Suomen pörssin suurimmat yhtiöt on saatu kollektivistisen omistajaohjauksen piiriin

Talous Yhteiskunta

Selvitin Juha Vahe:n innoittamana Suomen suurimpien yritysten taustalla vaikuttavat suurimmat omistajavallan käyttäjät:

  • Valtio oli suurin omistaja useimmissa yrityksissä.
  • Kollektiivistisen omistajavallan sinettinä toimivat työmarkkinajärjestöt. Ne varmistivat hallussaan olevien työeläkeyhtiöiden avulla yhteiskunnallisen omistajaohjauksen useimmissa niissä tapauksissa joissa valtion rahat eivät muuten riitä täyteen hallintaan.
  • Herlinien perhe ja suku käyttävät määräävää omistajavaltaa kahdessa suuryrityksessä.
  • Nordeassa ja UPM:ssä on merkittäviä rahasto-omistajia, jotka eivät käsittääkseni yleensä aktiivisesti käytä omistajavaltaa vaan toimivat enemmän sijoittajina.
  • Herlinien suvun ohella listalta löytyy kaksi pienempää yksityisomistajaa, Erkki Etola ja Lival-Lindström (Oy Lival Ab).

Suomen suuret pörssiyhtiöt ovat pääosin koko kansan harjoittamassa kollektiivisessa omistajaohjauksessa samaan tyyliin kuin on ollut tapana muissakin suunnitelmataloutta laajalti hyödyntävissä maissa. Järjestelmäämme täydentää kollektiivinen työmarkkinajärjestelmä, jonka avulla palkat ja työehdot ja sittemmin osaksi myös eläkkeet, työttömyyskorvaukset ja muut sosiaalituet pyritään päättämään.

Suomi on korporatiivisen kollektivismin johtotähti maailmassa

Järjestelmämme on poikkeuksellisen edistyksellinen ja erilainen.  Muualla maailmassa hyödynnetään yleensä talouselämän yksityisomistusta. Me olemme korporatiivisen kollektivismin eräs kirkkaimmista johtotähdistä maailmassa.

Omistajavaltaa käyttävät kollektiivien valitsemat virkamiehet

Juha Vahe on artikkelissaan tuonut esille että Mandatum:n hallitukseen ei ole löydetty henkilöitä joilla on riittävää omaa omistusta ja omistajan intressiä. Tähän ongelmaan saattaa olla osasyynä se, että Suomessa ei enää ole riittävästi yksityisomistusta.  Yritysten hallitusvastuita tätyy täyttää virkamiestyypeillä tai työmarkkinajärjestöjä lähellä olevilla vaikuttajilla kun muuta ei ole. Ja kun yrityksen hallitusta valitsemassa ovat valtio ja työmarkkinajärjestöt niin mitä muuta voisi olettaa.

Tietojen lähde:  Yritysten antamat tiedot suurimmista omistajista

 

 

One thought on “Suomen pörssin suurimmat yhtiöt on saatu kollektivistisen omistajaohjauksen piiriin

  1. Moni luulee, että Suomalaiset suuryritykset ovat täysin julkisomisteisia. Hienoa, että edelleen löytyy jokunen yritys jossa on suuri yksityinen omistaja.

Comments are closed.

Related Posts

Lajittelematon Sijoittaminen

Kullan hinta on kautta historian mitannut epävarmuutta ja huolta tulevasta

Kullan hinta on aina ollut korkealla silloin kun maailmassa on paljon epävarmuutta, mutta inflaatiosuojaksi kultaharkoista ei ole.

Kullan inflaatiokorjattu markkinahinta on ollut korkealla silloin kun on

Yhteiskunta

Työttömyyden ytimeen on yksinkertainen syy: palkanmuodostuksen kankeus

Tilastokeskuksen tietojen mukaan yhä useampi suomalainen haluaa töihin, mutta työpaikkoja ei ole riittävästi tarjolla ja monet päätyvät työttömiksi.

Markkinatalous toimisi niin, että työtä tarjotaan hieman alemmilla

Lajittelematon

Nordea, leveäharteinen kilpikonna

Nordea on etenkin viime vuosina saanut liiketoimintansa kuntoon, siivonnut riskit ja rakentanut tuloksenteosta ennustettavaa. 2025 tilinpäätös vahvistaa tarinan – mutta samalla paljastaa ristivedon yhtiön suorittamisen ja osakkeen ostoriehan