Rakennusliitto vaatii hellerajaa ulkotöihin

Suomalaisten suosimassa lomailumaassa Kreikassa on tavallista, että kesäisin lämpötila on yli 30 astetta. Suomalaisten kotimaassaan suosimassa saunassa on vielä paljon kuumempaa.

Viimeisen sadan vuoden aikana Suomessa lienee kolmasti ollut sellaiset helteet kuin tänä kesänä. Rakennusliitto vaatii nyt ulkotöihinkin hellerajaa.

En yhtään epäile, etteikö rakennustyö näillä helteillä olisi raskasta esim. asfalttia levitettäessä tai muoveilla suojatussa kohteessa, mutta kaikesta huolimatta rakennusliiton vaatimukset herättävät eräitä kysymyksiä:

– jo nyt lääkäri voinee tarvittaessa kirjoittaa sairaslomaa

– rakennusalankin lomat ajoittunevat nimenomaan heinäkuuhun

– työehtosopimukseen merkitty helleraja on jälleen yksi syy työnantajille käyttää järjestäytymätöntä työvoimaa

Tragikoomisinta rakennusliiton kannanotossa on vetoaminen kestomantraan eli ilmastonmuutokseen. Tällä hetkellä on vielä epäselvää, miten ilmastonmuutos Suomeen tulee vaikuttamaan. Jotkut epäilevät muutoksia Golf-virran kulussa, mikä viilentäisi Suomea. On myös arveltu, että atlanttinen ilmasto eli Brittein saarten sateisuus olisi tulevaisuuden ilmastotyyppi Suomessa.

Ja lopuksi olisi rakennusliitonkin kohtuullista muistaa, että lämpöennätys on ja pysyy vuodessa 1914, aikana ennen ilmastonmuutosta ja aikana, jolloin työtä tehtiin ilman koneita ja pelloilla ilman varjon häivääkään.

2 thoughts on “Rakennusliitto vaatii hellerajaa ulkotöihin

  1. Sateet ovat suhteellisa

    Olen kyllä ollut Britaniassa ja kärsinyt sen sateista. Mutta ei ne täältä Suomen näkökulmasta niin kamalia ole, ainakaan Lontoon alueella. Vähän lämpimämpiä kuin Suomen syyssateet – en huomannut muuta eroa.

    Siis tervetuloa lämpimämpi Suomi jos pahin mitä voi tapahtua on se että saamme Englannin ilmaston.

  2. Joo…

    … rajavartiolaitoksen työntekijät haluu jotain rajaa samoin kuin maanmittauslaitoksenkin työntekijät. Lauluyhtye Rajaton taas haluaisi matkustaa kaikkialle esiintymään ilman muodollisuuksia. Suden ja sekunnan tuottamisessa taas ei ole mitään rajaa. Valtion remonttitukia taas ei ollut rajattu turhan tarkasti ja niinpä tuista välillisesti suuri osa valuukin rajan taa.

    jouskari

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8