TT:n lista Q4 2014

TT:n lista Q414 on valmis kaikkien seuraamieni yritysten tulosten tultua julkaistuksi. Olen käynyt niiden numerot läpi ja tällä perusteella olen saanut listan aikaiseksi. Tämä lista ei sisällä sijoitussuosituksia eikä minkäänlaista laadullista analyysia vaan perustuu ainoastaan yritysten ilmoittamiin eri tunnuslukuihin ja tulostietoihin viimeisen viiden vuoden ajalta.

 

Listan tulkitsemiseen on hyvin yksinkertaiset ohjeet. Mitä enemmän pisteitä sitä parempi todennäköisyys on hyviin tuottoihin pitkällä tähtäimellä. Mainittakoon vielä sen verran, että maksimipisteet ovat +3.0 ja minimipisteet -3.0 Suluista löytyvät luvut edellisestä listasta. Mainittakoon vielä lukijoille, että minulla eivät riitä rahkeet kaikkien kotipörssissämme listattujen yritysten seuraamiseen ja siksi osa yrityksistä on poissa listalta. Myös vähän aikaa sitten jakautuneet yritykset kuten Metso, NSN ja YIT ovat poissa listoilta, koska en ole saanut yhteneväisiä lukuja jakautumista edeltäviltä vuosilta etsittyä. Lisäyrityksiä listalle mukaan saa ehdottaa, mutta en lupaa mitään. Pyrin kyllä pikkuhiljaa lisäämään yrityksiä listalle.

 

27.02.15 11.11.14

 

Ponsse 14.60€ (11.98€) 2.15 (0.85)

Nokian Renkaat 26.45€ (22.00€) 1.50 (1.30)

Raute 10.69€ (7.40€) 1.20 (-0.15)

Okmetic 5.64€ (4.57€) 1.00 (0.80)

UPM 16.77€ (12.56€) 0.90 (1.05)

Cargotec 32.87€ (25.64€) 0.85 (0.10)

Orion B 29.09€ (27.58€) 0.70 (0.80)

Kone 41.18€ (35.18€) 0.70 (0.70)

Teleste 6.90€ (5.10€) 0.70 (0.55)

Ramirent 7.12€ (6.71€) 0.60 (0.65)

Olvi 22.83€ (23.00€) 0.60 (0.55)

Cramo 14.30€ (11.59€) 0.55 (0.55)

Vacon 33.50€ (33.75€) 0.55 (0.55)

F-Secure 2.78€ (1.90€) 0.55 (0.40)

Sponda 4.472€ (3.56€) 0.55 (0.75)

Sampo 45.10€ (38.04€) 0.50 (1.10)

Tikkurila 17.29€ (16.59€) 0.45 (0.80)

PKC Group 17.55€ (15.15€) 0.45 (1.35)

Amersports 19.46€ (15.83€) 0.40 (0.85)

Amersports 19.46€ (15.83€) 0.40 (0.85)

Elisa 24.31€ (22.56€) 0.40 (0.60)

Huhtamäki 26.41€ (19.72€) 0.35 (0.55)

Nordea 12.02€ (9.985€) 0.35 (0.45)

NesteOil 23.29€ (18.27€) 0.20 (0.80)

Capman 1.04€ (0.905€) 0.20 (-0.75)

Outotec 5.395€ (4.732€) 0.20 (0.35)

Fortum 20.36€ (18.60€) 0.20 (0.25)

Raisio K 4.37€ (3.90€) 0.20 (0.15)

Apetit 16.18€ (14.60) 0.15 (0.45)

Comptel 0.93€ (0.595€) 0.15 (0.15)

Uponor 16.20€ (10.28€) 0.10 (-0.05)

Wärtsilä 40.51€ (37.68€) 0.00 (0.30)

Kemira 11.11€ (10.20€) -0.05 (0.00)

Konecranes 30.99€ (23.00€) -0.05 (-0.35)

Kesla 4.25€ (4.10€) -0.15 (-0.15)

Kesko B 35.36€ (30.94€) -0.15 (0.40)

 

Lemminkäinen 11.00€ (13.34€) -0.30 (-0.90)

Sanoma 5.61€ (4.48€) -0.45 (0.15)

Lassila&Tikanoja 18.05€ (14.58€) -0.55 (-0.60)

Basware 38.54€ (40.13€) -0.60 (-0.30)

Tieto 23.80€ (20.31€) -0.65 (-0,25)

Atria 9.79€ (6.87€) -0.65 (0.25)

HK 5.52€ (3.57€) -0.70 (-0.70)

Affecto 3.70€ (2.95€) -0.75 (0.20)

Digia 3.39€ (3.11€) -0.75 (-0.75)

Stockmann B 8.00€ (8.845€) -0.95 (-0.75)

Componenta 0.82€ (0.81€) -1.00 (-1.45)

Martela 3.20€ (3.16€) -1.05 (-1.35)

Ixonos 0.06€ (0.084€) -1.35 (-1.35)

Pöyry 2.96€ (2.90€) -1.75 (-1.10)

 

Tällä hetkellä näyttää siltä, että osakkeiden hinnat jatkavat nousuaan Euroopassa johtuen erityisesti EKP:n jatkuvista elvytystoimista. Myös Suomessa osakkeiden hinnat menevät lähinnä samaan suuntaan. Myös listapisteet kertovat samaa.

 

– Tommi T

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8