Suomalaiset ovat eräässä oleellisessa erilaisia kuin kaikki muut OECD kansalaiset. Olemme OECD:n mukaan toiseksi köyhimpiä, jos mittarina on omaisuuden määrä taloutta kohden. Jos henkilökohtaisen omaisuuden määrä suhteutetaan bruttokansantuotteeseen, niin köyhyytemme on aivan omaa luokkaansa. Samaan suhteelliseen varattomuuteen ylletään vain muutamassa maassa (Kuuba, Pohjois-Korea, Venezuela, …).

Kotitalouksien keskimääräinen omaisuus (Lähde: OECD)

Olemme varakkaita jos julkisen sektorin omistukset otetaan huomioon

Väittämä kuulostaa todellisuuden vastaiselta omistavathan kotitaloudet usein asunnon ja kesämökin ja joillakin on pankissa hieman varallisuutta pahan päivän varalle. Väittämä on silti totta. Olemme nimittäin tilastojen mukaan sosialistimaa, jossa tuotantokoneisto on pääosin (noin 70%) julkisessa omistajaohjauksessa. Muualla on tapana, että kotitalouksilla on osakevarallisuutta ja muuta sijoitusvarallisuutta kun taas meillä tuota varallisuutta ei ole kuin nimeksi (poikkeuksena Piksun lukijat). Pärjäämme vertailussa ihan hyvin, jos kotitalouksien varallisuuteen lasketaan valtion, kuntien ja työeläkeyhtiöiden varat. Vaikka olemmekin keskimäärin maailman köyhimpiä niin olemme silti rikkaita – omistamme julkisen sektorin suuren omaisuuden. 

Suomalainen sosialismi on onnistunut tavoitteissan

Sosialismimme ei ole hyvä tai paha yhteiskuntarakenne, sillä on myös etunsa. Olemme omaisuuden suhteen tasa-arvoisia ja jos julkisen sektorin varallisuus jyvitetään laskelmassa tasan kansalaisten kesken, niin olemme luultavasti eräs maailman tasa-arvoisimmista maista. Sosialismi on eräs keskeinen osa hyvinvointiyhteiskuntaamme. Keskinäisen auttamisen ja tulonsiirtojen ilmapiiri syntyy helpommin kun kaikki ovat suhteellisen varattomia. 

Suomalainen sosialismi syntyi hienovaraisesti ja tyylikkäästi

Miten me päädyimme Suomalaiseen sosialismiin, olimmehan toiseen maailmansotaan ja osin jopa 1960- luvun alkuun saakka vielä pitkälle yksityisvarallisuuteen perustuva maa?  Valtion yritystoimintaa alettiin vahvasti rakentamaan jo heti sodan jälkeen 1940 luvulla. Tähän vaikutti vasemmistoenemmistöinen eduskunta ja ennen kaikkea se, että julkisen liiketoiminnan suosimista pidettiin tuolloin poliittisesti kannatettavana asiana. Sosialismi oli silloin lähellä suomalaisten sydäntä. 

Suurempi muutos tuli 1960- luvulla. Valtiolla on pitkälle tulevaisuuteen ulottuvia vastuita, jotka liittyvät tuleviin syntyviin kansalaisiin ja työhön ikänsä puolesta tai muuten kykenemättömiin. 1960 luvulla oli vallalla ilmapiiri että näistä vastuista nimenomaan eläkevastuut on kerättävä ja rahastoitava etukäteen ja niin sitten ryhdyttiin tekemään. Tuotantokoneistoa on kuitenkin rajoitettu määrä, ja kun rahastoitua eläkevarallisuutta alkoi vuosi vuodelta kertyä niin oltiin pian tilanteessa, jossa tuotantokoneiston yksityisomistuksen osuutta piti vähentää jotta eläkevaroille tulisi tilaa. Tämä tapahtui hienovaraisilla verotuksellisilla keinoilla. Yksityisvarallisuutta siirrettiin erilaisin omaisuustuloveroin vähitellen valtion budjettiin samalla kun työntekijöiltä kerättiin vastaava määrä eläkevarallisuutta työeläkeyhtiöiden rahastoihin.

Miksi Suomi siirtyi pidemmälle sosialismiin kuin muut?

Varmaan kaksi asiaa on vaikuttanut asiaan. Tärkeimpänä pitäisin kulttuurillisia tekijöitä. Olimme sisällissodan jälkeen oppineet monta asiaa ja yksi oli niistä se, että ”kaveria ei jätetä”. Kaikkien tietoisuuteen oli painunut se, miten hienosti 1920 luvun torpparilaki, jossa maaseudun vuokraviljeliöistä tehtiin itsenäisiä talonpoikia, korjasi sisällissodan haavoja ja teki maaseudun yhteiskunnasta eheän. Koko yhteiskuntaan juurtui tuona aikana ymmärrys siitä, että kaikkia on autettava ja yhteiskunnan jakautumista on vähennettävä. 

Toinen meillä vaikuttanut erityispiirre oli se, että merkittävin osa kansakunnan sijoitusvarallisuudesta, eläkevarat, siirrettiin valtion budjetin ulottumattomiin, työmarkkinajärjestöjen hallintaan ja ohjaukseen (työmarkkinajärjestöt hallitsevat eläkevakuutusyhtiöitä). Tämä järjestely sinetöi sen, että eläkevaroja ei ole vaikeinakaan aikoina ole otettu eduskunnan ja hallituksen käyttöön. 

Yksityisomistusta pitäisi hieman vahvistaa

Julkinen omistajaohjaus on monasti hyvä asia, mutta on tilanteita joissa myös yksityinen omistajaohjaus puoltaa paikkaansa. Nokian tapaisia katastrofeja ei pääse ehkä aivan niin helposti tapahtumaan, jos yrityksellä on yksityisiä omistajia, jotka puuttuvat hallitustyöskentelyn kautta ajoissa tilanteeseen. Omista rahoista huolehditaan kuitenkin joskus parammin kuin yhteisistä.

On myös hyvä kysymys onko työmarkkinajärjestöille uskottu omistajavalta varmasti hyvissä käsissä. Tällä hetkellä työmarkkinajärjestöt valitsevat eläkeyhtiöiden hallitukset ja hallintoneuvostot, joissa omistajaohjauksen periaatteet päätetään. Eläkevakuutusyhtiöt valitsevat puolestaan useimpien pörssiyhtiöiden hallitukset. Tämä ketju toimii kohtuullisesti, mutta minusta kasvollisten yksityisomistajien osuutta voisi hieman lisätä. Sosialismi on minun mielestäni ollut hyvä asia, mutta se alkaa tuottaa huonoja tuloksia kun se viedään äärimmäisyyksiin.