Yhdysvalloissa tapellaan liki verissä päin velkakaton nostamisesta. Lain mukaan liittovaltio ei voi ottaa enempää velkaa kuin sillä jo on, 1400 miljardia dollaria. Velkakaton nostaminen ei sinänsä ole uutta, niin on tehty satakunta kertaa historiassa. Talouden kasvaessa velan määrän on luontevaakin nousta, oleellistahan on sen suhde kansantuotteeseen, ei nimellismäärä sinänsä. Nyt päätöstä vaikeuttaa poikkeuksellisen armoton poliittinen peli.

Presidentti Obaman ajama lakimuutos vaatii kongressin hyväksynnän. Jos päätöstä ei synny elokuun alkuun mennessä, liittovaltion on jätettävä maksamatta vastuitaan: palkkoja, eläkkeitä, lyhennyksiä…. Yhdysvaltojen keskuspankin pääjohtaja Ben Bernanke varoitti jo käyttämästä velkakattoa politikoinnin välineenä. Jos velkakattoa ei nosteta, Yhdysvallat ei selviä vastuistaan. Sillä olisi äärimmäisen vakavia seurauksia USA:n taloudelle ja rahamarkkinoille, Bernanke korosti.

Tämä ei varmasti ole uutinen kenellekään amerikkalaispoliitikolle, mutta tappelu velkakaton nostamisesta on poikkeuksellisen raakaa. Syyt ovat amerikkalaisten lähteiden mukaan toisaalta ideologiset, toisaalta valtapoliittiset.

Kongressissa enemmistönä olevat republikaanit vaativat velkakaton noston vastikkeeksi menoleikkausten ja verojen kiristyksen suhteeksi 85- 15 prosenttia. Obaman suunnitelmassa suhde on 83 – 17 prosenttia. Kyse on siis varsin pienistä marginaaleista, etekin kun ottaa huomioon, millaisilla riskeillä peliä mäiskitään.

Republikaanien päätöstä vaikeuttavat aiemmat lupaukset. Moni kongressiedustaja on vakuttanut vastustavansa velkakaton nostoa. Heidän on vaikea kääntää takkinsa menettämättä kasvojaan. Tämä on valtapolitiikkaa, etenkin kun presidentivaalit ovat tulossa.

Joidenkin lähteiden mielestä republikaanit eivät ole niinkään kiinnostuneita budjetin tasapainottamisesta kuin valtionhallinnon karsimisesta. Julkisen sektorin supistaminen on heidän perinteisiä ideologisia kivijalkojaan. Velkakattopäätös tarjoaa paikan kiristykseen.

Osaltaan kyse on myös sukupolvien kuilusta republikaanien sisällä. Kokenut siipi on tottunut tekemään politiikan vaatimia kompromisseja. Ideologisesti kiivaan teekutsuliikkeen myötä asemiin noussut nuorempi polvi taas pitää tiukkaa asennetta hyveenä. Ote on siis samantapainen kuin ideologista puhtauttaan vaalivilla perussuomalaisilla. Se vaikeuttaa poliittista päätöksentekoa, mutta miellyttää kiivailijoita ihailevia äänestäjiä.

Mutta hätäsuunnitelmakin on jo tehty. Siinä presidentti päättää velkakaton nostamisesta, jota vastaan republikaanit äänestävät kongressissa. Enemmistönsä turvin he kaatavat lain – mutta presidentilläpä on veto-oikeus, jos kongressi ei kaada lakia kahden kolmasosan enemmistöllä. Niin suuri enemmistö republikaaneilla ei ole. Obama voi siis kaataa kongressin päätöksen.

Valkoinen talo ei ole vaihtoehtoa tyrmännyt. Tällä tavoin velkakatto saataisiin ylemmäs. Obama varmasti haluaisi noston mieluummin kompromissin kautta, mutta yhtä varmasti hän käyttää mitä tahansa keinoa estääkseen uuden globaalin finanssikriisin ja laman. Itse tosin veikkaan, että sopu syntyy, koska paineet ovat niin kovat. USA:n luottoluokituksen lasku pelottaa varmasti republikaanejakin, eikä rahaa kahden viikon sisään mistään löydy millään muulla keinolla.

Jos sopu ei löydy, varasuunnitelma toteutunee. Vaan miten rahamarkkinat varasuunitelmaan suhtautuisivat? Ainakin joksikin aikaa olisi tiedossa melkoista vuoristorataa, kun päätösten käänteitä ja niiden laillisuutta vatvottaisiin. Siinä olisi tietysti lyhyen trendin treiderille tiedossa hurjia tilintekosaumoja, joskin yhtä hurjalla riskillä.