Kolme Valtakuntaa III

Haluan heti alkuun kiittää hyvistä ja arvokkaista kommenteista koskien edellistä artikkeliani. Facebook:in kaltaiset yhteisölliset yritykset ovat ehdottoman merkittäviä pelaajia Valtakuntien-politiikassa. Jollakin tavoin hahmotan kysymyksen Valtakuntien ja yhteisöllisten yritysten suhteesta samanlaisena kuin esimerkiksi kotimaamme vähittäiskaupassa Keskon ja Osuuskaupan, joista edellinen on avoimen markkinataloudellinen omistaminen mukaanlukien ja jälkimmäinen puolestaan huomattavasti suljetumpi, mitä luodun lisäarvon jakamiseen tulee. Palaamme aiheeseen myöhemmin.

Tähän kirjoitukseen antoi aiheen kaksi eri ärsykettä: työpaikan hakuilmoitus perinteisessä paperimediassa, jossa luki, että johtaminen on asioiden tekemistä oikein ja johtajuus puolestaan oikeiden asioiden tekemistä sekä internet-lehdessä ollut videopätkä, jossa Steve Jobs esitteli iPad 2:sen.

Kun vertaamme kolmen Valtakunnan, Microsoftin, Applen ja Googlen osakkeen hintaa suhteessa tämän hetken tulokseen (p/e), voimme todeta, että Google on kallein tunnusluvulla yli 20, Apple seuraava tunnusluvulla noin 20 ja Microsoft putoaa tunnusluvullaan noin 10 tavallisen pörssinoteeratun yrityksen luokkaan. Osakkeen hintahan heijastelee tähän hetkeen diskontattuja tulevaisuuden tuotto-odotuksia. Näin talouden teknokratiatermein. Voimme kaiketi ilmaista saman asian toteamalla, että Google ja Apple sisältävät yrityksinä johtajuutta, Microsoft johtamista. Ja näinhän asia on. Microsoft ei ole synnyttänyt mitään oleellisesti uutta sitten 1980-luvun. Sen sijaan Apple on viimeksi vuonna 2010 luonut laitekategorian "iPad"-markkinat ja Google synnyttämällä puhtaasti mainosrahoitteisen internet-sovellus ja -palvelumarkkinan. Johtajuuteen luotetaan ja siitä ollaan valmiita maksamaan.

Olen iloinen siitä, että englantilaisille termeille leadership ja management on vihdoinkin vastineet suomen kielessämme; johtajuus ja johtaminen. Haasteena on vielä näitä toisistaan erottavien rooli- ja teonsanojen kehittäminen. Siis puhummeko johtajasta vai johtajasta ja johtaako vai johtaako hän. Edellä mainittuja tunnen ja tiedän paljon, jälkimmäisiä en juurikaan. Miten sinä?

One thought on “Kolme Valtakuntaa III

  1. Ei ole google kovin kallis

    Ei ole google kovin kallis jos P/E on 20. Tuolla P/E suhteella pääsee 5% tuottoon ja se on hemmetin hyvä kun kyse on yrityksestä, jolla on hallussaan suuri osa internetin mainostuloista.

Comments are closed.

Related Posts

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä