Uudistuuko Eurooppa?
Tämän tästä euroalueen talousartikkeleissa pyörii sana ”uudistus”. Sen etymologista mielikuvaa pureskellessa päällimmäiseksi jää pääosin positiivinen vaikutelma. Vaikka hevoset olikin jo keksitty niin polttomoottori uudisti maaliikennettä, rautateistä nyt puhumattakaan. Ja edelleen, vaikka sähkökin oli jo keksitty niin Nicola Teslan myötä vaihtosähkö uudisti sitä perinpohjin alkaen jo ihan tämän energiamuodon siirrettävyydestä. ”Uudistus” hyvin usein liitetään samaan mielikuvaan kuin ”edistys”.
Tällä kertaa kirjoitan hieman pidemmälti eräiden euromaiden ”uudistumisesta” ja sen tarpeesta silläkin uhalla, ettei melko väritöntä ja kuivakkaa kirjoitustyyliäni kovin moni jaksakaan lukea muutamaa riviä enempää. Edellisestä hieman pidemmästä kirjoituksesta on aikaa kuitenkin noin kuukausi. Tämä lienee sopivahko frekvenssi.
Mielikuvien eroavaisuudet
Jos minä – pääosin markkinataloutta kannattavana – ja patakommunisti keskustelisimme uudistuksista niin uskoakseni melko nopeasti joutuisimme määrittelemään hyvin yksityiskohtaisesti kaikki ne yksittäiset toimenpiteet, jotka me molemmat kokisimme omassa mielessämme uudistuksina. Yhteisiäkin näkemyksiä löytyisi varmasti, kuten aivan peruspalveluiden, koulutuksen ja strategisesti tärkeiden toimialojen kontrollista eli sääntelystä.
En tiedä olenko aivan väärässä uumoilessani, että nykyisin uudistus on talouspoliittisissa linjauksissa valtaosin valjastettu globalisaation, jopa harkitsemattoman yksityistämisen, räikeän itsekeskeisen individualismin ja ahneuden alttarille. Siis kaikki se, mikä edistää näitä asioita, myös uudistaa. Tällä sanan mielikuvamanipuloinnilla toteutamme vahvaa itsesuggestiota johtaen aina siihen pisteeseen, että esitämme selvästikin närkästyneen hämmästyneitä huomatessamme, etteivät tavalliset kreikkalaiset suostukaan vain kuolemaan nälkään.
Meille saatetaan esimerkiksi kertoa, etteivät kreikkalaiset ole edistyneet yksityistämisohjelmassaan. Toisin sanoen, uudistukset ovat jäissä. Ainahan tälle ei tarjota minkäänlaista analyysiä siitä, miksi näin on. Arvaukset ”laiskoista ja haluttomista” kreikkalaisista voivat olla aivan yhtä oikeita kuin arvaus siitä, että yksityistäminen olisi jouduttu suorittamaan tulipalomyynnillä. Tuskin Suomessakaan kukaan myisi autoaan eurolla, jos sen käypä jälleenmyyntiarvo olisi tuhannen euroa. Ei edes silloin, jos sanoisimme auton myynnin edistävän uudistumista.
Mikäli en ole aivan hakoteillä väittäessäni Italian väistyvän teknokraattipääministeri Mario Montin olleen Apenniinien niemimaalla nimenomaan uudistaja, niin kertooko Italian hiljattainen vaalitulos siitä, että koska italialaiset äänestivät uudistuksia vastaan niin äänestivätkö he samalla myös edistystä vastaan? Halusivatko italialaiset siis palata hevoskärryjen aikakaudelle pärevalojen tunnelmalliseen loimuun?
Tai onko Kiina niin julmetusti edistystä vastaan, että he harkitsevat asuntomarkkinoidensa vahvaa sääntelyä? Eikö heille maistu edistyksellinen asuntokupla malliin Yhdysvallat viime vuosikymmeneltä? Siellähän tehtiin kosolti uudistuksia, jotka lopulta johtivat edistykselliseen pörssikehitykseen loppuvuodesta 2008.
Onko kyse enemmänkin uudistamisesta ihan vain uudistusten tarpeellisuudesta, vai saada helpompia tapoja hyötyä muista? Kyse on siis resurssien allokoinnista sekä siitä, mitä pidämme oikeudenmukaisena tapana jakaa näitä resursseja. Italialaiset sanoivat, että he eivät katsoneet Montin (ja siten EU:n komission) tapaa oikeudenmukaisena. Toisaalta argumentiksi voi ottaa sen, että italialaiset yksityisinä ovat sangen varakasta väkeä, ja heidän niskuroitinsa saattaa vaikuttaa ahneudelta. Yksi asia on kuitenkin käynyt selväksi: nämä uudistukset eivät ole kansan mieleen. Niille sanotaan ei – oli kyseessä sitten kiistatta epäoikeudenmukainen kohtelu tai saavutettujen etuuksien säilyttäminen
Kiinalaiset viranomaiset katsoivatkin toisen asunnon sääntelyllä kenties sen oikeudenmukaiseksi tavaksi allokoida resursseja. Niillä, joilla ei vielä ole kotia, saavat etulyöntiaseman niistä, jotka vain varallisuuttaan suojellakseen tai kasvattaakseen ostavat halutut asunnot pois toisten saatavilta. Kiinassa kun sijoitusasuntoja vuokrataan hyvin nihkeästi, koska asunnossa asumisen katsotaan laskevan kohteen arvoa radikaalisti. Kiinan ideointi käy myös ahneutta vastaan, joten kaikin puolin tämä näyttää järkevältä touhulta. Toisin toimimalla pitäisi tuhlata luonnonvaroja ja työvoimaa yhä vain uusien asumusten rakentamiseen, kun muuhunkin voisi keskittyä.
Tässä mielessä pidän epäoleellisena vouhotuksena puhuttaessa ylimalkaisesti vain ”uudistuksista”, tai kuten Suomessa on trendikästä käyttää muotoa ”kipeitä ratkaisuja”. Huomio tulee kohdistaa yksityiskohtaisemmin näihin uudistuksiin ja kipeisiin ratkaisuihin: mitä, miten ja milloin? Ympäripyöreän lannan jauhaminen saisi jo loppua. Muussa tapauksessa käy kuten Italiassa: kaikelle sanotaan vain suorilta ”ei”. Siinä menee samalla sitten pesuvettäkin lasten mukana… vai mitenkä päin näitä nyt taas arvotettiinkaan?
Onko Eurooppa valmistautunut uudistuksiin?
Uudistaminen vaatii lähes poikkeuksetta muutoksen valmentautumiseen. Suomalaisista saattaa tuntua siltä, että joissain Etelä-Euroopan maissa on jäykkä, mutta kankea työmarkkinajärjestelmä. Meille saattaa tulla mielikuva työntekijäin tyranniasta, eikä yrittäjät uskalla investoida lisätyövoimaa pelätessään, etteivät he pääse lisäyksestä eroon mikäli jokin menee vikaan. Silloin voisi olla vaarassa myös lähtökohtainen tuotanto ja niiden työpaikat. Pelataan eräänlaista ”tuplaa tai kuittia”.
Käsityksemme voi kuitenkin olla tarkistamisen varassa, koska me ajattelemme meille tutun työmarkkinajärjestelmän ja yhteiskunnan turvaverkon olevan itsestään selviä. Irtisanottu on sitten sielläkin ”liiton rahoilla” hakemassa uutta työtä ja ainahan on mahdollista saada vielä parempi työpaikka kuin se, mistä on juuri irtisanottu. Uudistaminen voi olla jopa yksilön hyödyksi!
Onko näin? Kreikassa nyt uudistusmielessä ajettu minimipalkkataso on 568 euroa kuukaudessa, nuorilla vielä pienempi. Meillä peruspäivärahakin on suurempi. Saksassa tuotettu hyödyke on kustannuksiltaan sama meille täällä Suomessa kuin Kreikassa. Tuontitavarat euroalueen ulkopuolelta maksavat nekin samalla valuuttakurssilla yhtä paljon. Kansalliset verot ja sen sellaiset voivat toki aiheuttaa loppukäyttäjälle hintaeroja.
Koko kuviossa ero on siinä, että meidän yhteiskuntamme on valmistautunut aivan eri tavalla esimerkiksi irtisanomisiin kuin Kreikassa. Toisaalta tämä on ollut omiaan luomaan hyvänolon tunnetta ja rohkeutta hakeutua vaikka lainatiskille suurienkin asuntolainatarpeiden edessä. Jos samanlainen tilanne uudistuksista iskeytyisi Suomeen kuin vaikkapa Kreikkaan en epäilisi hetkeäkään, etteikö enemmistö Suomessakin äänestäisi jyrkästi näitä vastaan. Ensin survottaisiin tuollainen minimipalkkataso ja poistettaisiin turvaverkot. Jos palkanalennuksiin uuden minimipalkkaan ei suostuta työmarkkinajärjestöjen ”änkyröidessä” niin sitten vain irtisanotaan koko porukka, luodaan uusi yritys uusilla standardeilla.
Yritysten verot kierrätetään veroparatiisien kautta yhä enemmän ja kas, Suomen tasavallan veropohja onkin täysin retuperällä. Tähän voidaan vastata nostamalla kulutustyylisiä veroja, eliminoimalla julkinen terveydenhuolto ja koulutus. Varattomant, sairastelevat ja kouluttamattomat kansalaiset ovat uudistuneita. Puheet fiskaalikertoimesta eivät ole kuitenkaan ”auttamassa” näiden uudistusten suhteen.
Huomioitavaa on, että esimerkiksi lastensuojelussa yliampuminen ei ole leikkauslistalla. Jos tällaisen esimerkin aiheutuvat taloudelliset ja sosiaaliset kustannukset olisivat laajemmin tiedossa niin kansahan älyäisi kysellä, jotta miksei tähän olla jo puututtu? Tässäkin yhteydessä painottaisin sitä, että kansalaisilla tulee olla tarkempaa tietoa siitä mihin rahamme valuvat ja mihin niiden olisi mielekästä kanavoitua. Uudistukset eivät sinällään ole itseisarvoltaan ja kauttaaltaan huonoja tai hyviä.
Elvytystä vai vyönkiristelyä?
Euroalueen talouskriisin edettyä hyvin elinvoimaisena jo useamman vuoden ajan, on puheenaiheet siirtyneet hiljalleen kahden eri kuppikunnan teesien julistamiseen. Toisella puolen krugmanistit katsovat työttömyyslukuja ja toisella puolen rehnistit vilkuilevat julkisen velan suhdetta bruttokansantuotteeseen.
Minua jaksaa hämmentää se, että näille elvyttelijöille jaksetaan vain sanoa, ettei heidän ideansa tule toimimaan samaan aikaan kuin heidän oman linjansa tulokset kertovat yksiselitteisesti sen, ettei tämä malli ainakaan toimi. Esimerkiksi Kreikassa näiden uudistusten myötä työttömyys on kasvanut useilla prosenttiyksiköillä ja nuorisotyöttömyys on jo päälle 60% siitäkin huolimatta, että nuorten minimipalkka on yleistä minimipalkkaa pienempi (511 €/kk). Työvoimakustannukset tuskin ovat liiemmin jarruttamassa investointeja, ja reserviäkin siis on yllin kyllin. Nyt kiikastaa jostain muusta.
Pohdintaan kannattaa laittaa silloin valtion verokertymä ja sen kyky verotuloilla hoitaa lainojaan. Koska valtaosa kreikkalaisista nuorista näkyy valtiolle nettokuluna, ja osan nuorille minimipalkkaakin maksava taho on julkinen rohkenen arvella, että nettona nuorista ei kerry juuri liiemmin veroja. Kulutusverojen muodossa työttömien nuorien ja julkisen sektorin palkkalistalaiset pyörivät nollasummapelin pelikentillä. Tämän lisäksi osa näistä nuorista ei enää edes vaivaudu ilmoittautumaan työttömiksi.
Yhteiskunnallisesti ajatellen sosiaalista puolta huomioin mielenterveydelliset tekijät, eläketurvan olemattomuuden (noilla rahoilla tuskin saa edes itse kasattua itselleen moista turvaa), työtaitojen ylläpitomahdollisuudet, sekä mahdollisuudet hankkia jälkikasvua. Huomioin nämä tekijät siksi, että niiden vaikutukset tulevat mitä ilmeisimmin olemaan paljon pitkäkestoisempia kuin vaikkapa 20 vuoden talouden taantuman.
Kreikka on valtiona velkaantunut korviaan myöden. Tätä rahaa on tungettu esimerkiksi Ateenan olympiakisojen alla kaupungin metroasemien marmorikoristeisiin. Miten tätä velkaa on ajateltu periä tai ulosmitata? Olisi aika sanoa, että luotottaminen on ollut typerä veto ja että siitä tulee mojovat tappiot. Jos saman johtopäätöksen olisi jo osannut tehdä jo keväällä 2010 niin näitä tappioita ei olisi meillekään tulossa.
Jotkut vaan halusivat toisin.
Henrin ”saarna”
Hyvä kirjoitus Henri. Mutta mikä on Suomelle pienimpien vahinkojen tie olus tästä sotkusta, jossa tunnumme olevan kaulaa myöten?
Vahinkojen mittaamisesta
Suomella on kosolti puuhaa aivan omastakin takaa, eikä siihen nyt ainakaan auta tämän nykymenon aiheuttamien entistä pahempien ulkomaisten rahareikien syöttäminen. Hyvänä huomiona pidänkin sitä, ettette tarjonneet pieniä vahinkoja, vaan pienimpiä. Tahdoin omasta puolestani kertoa, että pelkkä talouskurjuus tuottaa lisäksi hyvin pitkälle ulottuvat seuraamukset, joista lievin ilmenemismuoto tipahti Italiasta Me olemme jo typeryytemme vuoksi ohittaneet sen pisteen, josta tästä olisi voitu selvitä pienin vahingoin. Olemme ns. "hukanneet etsikkoaikamme".
Mikäli haluamme välttää Etelä-Euroopan maissa levottomuudet niin näiden maiden tulee irtaantua EMU:sta ja saada oma rahapolitiikkansa takaisin. Toin esille mielenterveysongelmat (ml. syrjäytyneisyys), yhteiskunnan jatkuvuuden, työtaitojen ylläpitäminen, mahdollisuudet kouluttautua jne., joiden vuoksi on vaarana näistä tukitoimista tulevan sekä pysyviä, että mittavampia. Olen kylläkin sitä mieltä, että EMU todennäköisesti hajoaisi lopullisesti tähän. Markkinapelot vyöryäisivät aaltoina aina jäljelle jääneen alueen senhetkiseen heikoimpaan lenkkiin. Vastavuoroisesti näiden lenkkien katkeaminen antaa yhä enenevissä määrin Saksan painoarvon eurolle. Tällöin myös Suomi olisi ongelmissa, tismalleen samanlaisella skenaariolla kuin missä olimme 90-luvun alussa: yliarvostetulla valuutalla pakkopaidassa kiinni. Viimeksi lähdimme rytinällä kiinteästä valuuttakurssista, ja tämän vuoksi uskallan pelätä, että näin käy tälläkin kertaa.
Pahinta mitä voisi sattua on se, että ensin Etelä-Euroopan tilanteen vuoksi myös meidät "imetään kuiviin", tilanne pahenee myös siellä, ja tässä kohtaa selkä seinää vasten ja teräase kaulallamme joudumme jättämään tämän kerhon, toki muiden mukana.
Etsikkoaikamme olisikin kannattanut käyttää valmistautumiseen EMU-erosta (muutoksiin kun on parempi lähteä varustautuneena), ja tällä hetkellä voisimme jo olla tyytyväisiä oman rahapolitiikkamme käyttäjiä. Ajatus ei toki ole lainkaan uusi. Juhani Huopainen tarkasteli ja teki tiivistelmän yhdestä suurpankin raportista. Luonteeni mukaisesti jaksan uskoa ihmeisiin. Muutenhan minunkin päälläni olisi toista metriä multaa ollut jo useamman vuoden ajan.
Etsikkoaikamme olisikin
Etsikkoaikamme olisikin kannattanut käyttää valmistautumiseen EMU-erosta (muutoksiin kun on parempi lähteä varustautuneena), ja tällä hetkellä voisimme jo olla tyytyväisiä oman rahapolitiikkamme käyttäjiä.
Sosialistimaalla ei voi olla omaa valuttaa. Se on yksi historiallisiin faktoihin pohjautuva talouden perusasia, jonka yllättäen sosialisti Lipponen oivalsi aikanaan Suomessa kaikista kaukonäköisimmin.
Hyvin onnistuu
"Sosialistinen raha" (yhteisvastuu) on kriisiosavaltioissa korvannut yksityisen pääoman. Väitteenne on jo nyt empiirisellä tiedolla osoitettu vääräksi?
Minua jaksaa hämmentää se,
Minua jaksaa hämmentää se, että näille elvyttelijöille jaksetaan vain sanoa, ettei heidän ideansa tule toimimaan samaan aikaan kuin heidän oman linjansa tulokset kertovat yksiselitteisesti sen, ettei tämä malli ainakaan toimi. Esimerkiksi Kreikassa näiden uudistusten myötä työttömyys on kasvanut useilla prosenttiyksiköillä ja nuorisotyöttömyys on jo päälle 60% siitäkin huolimatta, että nuorten minimipalkka on yleistä minimipalkkaa pienempi (511 €/kk).
Minua jaksaa hämmentää se että yksinkertaisen asian ymmärtäminen voi olla näin vaikeaa.
Kreikkaa on "elvytetty" sosialisti Krugmanin oppien mukaan parikymmentä vuotta, niin voimaperäisesti että firma ajettiin konkurssiin. Aika yksiselitteisesti väärä malli.
Sitten Kreikka on sosialistien opeilla (ja vastoin EUn, EKPn ja IMFn määräyksiä) "säästänyt" korottamalla veroja jotta julkisella sektorilla voidaan pitää kaikki virkamiehet "töissä" samalla kun yksityinen sektori kuolee pois. Viime vuoden Kreikan valtion budjetti oli korkein koskaan. Sellaista on sosialistien "säästäminen". Tuloksena karmea yksityisen sektorin työttömyys, ilman mitään valoa tunnelin päässä. Aika yksiselitteiseti väärä malli.
Mitä on tapahtunut ja miksi asiat ovat menneet päin seiniä on erittäin helppo ymmärtää. Samoin kun on erittäin helppo ymmärtää mitä pitäisi tehdä.
Niin minuakin
Tämä yksinkertaisten asioiden ratkaiseminen, on se mikä minua hämmentää kaiken tämän lisäksi. Käyttämänne määritelmän mukaan meillä on nyt "sosialistihallitus sosialistisessa Euroopassa", jonka mukaan on helppo ymmärtää mitä pitää tehdä: rahoittaa tämä sirkus. Sitähän tässä on tehty nyt kohta kolme vuotta.
Ylitsepursuavan ja ehtymättömän optimismini jaksaa antaa minulle voimia uskoa siihen, että jossain kohtaa tullaan toisenlaisiin ratkaisuihin. Eikä vähiten siksi, että se on pakko. Muussa tapauksessa Eurooppa joudutaan määrittelemään diktatuuriksi. Italialaiset äänestyskäyttäytyminen todennäköisesti leviää myös muualle.
Juuri näin
Näiden elvyttäjäkrugmannien jutuissa olisi edes jotain uskottavuutta jos he hyvinä aikoina olisivat vaatimassa vastaavasti kunnon säästöjä ja elvytysvaran kasaamista. Mutta kun ei. Näillä on vain yksi viesti riippumatta siitä millaisia aikoja elämme: mahdollisimman paljon velkaa, mahdollisimman nopeasti, jotta saadaan talouden pyörät pyörimään. Ja pyöriihän ne talouden pyörät jonkin aikaa tällä reseptillä. Kreikka on hyvä esimerkki. Siellä tulot, elintaso ja varallisuus kohosi ihan kivasti 2000-luvun alkuvuosina.
Jos pikavippikierteessä oleva henkilö miettisi uuden pikavipin ottamista kanarian matkaa varten, Krugmanin viesti tälle olisi, että uuden pikavipin ottamatta jättäminen vain kurjistaisi sinun tilannettasi koska et pääsisi kanarian aurinkoon. Krugman olisi tässä aivan oikeassa. Kurjempaahan se on olla täällä piemeässä loskassa kuin kanarian auringossa. Mutta jos katsomme nenäämme pitemmälle niin Krugram on väärässä. Jos nämä elvyttäjät olisivat oikeassa, niin kovasti talouttansa stimuloineet italia, portugal, kreikka, espanja ja ranska olisivat euroopan taloustiikereitä.
Vaikka valtiontaloudessa on paljon euroja niin siellä pätee erittäin hyvin että "velka on veli otettaessa ja vieras maksettaessa". Ei tästä sen kummempaa rakettitiedettä tarvitse tehdä.
Sitten se mielenkiintoisempi kysymys
Velkaantuminen vie työpaikat, se aiheuttaa kaoottista omaisuuden uusjakoa, joka vie taloudesta ennustettavuutta ja siten pienentää taloudellista aktiviteettia, se romuttaa kilpailukykymme inflatoimalla kustannustasomme, jne jne. Velkaantuminen siis aiheuttaa isoa tuhoa.
Miksi nämä Krugmannit kannattavat tälläistä massiivista velkaantumista ja tuhoa?
Väitän, että syy on heidän itsekkyytensä. He elävät median kanssa symbioosissa. He eivät saisi haluamaansa palstatilaa kertomalla kylmää totuutta velkaantumisen lainalaisuuksista. Sensijaan tällä elvyttämisvalheella on isompi uutisarvo. Sillä saa palstatilaa, kansansuosiota ja Media saa vastaavasti lukijoita. Tästä symbioosista me kansalaiset maksamme kyllä liian ison hinnan.
Velkaantuminen ja työpaikat
Ei velka vie työpaikkoja. Se vie kun ei pystytä tekemään objekteja (tavaroita+palveluita) joista ostajan mielestä hänelle on enemmän hyötyä kuin haittaa (kustannuksia). Näitä objekteja tehdään tekemällä työtä. Arvaappa kuinka paljon enemmän tuottavia pitää työssäolevien olla jos työttömyys kasvaa 10% -> 20%. Pelkkä työttömyys ei ratkaise, koska työssäolijatkin käyttävät tarmonsa kasvavan työttömyyden aikana säilyttääkseen työpaikkansa ja kahmimalla mahdollisimman nopeasti itselleen mitä voi ennen työttömäksi joutumista.
Tuottavuuskasvusta
Tuottavuuden ei tarvitse kasvaa työttömyyden lisääntyessä, koska arvattavaa on, että heikoiten tuottavat kuitenkin irtisanotaan. Tällä saadaan näyttämään kilpailukykymittarit hyvältä, koska ne pohjautuvat yksikkötyökustannuksiin. Vaikka kokonaistuotanto putoaisi ja työttömyys kasvaisi, niin kilpailukyky paranee.
Näinhän kriisimaissa on käynyt. Kunhan valtio pystyy ylläpitämään yhteiskuntarauhan niin, että työttömyysprosentti on 27 ja nuorilla 62 (Kreikka), ja sosiaalinen turvaverkosto (valtiovarainministerimme idea viedä tämä verkko sinne) toimii ei euromailla ole hädän päivää.
Jos taas katsotaan, että tuollaiset työttömyyslukemat ovat ongelma niin asialle varmaan tehdään jotain. Jos sitä ei voida kuitenkaan tehdä kilpailukyvyn menetyksen uhalla niin suosittelen omaa kelluvaa valuuttaa, joka heikentyessään parantaa tätä kilpailukykyongelmaa. Silloin suhteellisesti tehokkaammat yksilöt saavat siltikin suuremman kompensaation menetetystä vapaa-ajasta ja kaikki pääsevät osallisiksi rakentamaan yhteiskuntaansa.
Ei velka vie
Ei velka vie työpaikkoja.
Työpaikat vie yhteiskunnan kilpailukyvyttömyys jolloin työt siirtyvät Kiinaan, Intiaan, jne. Länsimaissa on sitten tähän keksitty lääkkeeksi valtion velanotto, jolla tumpelot palkataan virkamiehiksi ja lopuille järjestetään ajan kulukkeeksi infrastruktuuriprojekteja. Vaikka sellaisia kun kuusikaistainen moottoritie Kreikan saarelle jolla on 3 autoa. Tai yli miljardin euron maksanut espanjalainen lentokenttä jolle on laskeutunut yksi kone jonka jälkeen se on suljettu ja on nyt purkukunnossa. Olette varmasti kuulleet kuinka sosialistien edustajat Euroopassa viime aikoina ovat huudelleet "elvytysrahaa" jolla saataisiin lisää näitä näitä "projekteja". Varmasti on paljon hyötyä.
Tässä strategiassa on vaan pari pikku pulmaa. Varsinainen ongelma, eli yhteiskunnan kilpailukyyvttömyys, ei parane yhtään, päinvastoin se huononee entisestään koska onhan selvä että jokainen tumpelo on oikeutettu käsienpesulisään ja 5% yleiskorotukseen vuosittain (rahoitetaan ottamalla lisää valtion velkaa). Toinen pikku ongelma on tulee sitten silloin kun se velan saanti loppuu. Sitten on käsissä yhteiskunta jossa puolet porukasta on 3000 e/kk ansaitsevia naistieteen maistereita jotka eivät päivääkään ole tehneet työtä, eivätkä siihen elinikänään kykene. Yritäpä siinä sitten polkaista pystyyn uutta teollisuutta.
Samaa mieltä
Tässä kohtaa olen samaa mieltä. Se, miksei viime vuosikymmenellä näin toimittu johtaa taas aivan muihin tekijöihin. Aiemmin kirjoitin siitä, miksi pidettiin luonnottoman alhaista korkotasoa, jolla on aina vaara luoda ylikuumenemista. Syy oli se, että Saksa sai toipua vuosituhannen vaihteen nettikuplastaan. Maat, jotka eivät liienmmin kärsineet tästä pikkukuplasta eivät olisi tarvinneet näin poskettoman alhaista korkotasoa.
Ystäväni, joka kävi Portugalissa harjoittamassa kielen opintoja kertoi, miten paikalliset siellä ihmettelivät nykyistä tiukkaa talouslinjaa. Heille on kerrottu, että kaikki infran kehitys ja muu on ollut EU:n lahjoittamaa rahaa. Tällä poliittiset toimijat tietysti saivat valtaisan kansansuosion, EU:ta pidettiin autuaaksi tekevänä voimana, "taikaseinänä".
Kun vielä EKP ilmoitti, että kaikki euromaat ovat riskittömiä, ts. niiden velkapapereita vastaan ei tarvitse vakavaraisuuslaskelmia varten pistää syrjään senttiäkään, oli sopassa melko kattavasti ainekset kasassa. Tämä merkitsi tietysti vielä sitä, että velkatarjonta oli epäterveellisen korkealla.
Oleellinen kysymys on: tuleeko suomalaisten siivota tämä sotku?
Elvytysvaraa?
Rahapolitiikan ainoa tarkoitus markkinamonetaristien (Krugman) mielestä on varmistaa optimaalinen allokaatio. Tähän kuuluu myös korkojen nosto, jos NGDP meinaa nousta liikaa. Elvytysvaraa on aina, koska varsinkaan bitti-fiat-raha ei lopu koskaan.
http://www.imf.org/external/datamapper/?speed=5&combichart=&bubbleshowlabels=true&indicatory=LP&chart=linechartView&yaxis=logarithmic&indicatorsize=&interactive=true&trails=false&xaxis=logarithmic&area=&bubblehighlighttype=0&histogram=&tab=mapView&indicatorx=NGDPD&showoutliers=true&bubbledisplaytype=countries&bubbleshowall=true&maximize=chart&db=WEO&year=2012&defaultsubjects=&indicator=NGDP_RPCH&mark=&showall=false&geoitems=EURO,USA,FIN,ITA,GRC&mapyaxis=linear&bubbleexploded=&mapexploded=
http://www.imf.org/external/datamapper/?speed=5&yaxis=logarithmic&maximize=chart&indicatorsize=&db=WEO&trails=false&interactive=true&defaultsubjects=&xaxis=logarithmic&indicator=NGDPD&area=&histogram=&bubblehighlighttype=0&showall=false&tab=mapView&mark=&geoitems=EURO,USA,FIN,ITA,GRC&indicatorx=NGDPD&combichart=&year=2012&bubbleshowlabels=true&showoutliers=true&bubbleexploded=&indicatory=LP&mapexploded=&bubbledisplaytype=countries&chart=linechartView&bubbleshowall=true&mapyaxis=logarithmic
Jos katsottaisiin realista GDP:tä muutaman vuoden liukuvalla keskuarvolla, homma aukeaisi varmaan paremmin. Olemme Euroalueella päästämässä reaalisen kasvun negatiiviseksi, johtuisko massatyöttömyydelle, johon lääkkeksi on päätetty määrä austerityä. Euroalueella on monta teollisuusmaata, jossa tämä on helvetinmoinen ongelma, Suomi yhtenä niistä. Syy on erittäin yksinkertainen, jos sopeutamme homman työttömyydellä (valuutta olisi toinen vaihtoehto, joka lisäksi optimoisi allokaation paremmin), montako vuotta luulet urakan kestävän? Jos emme suostu pysymään positiivisella NGDP-trendillä, meidän on syytä varautua massatyöttömyyteen ja "hyvinvointivaltion" rahoituskriisiin.
Henri: Voisit tehdä postauksen, jossa olis sekä NGDP ja RGDP muutokset noista maista plotattuna raakana ja muutaman vuoden liukuvana keskiarvona. Siitähän sen näkis suoraan, mitä on tapahtumassa.
Rahapolitiikan ainoa
Rahapolitiikan ainoa tarkoitus markkinamonetaristien (Krugman) mielestä on varmistaa optimaalinen allokaatio.
Hoh hoijaa.
Ideaalisessa maailmassa hyveelliset, asiantuntevat ja kansakunnan parasta katsovat poliitikot ja virkamiehet jakavat elvytysvaraa näiden teorioiden mukaisesti.
Me vaan emme elä ideaalisessa maailmassa.
Reaalimaalimassa lähinnä järjestäytyneeksi rikollisuudeksi laskettava julkinen hallinto toimii päämotiivinaan korruptio. Kun minä vippaan valtion laskuun markkinoilta miljardin ja jaan sen omalle ja kavereiden sveitsiläisille pankkitileille "konsulttipalkkioina", on siitä optimaalinen allokaatio kaukana. Ja tämä ei perustu kuvitelmiin tai uskomuksiin, vaan jokainen voi lähes päivittäin lukea juttuja mitä uskomattomimmista huijauksista joihin tätä "elvytysvaraa" on käytetty, Suomessakin. Eikä varmasti läheskään kaikesta edes tiedetä mitään.
Hörhöt kehitelkööt siis teorioitaan aivan rauhassa, mutta älkööt päästäkö niitä pehmustetun koppinsa ulkopuolelle.
Korruptio
On tietysti totta, että valtion yleinen korruptio vaikuttaa siihen, kuinka iso osa "QE rahasta" kiertää korruption kautta. Täytyy kuitenkin muistaa, että ei ole mitään järkevää mekanismia miten markkinamonetarismi lisäisi korruptiota. Katsohan keskustelua Tyhmyrin blogista:
http://tyhmyri.wordpress.com/2013/02/05/suomen-julkisen-sektorin-ongelma-on-talouden-tipahtaminen-eika-niinkaan-yllattava-pohottyminen/
Kuten Ari Aaltonenkin totesi, kun otetaan kuvioon mukaan ATI, homma ei näytäkään enää niin lupaavalta. Jotta saisi enemmän evidenssiä, pitäisi toki tutkia tilastoa ennen euroaikaa ja sen jälkeen. Mutta eihän tuo hyvältä näytä.
Ansiotasoindeksi ja säännöllisen ansion indeksi työnantajasektoreittain
1.-4. vuosineljännes
2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012*
ATI 2005=100
Palkkausmuodot yhteensä
Sukupuolet yhteensä
Yksityinen 100,0 102,9 106,3 112,0 116,5 119,1 122,2 126,4
Kunnat 100,0 103,0 106,9 112,8 116,8 120,8 124,4 128,7
Valtio 100,0 103,2 106,6 114,6 120,8 124,8 129,1 133,7
Ennen euroa tuo tilanne olisi hoidettu tylysti devalvoimalla. Mutta nyt kun eurokeittoa on annosteltu kaikkein lautasille, niin sitä joutuvat syömään nekin, jotka eivät ole sitä alun perin halunneetkaan.
Ei liene kenellekään yllätys, että euroaikana kaukaiset syrjäalueet kuten Suomi eivät ole millään muotoa kiinnostavia investointikohteita tai paikkoja, joihin taloudellista toimintaa on järkevää sijoitaa. Kurjistuminen uhkaa, joko hitaammin tai nopeammin.
Vaikka meillä ei ole enää kykyä tehdä omaa (markkinamonetaristista) rahapolitiikkaa, mitäs on tapahtunut. Valtio on palkkajohtaja ja kunnat tulevat hyvänä kakkosena. Eikä ole mitään järkevää keinoa korjata tilannetta.
Täsmennys
Tämä siis tarkoittaa sitä, ettei julkisen sektorin kulujen kasvua ehkä ole mahdollista rajoittaa Suomessa järkevästi ilman rahapoliittisia keinoja.
Jos 2005 jälkeen valtion ansiotaso on kasvanut noin paljon yksityistä sektoria rajummin, ei se lupaa hyvää sisäistä devalvaatiota ajatellen. Voi käydä kuten Kreikassa.
Tietenkin on keinoja
Tietenkin on keinoja rajoittaa julkista sektoria, yksinkertaisimmillaan kengitään virkamiestä ulos tai alennetaan palkkaa.
Mutta jos tarkoitit sitä että elämme sellaisessa sosialismin onnelassa jossa virkamies on koskematon, ei rahapoliittiset keinotkaan (=eli devalvaatio) auta sen enempää. Sosialismin onnelassa devalvaation johdosta alentunut ansiotaso kun korjataan välittömästi yleisillä palkankorotuksilla, eikä kilpailukyky siitä mihinkään kohentunut, seurauksena on vain devalvaatio-inflaatio-kierre.
Neukkula ja sen vasallivaltiothan tuhosivat valuuttansa tällä tavoin, ratkaisu kaikkiin ongelmiin oli painaa rahaa kunnes persaus oli halvempi pyyhkiä sadan ruplan seteliin kun vessapaperiin. Lipponen taisi ymmärtää sen että tämä olisi Suomenkin kohtalo ilman euroa.