Suomalaiset sijoittajat hakevat tuottoa ulkomailta

Dankse Bankin sijoittajabarometrin mukaan suomalaiset sijoittajat pitävät kehittyviä markkinoita kiinnostavimpina markkinoina. Seuraavina ovat Mailman- ja Euroopan markkinat. Kotimaan osakemarkkinat ovat vasta neljännellä sijalla. Tässä suhteessa suomalaiset ovat huomattavasti muita pohjoismaalaisia kansainvälisempiä. Muissa pohjoismaissa kotimaan markkinoita pidetään kiinnostavimpinä.

Osasyy eroon löytynee osakesijoittamisen levinneisyydestä. Suomessa melko harva, mutta valistunut, sijoittaa suoraan osakkeisiin. Hajauttamionen eri markkinoille on valistuneelle sijoittajalle itsestäänselvää.

Tilanne voi tosin olla muuttumassa. Nuoret suhtautuvat osaesäästämiseen positiivisemmin. Ehkä uudet applikaatiot joiden avulla kauppaa voi käydä entistä helpommin ovat osaltaan poistamassa ennakkoluuloja.

Uuusia sovellutuksia on jo olemassa. Robinhood on mobiilivälittäjä joka ei peri välityspalkkioita. Trigger automatisoi salkunhallintaa. Acorns  auttaa kukuttajaa siirtämällä senttien pyöristykset aina säästöön joka kerta kun teet ostoksia. Nämä palvelut ovat tietenkin suunnattuja suurille jenkkimarkkinoille.

Kotimaisilla toimijoillamme on vielä paljon matkaa helppokäyttöisten työkalujen puolella. Kehitystä on toki tapahtunut, mutta vaarana on että ulkomaiset toimijat tulevat ja vievät nuorten kiinnostuksen sulavilla iphone-apeilla.

Kuluttajale kaikki on kuitnekin kotiinpäin. Kaikkein pahinta on makuutta rahat pankkitilillä. Alhaiset kulut ja hajautus ovat parhaita hyvän tuoton takaajia. Poistamalla välityspalkkiot voi moni ensikertalainen innostua osakesijoittamisesta.

4 thoughts on “Suomalaiset sijoittajat hakevat tuottoa ulkomailta

  1. mielenkiinto

    Mielenkiintoista. Madaltaa paikallistenkin palkkioita.

  2. Vanguard on halvimpia ETF indeksirahastoyhtiöitä

    Halpaa hallinnointia tarjoavista indeksirahastoista oli puhetta viimeisimmässä Economist lehdessä.

    Siellä kehuttiin että ne sopivat tavalliselle kadunmiehelle ja ovat ihan hyviä. Erityistä kiitosta siellä sai Vanguard. Syy kehuihin oli se, että Vanguard on rahastosijoittajien omistama ”osuuskunta”, joka tekee voittoa vain asiakkaille. Siksi sillä on Economist mukaan halvat hallinnointipalkkiot ja se on saanut eniten uusia asiakkaita. Vanguardilla on hallinnoitavia varoja 3500 Mrd$ (vertailun vuoksi Suomen BKT on noin 267Mrd€).

    Minullakin on joitain Vanguardin rahastoja ostettuna USA:n pörssistä.

    Täältä löytä muutamia vanguard rahastoja: Vanguard

     

  3. ETF:t kinkkisiä verojen puolesta

    Noissa Vanguardin ETF:issä ja muidenkin firmojen vastaavissa tuotteiisa on se huono puoli, että niistä pitäisi selvittää aina verotus. Osinkoja maksavat ETF:t eivät aina ole yhtä kustannustehokkaita kuin uudelleen rahansasijoittavat. Lisäksi myös sillä maalla mihin rahasto on rekisteröity on väliä. Itse en kyllä aina pysy ihan mukana noissa asioissa. Joku muu saa niistä paremmin selvää.

  4. USA:ssa noteerattujen ETF rahastojen verokohtelu kiinnostaisi

    Olet kyllä oikeassa. Nuo verotusasiat pitäisi selvittä. Osa ETF rahastoista maksaa osinkoja ja osa ei. Sekin vaikuttaa niin kuin mainitsit. En ole kuitenkaan selvittänyt verotukseen liittyviä asioita edes omalta kohdaltani. Olen vaan maksanut mitä maksettavaksi tulee. Olisi kyllä kiva jos joku tietäisi ainakin näiden USA:ssa noteerattujen ETF rahastojen verokohtelun.

Comments are closed.

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,