Pörssi on täynnä sanontoja, jotka eivät pidä paikkaansa, mutta tästä huolimatta ne elävät vuosia. Yksi tällaisia on että laskeviin kursseihin ei kannata ostaa. Tutkin asiaa vuodesta 1929 tähän päivää asti DJIA indeksin avulla. Ostin aina yhden ”indeksiosakkeen”, mikäli edellisen 100 päivän aikana on laskettu edellisestä huipusta yli 20%.  Muutaman kerran jouduin ostamaan lisää osakkeita. Vuonna 1929 alkaneita ostoja jouduin jatkamaan peräti 11.11.1954 asti ja omistin tuolloin peräti 31 osaketta. Näiden osakkeiden keskihinta oli 143,745 ja myyntihinta oli 374,337. Toinen pitkä ostojakso oli 18.9.2001–16.2.2006, tällöin jouduin ostamaan indeksiä 7 kertaa ja keskihintani oli 8655,58 ja myyntihinta 11153,4. Nyt tällä strategialla on aloitettu ostot 30.9.2008 ja position koko on nyt 4 osaketta ja keskihinta 8969,42.

Olemme siis odottaneet aina niin kauan että saamme ensimmäisen ostoksen voitolliseksi 25 %. Tällöin kaikki muut ostokset ovat enemmän voitollisia (osingot tulevat vielä lisäksi). Koko position pitoajan huomaat sarakkeesta # bars. Kun katsot vielä viimeisen sarakkeen MAE ja MFE lukuja niin huomaat, että valtaosassa tapauksissa jopa ensimmäisen oston voitto on ollut suurempi kuin sen maksimi tappio eli sijoitus on ollut satunnaista parempi. Tällä yksinkertaisella yleistä sanontaan vastaan olevalla strategialla on vielä hyvä toipumiskyky.

Koko portfolion tuottoa tällä yli 80 vuoden jaksolla voimme katsoa equity-kuviosta:

Eli muuttaisin tuota otsikossa olevaa sanontaa, että putoavaan puukkoon on kannattanut tarttua, joskus jopa useamman kerran peräjälkeen. Se on eri asia kenellä riittää henkinen ja taloudellinen kantti tehdä niin. Huomtkaa myös kuinka harhauttava kuva saadaan kun näytetään lineaarisella asteikolla equity-kuvio, kuten näette yllä!