Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilä hinkuaa pääministeriksi hurjilla lupauksilla, jotka tuovat mieleen Veikko Vennamon – hän kun uhosi aikanaan poistavansa Suomesta työttömyyden olikohan puolessa vuodessa. Pikkupuolueesta hallitukseen hurjalla vaalivoitolla loikannut SMP ei kyennyt lupausta lunastamaan. Ja aika lailla utopistisilta kuulostavat Sipilänkin yhtä hurjat visiot, vaikkakin perustaltaan hiukan realistisimmilta.

Sipilä on puhunut jo pitkään valtion omaisuuden myynnistä startup-yritysten rahoittamiseksi. Aiemmin hän on puhunut mm. bioteknologiarahastosta, jonka kautta valtio kanavoisi myyntiomaisuutta työpaikkojen luomiseen. Viime puheissa sektorien määrä on kasvanut, mutta rahoitusmalli pysynyt samana. Keskustalaiset käyttävät eufemismia ”valtion ei-strategisen omaisuuden muuttaminen toiseen muotoon”.

Sipilän mukaan rahoitus on ongelma kasvuyritysten nousulle, joten valtion on astuttava esiin pelastajaksi. Näin hän lupaa luoda 200 000 työpaikkaa – ilmeisesti hyväpalkkaisille uuden teknologian yms. aloille puheiden perusteella. Hieno hommahan se olisi, mutta kovin piikikkäiltä näyttävät Sipilän ruusut tarkemmin tirkisteltynä.

Valtion pörssiomaisuus on ahkerien ja epäonnistuneiden kauppojen jälkeen enää seitsemän miljardin nurkilla. Jos Sipilän laskuoppi pitää kutinsa, valtio kykenee taikomaan tuon omaisuuden myynnillä pysyviä työpaikkoja alle 40 000 eurolla per työpaikka. Tuhannen hengen yritys siis polkaistaan vajaalla 40 miljoonalla.

Ainakaan järin pääomavaltaisille aloille ei tuollaisilla rahoilla työpaikkoja luoda. Talvivaaran investoinnit ovat olleet miljardiluokkaa, ja yhtiössä työskentelee joitakin satoja ihmisiä. Jos kymmenen hengen kannattavan yrityksen polkaisisi tuosta vain 400 000 eurolla, olisi moni valmis hakemaan henkilökohtaista lainaa pankista tai realisoimaan omaisuuttaan, jos sen vastikkeeksi saa osuuden kannattavasta yrityksestä ja itselleen pysyvän työpaikan – hyväpalkkaiselta kasvualalta. Kyllä minulle ainakin kelpaisi.

Valtion elinkeinopolitiikkaa voi luoda uutta tuotantoa ja työpaikkoa, ja julkinen rahoitus on tärkeä osa yritysrahoitusta. Mutta ei valtiollisen teollisuuspolitiikan menestyksestä ainakaan ristiriidattomia kokemuksia ole. Uhkapeli on toiminut surkeasti Talvivaaran ja Outokummun kohdalla.

Rahoitus on kyllä tällä hetkellä ongelma tuoreille yrityksille, koska pankit niuhottavat epävarmuuden keskellä. Mutta on julkista rahoitusta tähänkin asti ollut, eikä se Sipilän omankaan käsityksen mukaa näytä toimivan. Hän näet olisi valmis palauttamaan lapsilisät entiselle tasolle leikkaamalla valtion yritystukia. Jos Sipilä ei näe nykyisiä yritystukia taloutta edistävinä menoina, niin miten niihin kannattaa upottaa valtion koko finanssiomaisuus? Sitähän tarkoittaa tämä ”valtion ei-strategisen omaisuuden muuttaminen toiseen muotoon”: valtio ryhtyisi riskirahoittajaksi.

Sipilä luultavasti perustelee, että hänen mallissaan tuettaisiin uusia yrityksiä, jotka luovat uutta työtä. Nykyiset yritystuet eivät sitä ilmeisesti tee – vaikka ihan samasta syystä niitä jaetaan. Ja järjen mukaan pitäisi olla työpaikkojen luomisen kannalta samantekevää, ovatko innovatiiviset yritykset jo kauan toimineita vai lähtökuopissaan.

Keskusta on ollut luomassa ja jakamassa nykymuotoisia yritystukia, jotka se nyt tuomitsee hyödyttömiksi. (Minulla ei sinänsä ole käsitystä niiden hyödyn tasosta, perkaan vain Sipilän ristiriitaista logiikkaa.) Keskustan uudisrakentamista yritystuista taas tulisi taikasauva. Kauaa ei Sipilältä vienyt poliittisen jargonin opiskelu.

Ehkä Sipilä vihjaa, että entisenä yrittäjänä hän valikoisi kohteet paremmin. Käsittääkseni pääministerillä on kuitenkin hiukan toiset tehtävät kuin yritystason tuista päättäminen. Samat virkamiehet niitä valtion rahoja jakaisivat kuin ennenkin, mutta pääministerin vaihtaminen ilmeisesti avartaisi heidän tajuntansa uusiin ulottuvuuksiin.

Ja kuten olen sanonut ennenkin: jos kerran julkinen riskirahoitus on näin hyvä investointi niin valtion kuin kansantalouden kannalta, miksi sitä ei rahoiteta velaksi, kun Suomi sitä edelleen pilkkahintaan saa? Korot eivät ole euroalueella nousussa aikoihin. EKP luultavasti vain löyhentää lisää rahapolitiikkaa. Kriisimaatkin saavat pitkäaikaista luottoa jo kolmen prosentin korolla. Suomen luottoluokitus on edelleen priimaa, ja loistavat kasvuhankkeet vain parantavat sitä.

Miksi myydä hyvin tuottavaa omaisuutta, kun mitään pakkoa ei siihen ole? Vai eivätkö Sipilä ja kepu itsekään oikein usko hankkeensa aidosti myönteisiin vaikutuksiin? Kumpaa Sipilää on äänestäjän uskominen: superelvyttäjää vai penninvenyttäjää?