TT:n lista Q4 2015

TT:n lista Q415 on valmis. Lista ei sisällä sijoitussuosituksia eikä minkäänlaista laadullista analyysia vaan perustuu vain yritysten ilmoittamiin eri tunnuslukuihin ja tulostietoihin viimeisen viiden vuoden ajalta. Suurimmat painoarvot ovat osakekohtaisen tuloksen kasvulla, oman pääoman tuotolla, osinkotuotolla ja vertaan myös E/P-lukua nykyiseen korkotasoon. Pienimmät painoarvot ovat P/B-luvulla, markkina-arvolla, omavaraisuusasteella ja sillä kuinka monta vuotta peräkkäin yritys on maksanut osinkoa.

 

Listan tulkitsemiseen on yksinkertaiset ohjeet. Mitä enemmän pisteitä sitä parempi todennäköisyys on hyviin tuottoihin pitkällä tähtäimellä. Mainittakoon vielä sen verran, että maksimipisteet ovat +3.0 ja minimipisteet -3.0 Suluista löytyvät luvut edellisestä listasta. Mainittakoon vielä lukijoille, että minulla eivät riitä rahkeet kaikkien kotipörssissämme listattujen yritysten seuraamiseen ja siksi osa yrityksistä on poissa listalta. Lisäyrityksiä listalle mukaan saa ehdottaa, mutta en lupaa mitään. Älä käytä tätä listaa sijoituspäätösten tekemiseen! Minä käytän listaa tarkemmin analysoitavien yritysten valikoimiseen. En suosittele samaa sinulle! Tee aina omat johtopäätöksesi ja tutki itse yrityksiä.

 

26.02.16 11.11.15

 

Raute 13.60€ (13.36€) 1.50 (1.45)

Ponsse 18.60€ (17.94€) 1.30 (1.50)

Kone 41.14€ (39.85€) 1.25 (0.80)

Neste 29.30€ (24.32€) 0.95 (0.65)

Cargotec 28.93€ (33.60€) 0.85 (0.90)

Ramirent 5.80€ (6.38€) 0.85 (0.60)

Teleste 7.99€ (9.27€) 0.75 (0.70)

Nokian Renkaat 29.79€ (34.13€) 0.70 (0.95)

Cramo 18.02€ (16.50€) 0.70 (0.65)

Raisio 4.12€ (4.38€) 0.70 (0.80)

Huhtamäki 30.63€ (33.33€) 0.70 (0.30)

Nordea 9.155€ (10.26€) 0.65 (0.80)

F-Secure 2.47€ (3.07€) 0.60 (0.60)

UPM 15.37€ (17.84€) 0.60 (0.50)

Amersports 25.93€ (26.85€) 0.55 (0.35)

Wärtsilä 37.63€ (40.87€) 0.55 (0.05)

Affecto 2.91€ (2.71€) 0.50 (-0.70)

Elisa 32.92€ (34.89€) 0.50 (0.50)

Orion B 30.88€ (32.84€) 0.45 (0.60)

Sponda 3.616€ (3.68€) 0.40 (-0.20)

Atria 8.90€ (8.90€) 0.30 (0.30)

Okmetic 7.09€ (6.90€) 0.25 (1.00)

Sampo 42.08€ (45.50€) 0.25 (0.35)

Olvi 22.60€ (22.25€) 0.20 (0.50)

Tikkurila 14.37€ (16.51€) 0.20 (0.35)

Fortum 12.13€ (13.51€) 0.20 (0.35)

Outotec 2.86€ (3.578€) 0.15 (0.35)

PKC Group 14.24€ (16.18€) 0.15 (0.30)

Konecranes 20.13€ (26.10€) 0.10 (-0.10)

Uponor 12.02€ (12.11€) -0.05 (0.45)

Kemira 10.55€ (11.05€) -0.15 (-0.30)

Tieto 24.23€ (24.17€) -0.15 (-0,20)

Lassila&Tikanoja 14.98€ (17.68€) -0.20 (-0.25)

Capman 0.95€ (1.03€) -0.30 (0.55)

Kesko B 36.62€ (30.13€) -0.35 (-0.15)

Martela 5.69€ (3.41€) -0.35 (-1.25)

HK 3.85€ (3.85€) -0.55 (-0.15)

Pöyry 3.35€ (3.90€) -0.55 (-1.60)

Kesla 2.95€ (2.72€) -0.60 (-0.60)

Sanoma 4.10€ (4.45€) -0.65 (-0.50)

Digia 5.55€ (7.20€) -0.75 (-0.80)

Apetit 12.49€ (13.28) -0.80 (-0.35)

Basware 37.21€ (37.00€) -0.80 (-0.65)

Comptel 1.61€ (1.55€) -0.90 (-1.05)

Stockmann B 6.355€ (7.12€) -1.35 (-1.25)

Lemminkäinen 13.44€ (13.00€) -1.55 (-1.40)

Ixonos 0.06€ (0.073€) -1.65 (-1.65)

 

Oma näkemykseni on se, että osakkeet ovat kotipörssissämme kalliita, kuten keskimäärin tällä hetkelllä muissakin pörsseissä joita seuraan.. En usko kyseessä olevan suuren osakekuplan vaan yliarvostustilanteen joka johtuu halvasta rahasta. Vain korkojen mataluus pitää yritysten pörssikurssit korkealla verrattuna niiden tuloskehitykseen.

 

– Tommi T

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo