Suomi on kehitysavun antamisen mallimaa

Suomi sijoittuu kolmanneksi kehitysmaita tukevien politiikkatoimien kansainvälisessä vertailussa (Commitment to Development Index, CDI). Sijoitus nousi edellisvuodesta kahdella pykälällä. Suomi saa kiitosta etenkin vastuullisista investoinneista kehitysmaihin ja rahoitustoiminnan avoimuuden edistämisestä. Myös kehitysavun laatua ja teknologian kehittämistä koskevat sijoitukset paranivat.

Centre for Global Development -ajatushautomon (CGD) vuosittainen vertailu asettaa maailman 27 rikkainta valtiota paremmuusjärjestykseen sen perusteella, kuinka sitoutuneita ne ovat köyhiä maita tukeviin politiikkatoimiin. CDI mittaa toimia seitsemällä kehitysmaille tärkeällä politiikan alueella: kehitysyhteistyö, kauppa, rahoitus, maahanmuutto, ympäristö, turvallisuus ja teknologia. Vertailun kärkeen sijoittuvat Tanska ja Ruotsi edellisvuoden tapaan.

Suomi sijoittuu yhdeksän parhaan joukkoon kaikilla alueilla lukuun ottamatta kauppaa (sijoitus 12.) ja maahanmuuttoa (sijoitus 21.). Rahoituksessa Suomi säilytti kärkisijansa. CGD:n Euroopan-johtaja Owen Barder kiittää Suomea vahvasta näytöstä rahoitustoiminnan avoimuudessa. Vahvuuksiin luetaan myös poliittisten riskien vakuuttaminen ja sijoitustoiminnan vastuullisuus. Siitä hyvänä esimerkkinä mainitaan etukäteisarvioinnit projektien vaikutuksista ympäristöön, ihmisoikeuksiin ja työntekijöiden oikeuksiin.

Ympäristön (4.) ja turvallisuuden (5.) osalta Suomi säilytti aiemmat hyvät tuloksensa. Suomen kehitysapu on laadukasta ja avointa (8. sija). Teknologian osalta (6.) vertailussa huomioitiin Suomen hallituksen tuki innovaatioille ja tutkimukselle. Maahanmuuttopolitiikan arvosana jää selvästi alle keskiarvon. Ulkomaisten opiskelijoiden suhteellisen suuri osuus ei riitä kompensoimaan sijoitusta, kun kehitysmaista saapuvien maahanmuuttajien osuus väestöstä on vähäinen.

2 thoughts on “Suomi on kehitysavun antamisen mallimaa

  1. avustus

    Suomi on väärässä seurassa. Norja on erittäin rikas maa, multimiljardöörinen valtio.

    P.S.

    Italialainen kirkko antaa avustusta eräälle kylälle Afrikassa. Turisti kysyi, mitä he tekevät avustuksilla? Vastaus: Me ryyppäämme kolme päivää.

    1. Tuo summa kannattaisi kohdentaa aseteknologian kehitykseen

      Tuolla rahalla voisi kehittää Patrian toimesta vaikkapa panssarintorjuntaohjuksia ja pieniä miehittämättömiä lentokoneita. Summa on luokka 0,5% bruttkansantuotteesta. Sillä voisi nostaa puolustusbudjettia 30%:lla ja samalla saataisiin maahan työpaikkoja ja korkean teknologian tutkimustyötä.

Comments are closed.

Related Posts

Salkun rakenne

Koneoppimiseen perustuva salkku tuotti ihan mukavasti Q2 aikana

Piksu toimituksen koneoppimiseen perustuva kokeilusalkku (kuva) voitti Q2/2025 aikana vertailuindeksinsä (OMX Nordic 40) noin kahdellatoista prosentilla tuottaen noin 8,7 % tuoton.

Salkkuun valitaan kvartaaleittain koneoppimisen menetelmin

Antonio_de_Pereda_-_Allegory_of_Vanity
Lajittelematon Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: USA- Muista että olet kuolevainen

Antonio de Pereida – Vanitas

Roomalaisista triumfi-kulkueista kerrrotaan että voittoisan kenraalin takana vaunuissa seisoi orja, jonka tehtävänä oli kuiskia hänen korvaansa: ”Memento mori” (Muista että olet

Yhteiskunta

Euroopan ennätystasoa olevaa työttömyyttämme kannattaa edelleen pienentää

Työttömyytemme on Euroopan kolmanneksi korkeinta huolimatta siitä, että työttömyyden rahallista tukemista on vähennetty ja työn ja yrittämisen verosanktioita on vähennetty. Työttömillä on työtä tekeviä suurempi