Esimerkin ja ryhmäpaineen voima (Krea-ai)

Yhteiskunnan rooli alakoululaisten älypuhelinten käyttöönotossa

Yhteiskunta

Monet alakouluikäisten vanhemmat kokevat, että olisi hyvä, jos älypuhelimia ei annettaisi lapsille niin aikaisin kuin Suomessa yleensä annetaan. Älypuhelinten käyttöä voi toki mitata monin tavoin, enkä ole ainakaan itse törmännyt kunnollisiin vertailukelpoisiin kansainvälisiin tilastoihin aiheesta, mutta ulkomailla asuvien tai aiemmin asuneiden kokemuksiin pohjautuvista kirjoituksista on maalautunut kuva, jossa nimenomaan Suomessa lapset saavat älypuhelimen varhain, kun taas esim. Keski-Euroopassa lapset saavat yleensä selvästi myöhemmin älypuhelimen. 

Jos älypuhelimet heikentävät lasten keskittymiskykyä, ja haittaavat siten mm. koulussa oppimista, miten niiden käyttöönottoa voisi saada myöhemmäksi tai miten niiden käyttöä voisi vähentää? Älypuhelinten käyttöönoton myöhästyttämisen osalta vaihtoehto on ainakin periaatteessa perinteisen peruspuhelimen tai kellopuhelimen hankkiminen. Niiden avulla lapsi voi soittaa ja kellopuhelimen avulla lapsen liikkumista voi seurata, mutta mitään koukuttavia applikaatioita ei löydy, joten laitetta käytetään vain yhteydenpitoon. Tämän periaatteessa yksinkertaisen ratkaisun käyttöä voi kuitenkin käytännössä jarruttaa lastenkeskinen sosiaalinen vertailu: jos kavereilla on älypuhelin, kuuluuko kunnolla joukkoon, jos itsellä ei ole? Vallitseva kulttuuri ratkaisee siis paljon. Toki älypuhelimen omaavankin ruutuaikaa voi rajata ohjelmallisesti esimerkiksi Googlen Family Linkin avulla, mutta siihen liittyy omat tasapainoilukysymyksensä, ja lähiympäristön vallitseva kulttuuri ratkaisee paljon.

Mitä ympäröivän kulttuurin osalta on sitten tehtävissä? Kirjoitin runsas vuosi sitten, miten Nokian myötä Suomesta kasvoi matkapuhelinmaa, ja miten tämä tausta saattaa edelleen vaikuttaa myös siihen, miten kännyköitä annetaan lapsille (kts. Nokian oppimista rapauttava perintö). Jonkinlaista vastaliikettäkin on alkanut olla havaittavissa (ainakin tämän tuoreen Hesarin kolumnin perusteella), mutta toki monet näkisivät mielellään myös julkisen puolen eli koululaitoksen rajoittavan enemmän puhelinten käyttöä.

Koko ongelmaa vanhemmat eivät tietenkään voi ulkoistaa yhteiskunnalle, mutta toisaalta vanhemmat eivät myöskään vastaavasti voi kontrolloida sitä, mitä koulun puolella tapahtuu. Järjellinen matkapuhelinkulttuuri vaatii siis roolia sekä vanhemmilta että ympäröivältä yhteiskunnalta. Monissa kouluissa puhelinten käyttöä rajataan merkittävästi, mutta aivan kuten eri perheiden välillä, myös koulujen välillä on erilaisia käytäntöjä, ja lainsäädännöllisillekin muutoksille voisi olla tilausta (mistä esimerkkinä Ruotsin kaavailema kännyköiden käyttökielto). 

Käytön rajoittamisen lisäksi kyse on kuitenkin myös siitä, missä iässä älypuhelimet otetaan käyttöön, ja siinäkin julkisen sektorin toimintamalleilla voi olla roolinsa. Näkisin, että vähintä, mitä voisi odottaa, olisi se, että yhteiskunnan ylläpitämät rakenteet eivät ainakaan edistäisi älypuhelinten varhaista käyttöönottoa. Kun esikoisemme meni Helsingin kaupungin järjestämään koulupäivän jälkeen pidettävään iltapäiväkerhoon, siellä oli tapana pitää peliperjantai. Erityisen ongelmalliselta käytännössä tuntui se, että mukaan sai tuoda oman laitteen, jolla pelata. Kun tähän vielä yhdistetään lastenvälinen ryhmäpaine, tällainen peliperjantai tuntuu mekanismilta, jolla lähestulkoon varmistetaan, että se älypuhelin tulisi viimeistään tokaluokkalaiselle. Pelit kyllä houkuttavat riittävästi muutenkin, joten onko tässä mieltä? Vai olisiko kuitenkin toivottavaa, ettei yhteiskunnan kannattaisi järjestää tällaisia ylimääräisiä ajureita varhaiseen älypuhelinten maailmaan siirtymiseen enää lukuvuonna 2024-2025?

älypuhelimet koulujärjestelmä peruskoulu

3 thoughts on “Yhteiskunnan rooli alakoululaisten älypuhelinten käyttöönotossa

  1. Veikkaisin että yhteiskunta hyötyisi moninkertaisesti enemmän siitä että kyseiset vempaimet vietäisiin pois aikuisilta 🙂 Itse älypuhelimet eivät tosin ole se pääongelma, vaan se mitä niillä tehdään eli obsessoidaan sosiaalisessa mediassa. Valtion interventiot siihen olisivat kuitenkin joko tehottomia tai pahempaa…

    Älypuhelinten lisäksi on lapsille on laaja määrä muitakin oppimista rapauttavia tekijöitö kuten televisio, liikkumattomuus, liika sokerin käyttö, syrjäytyminen… Lasten vapaa-ajan käytön rajaaminen ei kuitenkaan kuulu valtiolle/kunnalle vaan perheille. Ainoa mihin he voivat vaikuttaa on mahdollistaa järkeviä kilpailevia ajankäyttöaktiviteetteja. Nykyisessä taloustilanteessa suunta on todennäköisesti juuripäinvastainen.

    Mitä kouluajan käyttöön tulee, ongelman juurisyy olisi helppo ratkaista palauttamalla opettajille auktoriteettiasema. Voisi ratketa moni muukin ongelma kouluissa samalla.

    1. Eipä ne lapset varsinkaan perinteistä televisiota mitenkään merkittävästi taida katsoa. Muut asiat taas ovat sidoksissa helposti myös siihen ruutuiluun.

      Niin kuin tuossa kirjoitinkin, vapaa-ajan käyttö ei tosiaan kuulu julkiselle puolelle, mutta kouluaika kuuluu. Ja lisäksi julkinen puoli voi vaikuttaa siihen, miten varhain vallitsevassa kulttuurissa otetaan älypuhelimet lapsille käyttöön.

      Vaikutelma on tosiaan se, että opettajien auktoriteettiasemaa olisi hyvä saada vahvistettua (tai palautettua).

  2. On tapana laittaa kännykkä monissa tilanteissa pois ja äänettömälle:
    – teatterissa
    – kokouksissa
    – kun ollaan kahden kesken eikä haluta että joku häiritsee
    – …

    Minusta koulu, koulun välitunnit ja luokkatunnit aivan erityisesti, ovat sellaisia tilanteita jolloin kännykkä tulee laittaa pois ja äänettömälle. En oikein ymmärrä niitä rehtoreita jotka sallivat kännykät koulussa.

Vastaa

Related Posts