Työeläkevarojen osakesijoitukset tuottivat 28%

Talous Yhteiskunta

Työeläkevaroistamme suurin osa (53%) on sijoitettu osakkeisiin. Näiden osakesijoitusten tuotto oli viime vuonna 28%. Tämä tuotto vastaa suurin piirtein sitä keskimääräistä tuottoa, jonka indeksirahastosijioitukset olisivat antaneet. Tuotto jää jonkin verran maailman indeksille (MSCI world), mutta kun ottaa huomioon että salkun osakkeista  23%  oli Suomi osakkeissa, niin tuotto oli jokseenkin odotettu, jopa varsin hyvä. Sijoitukset pääsivät indeksituoton tasolle, joka on ihan hyvä saavutus.

Työeläkevarallisuuden (255 MrdE) ja valtion omistusten (noin 20Mrd€) avulla varmistetaan, että suomalaiset suuret yritykset ovat kansallisessa kollektiivisessa omistajaohjauksessa. Suomi on siirtynyt suuryritysten kansallisdemokraattiseen omistajamalliin. Tämä on lähes ainutlaatuista maailmassa. Työeläkevarojen omistajaohjaus on työmarkkinajärjestöillä ja taas valtion omistuksia ohjataan suoraan eduskunnasta käsin.

Yksityistä portfoliovarallisuutta (osakkeet+sijoitusrahastot) on alle 100Mrd€. Tilastokeskus ei enää julkaise yksityisen portfoliovarallisuuden määrää eikä tarkka luku ole enää piksu toimituksen tiedossa.

Suurin osa meidän jokaisen suomalaisen omistamasta portfoliovarallisuudesta on kollektiivisessa yhteisessä hallinnassa, työeläkerahastoilla ja valtiolla. Siksi on tärkeää että näiden varojen hoitoa seurataan lehdistössä. Se on aivan yhtä tärkeää kuin muunkin sijoitustiedon jakaminen.

Lisää tietoa:  Eläkevarojen määrä / Tela

Related Posts

Asunnot ja metsä

Taloyhtiön itsepäisyyden lopputulos voi olla konkurssi

En ymmärtänyt hönkäsen pöläystäkään Talsan jutusta. Siinä faktisesti syyllistettiin liikekiinteistön myyjää ja uskoakseni ilman perusteita.

Paljon hyödyllisempää kuin löytää yksi ihminen ”syytettäväksi” olisi miettiä, mitä tehdä

Kevyttä Yhteiskunta

Suomi ottaa ilmastonmuutoksen hyödyistä vaarin ja varautuu parempaan tulevaisuuteen

Fossiilisten polttoaineiden kulutus maailmassa lisääntyy eikä muutosta ole vielä tilastojen mukaan (alla referoitu tutkimus) näköpiirissä. Suomen on järkevää ennen kaikkea varautua vääjäämättömään ja pitkäkestoiseen ilmastomuutokseen