Saksan teollisuuden odotukset eivät enää heikkene

Saksalaisen IFO instituutin mittaama suhdannekello visualisoi Saksan ja keski-Euroopan makrotaloudellisen tilanteen. Yleensä suhdannetilanne kiertää kellon lailla tätä nelikenttää:
Nousuvaiheessa (Upswing) odotukset ovat korkealla, mutta talous ei vielä kasva.
Korkeasuhdanteessa (Boom) sekä odotukset että kasvu ovat voimakkaita.
Laskusuhdanteessa (Downswing) odotukset ovat heikot, mutta talous kuitenkin vielä kasvaa
Lama (Recession) vaiheessa sekä odotukset että kasvu ovat heikkoja

Saksan suhdannekello on kulkenut kohti taantumaa ja nyt kellon viisari osoittaa puoli kuutta. Tilanne ei ole niin synkkä kuin tästä voisi päätellä. Euroopan suhdannetilanne on muita huonompi eikä Saksankaan teollisuuden tulevaisuuden odotukset enää heikkene vaikka talouskasvu supistuu. Kuluttajien luottamus on USA:ssa, Kiinassa ja Intiassa hieman piristynyt ja käänne Euroopassa voi tapahtua jo ensi keväänä.

Osakkeita kannattaa ostaa siinä vaiheessa kun suhdannekello on kahdeksan taikka puoli yhdeksän. Viime kesän ja alkusyksyn osakeralli oli tässä valossa hieman aikainen, mutta osoittautuu kenties viisaaksi toiminnaksi.

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,