Suomesta ylimääräistä koodauskapasiteettia

09022011421_noki

Suomi hukkuu Nokian ylijäämä-koodareihin. Nokia ulkoisti eilen julkaistulla sopimuksella ohjelmistokehityksen Microsoftille ja lähiviikkoina kuulemme, miten moni joutuu lähtemään uusille symbian-metsästysmaille kesään mennessä.

Lähtöpassien toinen aalto tulee vuoden kuluttua, jos mikkihiiren ja mikronokian yhteistyö lähtee toimimaan.

Ministeri Mauri Pekkarinen ennakoi Nokian toista tulemista, mutta Nokia 2.0 pitää silloin keksiä poikkeuksellista uutta.

Muutoksen mahdollisuus sisältyy jokaiseen kriisiin ja alustan korjaaminen onnistuu paremmin, jos ihmiset tajuavat, missä kunnossa palava lautta on.

Ex. pääministeri “So What” Lipponen ennakoi, että Nokian merihätä tietää 10 000 työpaikan menetystä. Qaikussa käytävässä keskustelussa arvioidaan, ettei luvussa ole vielä alihankkijoiden kilometritehtaalle joutuvia huippuosaajia.

Yksi aikakausi tuli eilen päätepisteeseen. Puheet Meegosta olivat sumuverhoa. Nokian osaamisglooriaa pidettiin useita vuosia hengissä, joten on väärin syyttää kännyjättiä huonosta markkinoinnista. Vika on meissä kuluttajissa ja medioissa, joille kuullun ymmärtäminen tuotti suuria vaikeuksia.

Titanicin kannella orkesteri soitti ja baari oli auki, kunnes Stephen Elop kirjoitti kirjeen omalle väelle: Lautta palaa, hypätkää 30 metristä valtameren pimeyteen.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8