Toivo pörssiromahdusta!

Viime aikoina on ollut mediassa kirjoituksia mahdollisesta kaksoistaantumasta. Yhdysvaltain hidastuva talouskasvu uhkaa myös euroalueen taloutta. Toisaalta EKP:n johtaja ei usko, että kaksoistaantuma on todennäköinen. Kävi sitten miten tahansa, on selvää, että kaikki tällaiset uutiset vaikuttavat pörssikursseihin. On luonnollista toivoa, että osakekurssit eivät laske, sillä kurssien laskiessa laskee myös sijoitusvarallisuus. Jos olet kohta myymässä sijoituksiasi, on toki hyvä, että niiden arvo ei laske. Toisaalta, jos et aio lunastaa sijoituksiasi pitkään aikaan, ei välttämättä kannata toivoa kurssinousua juuri nyt.

Hahmotetaan asiaa vertailemalla kahta eri skenaariota: Ensimmäisessä skenaariossa kurssit nousevat ensiksi kahdeksan vuoden ajan 10 % vuodessa, jonka jälkeen ne laskevat kahdeksan vuoden ajan 9,0909… % vuodessa. Täten kuudentoista vuoden jälkeen sijoituksen arvo on sama kuin nyt. Toisessa skenaariossa kurssit laskevat ensin 9,0909… % vuodessa 8 vuoden ajan, ja nousevat sitten 10 % vuodessa 8 vuoden ajan. Sijoituksen arvo on myös tässä skenaariossa sama 16 vuoden päästä kuin se on nyt. Molemmissa skenaarioissa sijoitetaan 1 000 vuodessa. Kumpi skenaario on sijoittajalle parempi?
 

 

Ensimmäisessä skenaariossa, missä kurssit nousevat ensin, on varallisuus 16 vuoden päästä 12 203,35 €. Mukava summa. Toisessa skenaariossa, missä kurssit laskevat ensin, on varallisuus puolestaan 16 vuoden päästä peräti 25 015,37 €, siis yli kaksinkertainen verrattuna ensimmäiseen skenaarioon! Tarkastelemalla asiaa lähemmin, on selvää, että toisen skenaarion on pakko olla parempi, sillä tällöin osakkeita saa ostettua paljon halvemmalla, ja täten enemmän, kuin ensimmäisessä skenaariossa.

Tämä esimerkki on tietenkin hyvin pelkistetty, mutta periaate on selvä. Jos sijoitushorisonttisi on pitkä, sinun ei välttämättä kannata toivoa osakekurssien nousua. Mikäli oletus on, että hyviä ja huonoja kurssivuosia tulee suunnilleen yhtä paljon, on paljon parempi, että huonot vuodet ovat ennen hyviä vuosia. Tiivistettynä: Toivo pörssiromahdusta!

 

Kirjoittaja pitää sijoittamista ja henkilökohtaista taloudenpitoa käsittelevää blogia osoitteessa http://passiivinensijoittaja.blogspot.com

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8