitkiä jaksojahan löytyy kurssihistoriasta monia. Itse siirryin 90%:sti käteiseen viime huhtikuussa ja 95%:sti käteiseen äskettäin. Vain Venäjän ETF:t jäivät salkkuuni. Nyt sekä Euroopan talouskriisistä, että mm. suomalaisten yritysten voimakkaasti heikkenevästä tilanteesta saadaan vielä entistä synkempää, ennakoivaa, tietoa jatkuvasti. Tuskin olet menettänyt järkeästi, vaikkakaan en löydä markkinoilta järkevää syytä, miksi käänne olisi aivan nyt käsillä. On olemassa liian paljon tekijöitä, joitä ei ole täysimääräisesti hinnoiteltu kursseihin – Kreikan saattohoitoa seuraa "väistämättömän kuoleman tunnustaminen", yritysten Q3:ssa antamat tulosennusteet vahvistavat sanan taantuma tarkoittavan juuri näitä aikoja ja Aasian heikkenevä talouskehitys näyttää hitaan kasvun koskevan koko maailmaa. Voivatko DAX-indeksiä koskevat "järjettömät merkit" taistella tällaista todellisuutta vastaan? 

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Home bias

Termi on määritelty esim. tuossa. Nojaaminen yhteen maahan, jollaiseksi EU:nkin vallan hyvin voi laskea (siis onko USA varmasti vain yksi kansatalous?), sisältää riskin.

Toisaalta me kaikki

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com