Tuotto-odotus vs. Todellisuus

Totuus voi olla tarua ihmeellisempi. Jos sinulle on joskus pankissa tarjottu rahastoja, olet varmasti kuullut tuotto-odotuksesta. Esimerkiksi erään Suomi-rahaston tuotto-odotukseksi kerrotaan 8,5%. Kannattaa kuitenkaan varautua, että tuotto vaihtelee yksittäisinä vuosina rajusti.

Löysin tilaston, jossa oli käyty läpi vuosituotot USAn osakemarkkinoilta vuosilta 1926-2002. Pitkä 77 vuoden kokoelma antaa erittäin hyvän kuvan, millaisia vuosituottoja osakemarkkinoilta yleisesti ottaen voi odottaa saavan.

Tuotto-odotuksen kaltaiset tuotot ovat yksittäisenä vuonna harvinaisuuksia. Koko 77 vuoden jakson aikana, vain kerran osakemarkkinan tuotto oli haarukassa 8-10%. Jos katsantaa laajennetaan hieman, niin 6-12% välissä tuotto oli 8 kertaa eli 10% kaikista vuosituotoista.

Mitä opimme tästä?

Yksittäisen vuoden tuotto heiluu siis 90% vuosista muualla kuin missä sen “pitäisi“. Tuotto on kaukana keskiarvosta. Ääripäät aikajaksolla 1926-2002 olivat -43% ja +54%. Keskimäärin tuotto oli 10.2%. Osakesijoittaminen on siis erittäin tuottavaa toimintaa.

Sijoittajan on kuitenkin hyvä muistaa, että keskimääräiseen tuottoon eli tuotto-odotukseen päästäkseen on oltava kärsivällisyyttä. Tai pitää olla hyvin ignorantti seuraamaan talousuutisia varsinkin huonoina aikoina.  Sijoituksen päällä pitää istua pitkään – ehkä jopa 10 tai 20 vuotta. Hyvässä lykyssä ensimmäiset vuodet voivat olla ruusuisia ja tuoda kymmenien prosenttien nousuja. Tällöin kannattaa miettiä, pitäisikö voittoja kotiuttaa. Kaksinumeroiset tuotot harvoin jatkuvat vuosikausia.

Osakkeisiin sijoittaminen on tuottoisaa puuhaa. Keskimäärin vuosituotto on ollut kymmenen prosenttia. Todellisuus on kuitenkin keskimääräistä tuotto-odotusta huomattavasti heiluvampi. Osakesijoittajalla pitää olla lehmänhermot.

Ai niin, lopuksi voisi mainita, että Helsingin Pörssi on viimeisen vuoden aikana tuottanut 21%.

Lähteet: Ibbotson (CFA Curriculum Material) ja Kauppalehti

One thought on “Tuotto-odotus vs. Todellisuus

  1. Kurssivaihtelu vuoden sisällä

    Onnistuin viimein lukemaan Joel Greenblattin kirjan "The Little Book that beats the Market". Se olikin aika hyvä. Tuotto-odotuksiin liittyen sellainen periaate on aika hyvä, että ostaa hyviä firmoja silloin kun niitä halvalla saa. Greenblatt aloittaa jonkun kurssinsa aina sellaisella harjoituksella, että sanomalehdestä katsotaan pörssisivu, josta meikäläisissäkin lehdissä löytyy vuoden ylin ja alin kurssi. Niiden ero on yleensä hämmästyttävän suuri! Greenblatt kysyy miten on mahdollista, että saman osakkeen arvostus voi vuoden sisällä vaihdella noin paljon? Heijastaako markkina todella aina oikean hinnan?

    Olen kyllä aivan samaa mieltä, noin suurissa vaihteluissa ei ole mitään järkeä, vaan se perustuu Mr Marketin maanis-depressiiviseen käytökseen eikä ollenkaan firman arvoon sinänsä.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

EToron pörssilistautuminen

Eräs sijoittajan tärkeimmistä työkaluista urallaan on oikea kaupankäyntialusta. Oikean kaupankäyntialustan valitsemalla kykenet helpottamaan elämääsi ja sijoitusten tekemistä uskomattoman paljon, kun taas valitsemalla väärän alustan, rajoitat

Sijoittaminen

Norwegianin unelma haihtui

Monet piensijoittajat, etenkin kokemattomat, ravaavat kuraojaan kaatuneiden yhtiöiden perässä osakekurssin sukellettua taloudellisen tilanteen mukaisesti.

Halpuus houkuttaa, kuten surkeisiin kauppoihin aina ajautuvaa Sulo Viléniä takavuosien hittikomediassa Tankki