TT:n lista Q1 2022

Lajittelematon

TT:n lista perustuu yritysten ilmoittamiin eri tunnuslukuihin ja tulostietoihin liiketoimintasyklien yli. Suurimmat painoarvot ovat ns. omistajan tuloksen, liikevaihdon kasvun ja oman pääoman kehityksellä läpi syklin. Seuraavaksi suurimmat painoarvot ovat peräkkäisten osinkojen määrä ja E/P-luvun vertaus nykyiseen korkotasoon. Pienimmät painoarvot ovat P/B-luvulla, markkina-arvolla, omavaraisuusasteella ja osinkojen kasvulla syklin läpi.

Listan tulkitsemiseen on yksinkertaiset ohjeet. Mitä enemmän pisteitä sitä parempi todennäköisyys on hyviin tuottoihin pitkällä tähtäimellä. Mainittakoon vielä sen verran, että maksimipisteet ovat +3.0 ja minimipisteet -3.0 Suluista löytyvät luvut edellisestä listasta. Mainittakoon vielä lukijoille, että minulla eivät riitä rahkeet kaikkien kotipörssissämme listattujen yritysten seuraamiseen ja siksi osa yrityksistä on poissa listalta. Listasta lähtien löytyvät myös osakkeiden prosentuaaliset hintamuutokset nykyisen ja edellisen TT:n listojen osalta. Pienet piste-erot ovat merkityksettömiä.

Lista on tarkoitettu allekirjoittaneelle tarkemmin analysoitavien yritysten valikoimiseen. En suosittele samaa sinulle! Tee aina omat johtopäätöksesi. Mikäli toteat listan hyödylliseksi niin voit toki tulkita sitä omien halujesi ja päättelyjesi mukaan. Käytetty algoritmi ei edusta mitään absoluuttista totuutta eri sijoituskohteiden arvoista. Sitä ei voi allekirjoittanut tai hänen listansa tehdä eikä kukaan muukaan. Se kertoo todennäköisimmin ne yritykset, joiden osakkeisiin ei kannata pitkän aikavälin sijoittajan koskea. Niillä voi tulla lyhyellä aikavälillä pikavoittoja, mutta suurella todennäköisyydellä niillä häviää ison osan rahoistaan. Lista ei ole aukoton. Se on aina vähän jäljessä. Sitä ei pidä käyttää alle viiden vuoden aikavälin sijoituskohteiden tutkimisen valikoimiseen, koska sitä ei ole suunniteltu siihen.

13.05.22 (04.03.22) Q421-> Q122

Revenio 44.26€ 2.00 (39.90€) (2.15) 10.9%

Ponsse 27.30€ 2.00 (28.40€) (2.10) -3.9%

Marimekko 12.12€ 2.10 (12.80*€) (2.10) -5.3% *Split 1->5

TietoEvry 22.74€ 1.80 (22.26€) (1.85) 2.2%

Kesko B 24.79€ 1.50 (22.95€) (1.40) 8.0%

Tokmanni 12.99€ 1.25 (15.14€) (1.50) -14.2%

Stora Enso R 17.35€ 1.35 (14.830€) (1.20) 17.0%

Valmet 25.89€ 1.30 (28.41€) (2.05) -8.9%

Metsä Board B 10.00€ 1.15 (7.895€) (1.05) 25.3%

Nokian Renkaat 13.085€ 1.00 (14.115€) (1.00) -7.3%

Olvi 31.70€ 0.90 (34.85€) (1.20) -9.0%

Uponor 15.39€ 0.80 (17.34€) (0.80) -11.2%

Fortum 17.00€ 0.70 (15.255€) (1.55) 11,4%

Alma Media 9.75€ 0.65 (9.57€) (0.70) 1.9%

Konecranes 27.21€ 0.60 (26.90€) (1.35) 1.2%

Neste 40.78€ 0.60 (34.24€) (0.70) 19,1%

UPM 31.68€ 0.40 (26.52€) (0.60) 19.5%

Aspo 7.21€ 0.35 (6.67€) (0.85) 8.1%

Bittium 5.28€ 0.35 (5.24€) (0.50) 0.8%

Vaisala 41.25€ 0.35 (39.70€) (0.35) 3.9%

Lassila&Tikanoja 10.46€ 0.35 (10.86€) (0.35) -3.7%

Kemira 12.13€ 0.45 (11.30€) (0.30) 7.3%

Elisa 53.92€ 0.30 (49.58€) (0.20) 8.8%

Fiskars 18.46€ 0.30 (20.05€) (0.20) -7.9%

Sanoma 12.12€ 0.30 (12.00€) (0.00) 1.0%

Kone 44.20€ 0.20 (47.40€) (0.40) -6.8%

Cargotec 31.82€ -0.05 (29.92€) (-0.15) 6,4%

Huhtamäki 35.22€ -0.10 (28.52€) (-0.25) 23.5%

Wärtsilä 7.316€ -0.15 (8.906€) (-0.15) -17.9%

Orion B 36.36€ -0.40 (39.66€) (-0.40) -8.3%

Teleste 4.34€ -0.85 (4.43€) (-0.30) -2.0%

Suominen 3.295€ -0.65 (3.25€) (-0.55) 1.4%

WithSecure 4.84€ -0.95 (4.685€) (-0.65) 3.3%

Caverion 4.87€ -1.00 (5.04€) (-0.50) -3.4%

Raisio V 2.055€ -1.00 (2.550€) (-0.85) -19.4%

Raute 12.10€ -1.20 (13.75€) (-1.50) -12.0%

HK 1.306€ -1.35 (1.43€) (-1.60) -8.7%

Exel composites 6.14€ -1.50 (5.85€) (-1.45) 5.0%

Martela 2.85€ -2.10 (2.35€) (-2.65) 21.3%

SRV Yhtiöt 0.29€ -2.50 (0.41€) (-2.35) -29.3%

Basware 39.55€ -2.60 (21.10€) (-2.55) 87.4%

Jos joku on huomannut, että finanssialan osakkeita ei listalta löydy niin siihen syynä on, että en usko algoritmini pystyvän pisteyttämään alan yrityksiä.

Top10 Q4 2021 → Q1 2022 keskiarvomuutos oli -0.8%:ia. Flop10 Q4 2021 → Q1 2022 keskiarvomuutos oli +4.55%:ia. Vertailuindeksi OmxHEL Gi nousi noin 10.4%:ia samalla aikavälillä. Flop10-listan voiton tällä kvartaalilla selittää Baswaresta tullut ostotarjous. Vertailuindeksille häviämiseen ei löydy suoraa selitystä.

Kuten listan pörssikurssien liikkeistä voi päätellä niin poliittisia riskejä ei löydy pelkkiä numeroita tuijottelemalla. Niiden tuottamat vaikeudet sijoitajille ovat vain lisääntymässä seuraavien vuosien aikana. Tämä koskee erityisesti TT:n listan yrityksiä nyt ja todennäköisesti vielä vuosia.

  • Tommi T
Helsingin pörssi Sijoittaminen TT:n lista TT:n lista Q1 2022

Related Posts