Vaalikonedatat

Yle on julkaissut Kuntavaalikoneensa datat avoimena datana .  Julkaistussa datassa on yli 16000 kuntavaaliehdokkaan vaalikonevastaukset. Yle kannustaa lataamaan datat, tutkimaan niitä ja tuottamaan datan perusteella julkaisuja. Minä tuotin datasta kolmiulotteisen visualisoinnin ja latasin sen Youtubeen.

Kunkin ehdokkaan vaalikonevastauksen voi tulkita pisteenä ”avaruudessa”, jonka ulottuvuuksien määrä on sama kuin vaalikoneen esittämien kysymysten määrä. Datan visualisointi on tapana tehdä joko yksiulotteisena vasemmisto-oikeisto akselille tai kaksiulotteisena, jolloin toinen akseli on usein jonkinlainen libeeraali-konservatiivi akseli. Tein oman visualisointini kolmiulotteisena. Runsasulotteisen pistejoukon voi projisoida kolmiulotteiseksi dimensioiden ”vähentämismenetelmällä”.

Havaintoja visualisoinnista:

– Oikeisto-vasemmisto akseli toimii edelleen hyvin. Se jakaa poliittista kenttää selkeästi: Vasemmistoliitto, SDP ja Vihreät muodostavat selkeän vasemmiston. Kokoomus on oikeistopuolue.

– Liberaali-konservatiivi akseli on vähemmän selkeä kuin vasemmisto-oikeisto akseli.

– Keskustapuolue on – nimensämukaisesti – keskellä riippumatta tarkasteltavan akselin valinnasta.

– Kokoomus ja Vasemmistoliitto ovat pistepilven vastakkaisilla puolilla: ne tuskin pystyvät jatkossakaan toimimaan tehokkaasti samassa hallituksessa. Myös Perussuomalaiset ja Vihreät ovat pistepilven vastakkaisilla puolilla: on vaikea kuvitella toimivaa hallitusyhteistyötä niidenkään välille.

– Tein vastaavan visualisoinnin myös 2015 eduskuntavaalidatoista. Eduskuntavaalien 2015 ja kuntavaalien 2017 pistepilvet ovat hyvin samankaltaiset: poliittiset asetelmat muuttunevat erittäin hitaasti.

Related Posts

Salkun rakenne Sijoittaminen

Uusi sivustoni

https://sepposinisaari.lovable.app/

Olen uusinut sivustoni ja sieltä löytyy useita sijoittajalle sopivia työkaluja ja materiaaleja.

Valitse painike ”Työkalut ja seuranta”
Osakeanalyysityökalu

sama mikä löytyy Piksusta osoitteesta https://piksu.net/sergio/
tietoa työkalun käytöstä

Kevyttä Yhteiskunta

Itsemääräämisoikeuden keskinäisestä kunnioittamisesta syntyy luottamus, yhteishenki ja yhteenkuuluvuus

Haluamme olla itsenäisiä ja kunnioitaa ystäviämme nimenomaan heidän riippumattomuutensa takia. Itsenäisinä he seisovat vankkumattomina läheistensä rinnalla.

Vahva yhteiskunta syntyy itsenäisyyden kunnioituksesta ja vaalimisesta: (lisää…)

Kevyttä Sijoittaminen Yhteiskunta

Markkinatalous kutsuu kansalaiset kehittämään haluamiaan yhteiskunnallisia asioita

Markkinatalous tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua haluamiensa ja osaamiensa asioiden kehittämiseen kun taas demokratia tarjoaa mahdollisuuden valita vaaleilla itseään edustamaan joku toinen henkilö. (lisää…)