Suurten yhtiöiden omistajiin on hiipinyt yhteisöllisesti hallitun pääoman rinnalle myös strategisia yritysomistuksia, viimeisenä Nvidian suorittama Nokian nurkkaus. Omistajista löytyy myös muutamia sellaisia tahoja (yksityishenkilöitä ja family office yrityksiä) jotka ovat aidosti kiinnostuneita omien rahojensa tuotosta. Tämän tyyppinen kehitys tuo yrityksiin uudentyyppistä, yrityksen kehittämiseen tähtäävää omistajaosaamista.

Omistajarakenteessa on tapahtumassa myös toisenlainen muutos. Omistajiksi on tullut paljon suuria ja kansainvälisiä rahastoyhtiöitä (esim BlackRock, Vanguard, Fidelity,…). Nämä eivät ole kiinnostuneita yritysten kehittämisestä vaan toimivat passiivisina sijoittajina luottaen siihen että Suomalainen yhteiskunta osaa allokoida yrityksiin oikeanlaisen omistajaohjauksen. Näistä rahastoista ei synny suurta lisäarvoa kun suunnitellaan yritysjärjestelyitä tai muista omistajaohjauksen alaisia toimenpiteitä. Näiden omistajien arvo syntyy siitä että ne pystyvät arvioimaan yrityksen liiketoiminnan tulevaisuuden näkymät ja muodostavat sen perusteella yritykselle pörssiarvon. Tämä pörssiarvo toimii hyvänä lähtökohtana yritysjärjestelyille ja muille aktiivisten omistajien toimenpiteille.

Melko moni suurista suomalaisista yrityksistä on valtion tai työmarkkinajärjestöjen (eläkevakuutusyhtiöt) suorittamassa omistajaohjauksessa. Nämä meidän kotoiset yhteisömme käyttävät valtaansa nimitystoimikuntien kautta. Nimitystoimikunnat ehdottavat yhtiökokoukselle hallitusjäseniä, joka hyväksyy ehdotukset. Nimitykset ovat tärkeitä. Yhteiskunnallinen valta ja siihen liittyvät edut jaetaan nimenomaan nimitysten kautta. Nimityksissä otetaan huomioon pätevyys, sekä se että nimitettävä osaa pitää mielessä myös nimittävän tahon etua sitten, kun siihen tulee tilaisuus ja aihetta.

Suomen suuryritysten omistajajuusjärjestelmän perusteet luotiin 60-, 70- ja 80- luvuilla. Yhteiskunta oli vasemisto-oikeisto akselilla jakautunut ja tarvittiin sellaisia yhtiöitä jotka ovat epäsuorasti valtion tai työmarkkinajärjestöjen kontrollissa. Näin varmistettiin yhteiskunnallista sopua.  Omistajarakenteen avulla on varmistettu myös se, että valtio on voinut ilman suurempaa kritiikkiä tukea yrityksiä. Omaa omaisuuttahan siinä on tuettu.

Mutta niin on käynyt kuin aina silloin kun lähdetään tukemaan valtiokapitalistista yhteiskuntaa. On syntynyt paljon alkutuotantoa ja raskasta teollisuutta ja vähemmän innovatiivisia uusia ratkaisuja.