Arvosteltavan kirjan tiedot

Taloustieteen emeritusprofessori Jouko Ylä-Liedenpohja julkaisi jo 2009 talousjournalismia kritisoivan kirjan, josta media on ymmärrettävästi visusti vaiennut.

Ko. kirjan rakenteen ongelmana on hajanaisuus, sillä se on kokoelma professorin medialle lähettämiä ja osittain julkaisematta jääneitä moitteita. 

Kirjan alussa on eräänlainen johdanto, jossa hän selvittää käsitystensä taustaa. Taloustieteilijä ajattelee ex ante, ennen taloudellisten toimijoitten päätöksiä, kun hän analysoi esim. julkishallinnon toimia. Miten toimet vaikuttavat tehtäviin valintoihin? Tal. käyttäytyminen on valintojen tulosta. Siksi taloustiede selittää havaintojaan toimijoiden kannusteiden avulla.

Ylä-Liedenpohja valittaa toimittajien soittelevan asiantuntijoille pyytäen välitöntä arviota johonkin julkishallinnon päätökseen. Professori kertoo vastanneensa toimittajalle, että ratkaisu ei ole asiantuntijoitten ex tempore  –vastauksissa vaan tutkimuksen tekemisessä aiheesta. Ymmärrettävästi vastaus ei toimittajaa miellyttänyt ja Ylä-Liedenpohjan vastausta ei julkaistu.

Medialla on tietenkin huoli ajankohtaisuudesta, mutta toteutunut tilanne ei sekään ole häävi. Hallituksen toimia kommentoivat esim. EK:n ja palkansaajien tohtorismiehet tavalla, jonka lapsikin helposti arvaa: kummallekin tohtorille palkkaa maksavan järjestön jäseniä on kohdeltu kaltoin. Hyvin opetettu papukaija pystyisi samaan ilman tohtorin tutkintoa ja tulisi halvemmaksikin järjestöille. Vrt. esim.

Ajankohtaisuuskin on suhteellista. Samasta julkisten menojen leikkaustarpeesta on puhuttu moniaita vuosia. Tänä aikana medialla olisi ollut kaikki aika asiaa analysoida, mutta "huomiseen lehteen" pitääkin saada juttu osingoista – jotka nekin maksetaan joka vuosi samaan aikaan. Median kiire on paljolti sen itsensä luomaa ja siten pelkkä pinnallisuuden veruke.

Kun Ylä-Liedenpohja on kritisoinut median totuuden huteruutta, hän tekee saman havainnon, jonka minäkin olen tehnyt. Usein lähtökohtaisesti sepitteellinen kaunokirjallisuus yltää asiatekstiä syvemmälle. Ylä-Liedenpohja käyttää esimerkkinä Yrjö Jylhän Kiirastuli-runokokoelmaa talvisodasta. Koska aihetta hivenen tunnen, voin allekirjoittaa sen, että talvisodan henki valottuu paremmin runoista kuin sotatieteen laitoksen toimittamasta talvisodan virallisesta historiasta.

Ylä-Liedenpohjan kirja käsittelee samanlaisia asioita, joista esim. apul.prof. Jarkko Peltomäki ja minä olemme kirjoittaneet. Koska Ylä-Liedenpohjalta puuttuu loppukatsaus, voinen esittää sen itse: Toimittaja tuntuu olevan aina oikeassa, sillä jos hän sattuisikin erehtymään, kukaan ei saa sitä koskaan tietää.