Pörssien on raju heilunta on jatkunut, mikä kertoo suuresta hermostuneisuudesta. Taustalla on pari keskeistä syytä, jotka kytkeytyvät toisiinsa. Euroopan velkakriisi ajautui uuteen vaiheeseen, kun markkinat alkoivat epäillä myös Italian kykyä vastata veloistaan. Nyt pelätään jo Ranskankin luottoluokituksen puolesta. Angela Merkelin ja Nicolas Sarkozyn tuoreet ehdotukset euromaiden tiukemmasta talouskontrollista ovat puolinaisia, eivätkä tarjoa lääkkeitä akuuttiin kriisiin. Ne eivät markkinoita vakuuta.

Toinen syy pörssien matalapaineeseen on talouskasvun heikentyminen muuallakin kuin velkakriisin ravistelemissa maissa. Saksassa, joka on porskuttanut vahvassa myötätuulessa vientinsa turvin, talouskasvu pysähtyi kesällä. Hiipumiseen on vaikuttanut juuri epävarmuus Euroopan velkojen ja pankkijärjestelmän kohtalosta. Näkymien sumetessa yrityksistä ja kuluttajista on tullut varovaisia.

Kolmas syy on maailmantalouden hidastuminen kehittyvien talouksien kovan inflaation vuoksi. Se on pakottanut keskuspankkeja nostamaan ohjauskorkoa, ja se on syönyt kuluttajien ostovoimaa ja yritysten investointihaluja. Kiinassa ylikuumentuminen on ollut ongelma jo pitkään.

Pörssien perusteella kaksoistaantuma toteutuu ainakin teollisuusmaissa. Saatamme jopa olla jo sen keskellä, sillä monet pörssit alkoivat pudota jo kuukausia sitten, päätyen kymmeniä prosentteja huippunsa alapuolelle. Se ei olisi mahdollista ilman reaalitalouden voimakasta jarrutusta.

Jarrutuksen kesto riippuu melkoisesti Euroopan politikkojen kyvystä hoitaa velkakriisi. Markkinat odottivat eurobondeja, mutta toistaiseksi Saksa ja Ranska eivät niihin suostu. Eurobondeilla euromaat ottaisivat ja takaisivat luottonsa yhdessä, liittovaltion tapaan. Eurobondien toteutuminen olisikin käytännössä askel liittovaltion suuntaan.

Eurobondien etu etenkin lyhyellä aikavälillä olisi, että kriisimaat saisivat rahaa nykyistä edullisemmin ja selviäisivät rahoitustaakastaan. Kääntöpuolena vakavaraisten euromaiden korkotaso nousisi, koska eurobondeihin hinnoiteltaisiin koko euroalueen riskit. Tämä on yksi syy eurobondien vastustukseen vakavaraisissa maissa, kuten Saksassa ja Suomessa. On tosin arvioitu, että eurobondien korot asettuisivat alemmas kuin euromaiden nykyiset keskimääräiset korot markkinan suuren likviditeetin ansiosta, joten menetys ei olisi kovin suuri..

Mutta vastustukseen on toinenkin syy: keskinäisten takausten kautta euromaat sidottaisiin tiukasti toistensa tukemiseen. Vaikka eurobondijärjestelmä voidaan asiantuntijoiden mukaan rakentaa monella tavalla, yhteisvastuu olisi väistämättä järjestelmän perusta. Se taas johtaa samaan ongelmaan kuin vakausrahastot: kuinka rakentaa systeemi niin, ettei se houkuta hallituksia tuhlailuun ja koviin riskeihin.

On selvää, että eurobondit vaatisivat tiiviimpää talouspoliittista yhdentymistä. Jos naapureilla on vastuu toistensa taloudesta, on heillä oltava myös sananvaltaa siihen. Saksan valtiovarainministerin Wolfgang Schäublen mukaan eurobondit eivät ole mahdollisia niin kauan, kun euromaat päättävät itsenäisesti talouspolitiikastaan. Eurobondit johtaisivat integraation syventymiseen tasolle, joka ei sisälly EU:n olemassa oleviin perussopimuksiin.

Saksalle tämä ei toistaiseksi käy, koska Saksa pelkää jäävänsä koko Euroopan laskujen maksajaksi. Mutta panokset ovat äärimmäiset toiseenkin suuntaan. Euron hajoamista ei voi täysin sulkea laskuista. Kaikkein kalleimmaksi se kävisi kriisimaille, koska niiden valtiontaloudet ja pankit päätyisivät konkurssiin. Mutta todella rumaa jälkeä syntyisi velkojamaissakin, kun pankkeja kaatuisi ja ulkomaankauppa romahtaisi. Jopa EU:n olemassaolo voisi vaarantua. Tämän kauhuskenaarion välttäminen on myös Saksan ja Suomen etu.

Markkinoiden paniikkireaktiot todistavat, että aikaa ei ole hukattavaksi. Tällä hetkellä markkinoiden käsitys on selvästi se, että Eurooppa on poliittisessa umpikujassa, jonka seurauksena pankkikriisin uhka on todella suuri.