Olen itse opiskellut pääaineena historiaa, mutten näe menneisyyden tuntemisella kovinkaan suurta käyttöä sijoittamisessa. Paljon hyödyllisempää olisi jos analyytikot edes yrittäisivät vähän perehtyä yritysten kauppaamiin tuotteisiin ja palveluihin.

Menneisyyden tuntemisen hyödyllisyydestä voisi enintään sanoa, että jos siihen viittaa, niin viittaisi edes oikein. Kokemusta saa vain menneisyydestä ja tuntuu, että taloushistoriaa tirkistellään neulansilmän läpi. Great Depresssion vaikuttaa olevan ainoa tunnettu lama, vaikka ihan yhtä merkittävä olisi esimerkiksi Long Depression.

Stock picking

En juurikaan ymmärrä analyytikkoja, jotka syynäävät esim. ns. osinkoaristokraatteja. Saattaa tietysti olla, että jatkuvasti kasvanut tulos on ollut oire jonkinlaisesta vallihaudasta, mutta voiko siihen luottaa yhä kiihkeämmin muuttuvassa ja yhä globaalimmassa maailmassa? Suomessa Keskolla on ollut vallihauta, mutta riittääkö se Lidliä ja verkkomyyntiä vastaan?

Kokis ja Mäkkäri ovat tunnettuja brändejä, mutta onko varmaa, että maailman suurin maa ja kansantalous Kiina luottaa seuraavatkin sata vuotta amerikkalaiseen roskaruokaan? Sushibaarien menestys lännessä voisi indigoida sitä, että päinvastoin myös kiinalaisesta keittiöstä kiinnostutaan lännessäkin.

ETF:t

Monet ETF:t nojaavat indeksiin, joka on markkina-arvopainotteinen. Otetaan käytännön esimerkki. Vuosituhannen vaihteessa Helsingin pörssin kaksi arvokkainta yritystä olivat Nokia ja Sonera, joitten molempien arvosta 90 % haihtui, Sonerasta vieläpä romahdusmaisen nopeasti. Vuosituhannen vaihteessa HEX-indeksi katsoi siis erittäin vahvasti loistavaan menneisyyteen ja erittäin heikosti tulevaisuuteen.

Esimerkki on ehkä kärjistetty, mutta oletan, että Suomen tapaiselle marginaaliselle ja harvoihin toimialoihin nojaavalle pörssille tyypillinen. Samalla tavallahan vuosituhannen vaihteen jälkeen Suomen perusmetalliteollisuudesta on etenkin Outokummun takia niin ikään hävinnyt suurin osa markkina-arvosta.

Markkina-arvopainotteisen indeksin ominaisuutta katsoa menneisyyteen ei riittävästi tiedosteta. Ongelmaan on ylipäänsä kiinnitetty huomiotakin vasta 2000-luvulla, lähinnä vuodesta 2004 lähtien.

Ongelmaan on kaksi ratkaisua. Peltomäki on kirjassamme ehdottanut kaikille osakkeille indeksissä samaa painoarvoa. Toinen vaihtoehto on fundamenttipainotteinen indeksi, jota myös smart betaksi kutsutaan. Tässä indeksissä osakkeita painotetaan jonkin tunnusluvun tai niitten yhdistelmän paremmuuden mukaan. Ko. tutkimuksessa on käytetty seuraavia:

• book value (Book),

• trailing five-year average cash flow (Cash Flow),

• trailing five-year average revenue (Revenue),

• trailing five-year average gross sales (Sales),

• trailing five-year average gross dividends (Dividends)

Tällaisten indeksien ja niihin nojaavien ETF:ien on todettu pärjäävän huomattavasti markkina-arvopainotteista ETF:ää paremmin. Ero on 2-2,5 prosenttiyksikköä vuodessa yli 40 vuoden malliajalta (ei siis todellista sijoituksista). (Rob Arnott, Jason Hsu and Philip Moore)

Tähän huomattavaan saavutukseen ”outperform” on mielestäni suhtauduttu hieman samalla tavalla kuin sonni suhtautuu uuteen veräjään, ällistyneesti ja lähtökohtaisesti negatiivisesti. (Ks. ”Indeksikeisarin uudet vaatteet”)

Esimerkkejä esitetystä kritiikistä: fundamentti-ETF:iä ei pidetä passiivisina, todetaan tunnuslukujen moninaisuus ja se, etteivät kaikki voi voittaa. Toinen ja kolmas argumentti kumoavat toisensa, sillä tietysti jokin strategia on muita parempi. Epätäydellisessä maailmassa löytyy taatusti aina tarpeeksi väärin-sijoittajia. Suomessa aiemmin sellainen oli säästöpankkiryhmä ja nyttemmin Solidium. Ensimmäiseen argumenttiin totean, että kysehän ei ole semantiikasta vaan pyrkimyksestä tuottoon!

Esitetystä kritiikistä hyväksyn lähinnä sen, että smart beta -ETF sijoittaa siis pienempiin yrityksiin ja korin rakennetta täytyy säätää rajustikin tunnuslukujen muuttuessa. Tämä aiheuttaa kasvanutta volatiliteettia ja siten riskiä. Sen sijaan väite, että smart beta  –rahaston kulut ovat suurempia, ei ole kestävä. Jos fundamenttirahastot kasvaisivat sen kokoisiksi kuin ovat markkina-arvopainotteiset ETF:t, hoitokulut laskisivat tietenkin. Kulueroa kaventaa sekin, että pitäähän kaikkia ETF:iä säätää.