Tokmanni vs. Stockmann
Sanottakoon ensimmäiseksi, etten tässä aio käsitellä laajemmin Tokmannin ipoa. Julkisuudessa olleitten arvioitten mukaan nykyiset omistajat haluavat realisoida sijoitustaan koventuvassa kilpailutilanteessa, joten en pidä lähtökohtaisesti antia houkuttelevana.
Sen sijaan käsittelen sitä, miten otsikon kahden yrityksen tiet ovat kulkeneet kovin eri tahtiin.
Tokmanni syntyi 1990-luvun alussa paikalliseksi halpahalliksi, jonka nimi lienee alun perin tarkoitettu jonkinlaiseksi vitsiksi, jota Stockmann ei tosin ymmärtänyt, vaan turhaan käräjöi asiasta oikeudessa.
Kuten tunnettua, Stockmannilla on jo pitkään mennyt huonosti ja Tokmanni on kasvanut kaikin tavoin. Yhtiöitten liikevaihdot ja oletetut markkina-arvot ovat nyt lähellä toisiaan.
Tokmannin antiesitteessä s. 7 on graafinen esitys asiakaskyselystä. Tietysti tämä on Tokmannin näkemys asiasta, mutta toisaalta se esiintyy melko tarkasti säädellyssä julkaisussa, jota Fiva valvoo. Hintamielikuvissa Stockmann koetaan kalleimmaksi ja Lidl halvimmaksi. Tokmanni, Prisma ja Citymarket sijoittuvat välimaastoon. Stockmannin tuotevalikoima tuskin on yhtä laaja kuin se mielikuvissa on, sillä tuotevalikoimaa on supistettu jyrkästi.
Kaikkein eniten ihmettelen kuitenkin Stockmannin melko avointa pyrkimystä luoda itsestään kalliin kaupan mielikuva. Linkissä on epämukavan näköisiä tuoleja yhtä epämukaviin hintoihin.
Toki Stockmannilla lienee hienoja brändejä valikoimassaan. Niitten kysyntä on kuitenkin heikko Venäjän kaupan tyrehtymisen takia. Aivan erityisesti ihmettelen sisustukseen liittyvän ylihintaisen roinan hankkimista tuotevalikoimaan.
Ulkomaiset verrokit antavat erilaisen kuvan. Macy’s on pärjännyt kohtuullisesti, vaikka kurssi onkin viime aikoina vaihdellut reippaasti. Ei-noteerattu Harrods nojaa arabiasiakkaihin, joten kaupalla on ollut varaa antaa porttikielto niin ylipainoiselle naiselle kuin sellaisia vihaavalle prinssi Philipillekin.
Verkkomyynti selittää aika vähän Stockmannin epäonnistumista. Sillä on verkkokauppa kuten kilpailijoillakin ja kilpailijoilla on niin ikään runsaasti perinteisiä myymälöitä.
Enemmän epäilen syyksi sitä, että Stockmann on pelkkä hengailupaikka. Sinne tullaan tutustumaan kalliisiin tuotteisiin, joita sitten mahdollisesti hankitaan jostain muualta. Lähiössä olevaan hypermarketiin yms. taasen mennään kilometrien automatkan ja satojen metrien kävelymatkan jälkeen päättäväisesti ostamaan viikonlopun ruoat ja muu mukaan tarttuva.
Stockmannin kehnon menestyksen takana ovat laiskat omistajat. Silmäilin Stockmannia omistavien ruotsinkielisten säätiöitten hallintoelimien väkeä. Henkilöt ovat eläkeläisiä sillä varauksella, että poliitikot ja yritysjohtajat jäävät tunnetusti varhain eläkkeelle. Erityisesti Konstsamfundet saisi hävetä Amos Andersonin perinnön tärväämistä. Vahvasti tosin epäilen, ettei niissä piireissä edes tunneta sanaa ”hävetä”.
Sopiva verrokki omistajien osalta on Huhtamäki. Sen strategia oli suuntaa vailla ja tuloksiltaan epäonnistunutta varmaan n. 15 vuotta. Jotenkin epäilen, että nykyinen menestys pakkausalalla on tullut pelkällä tuurilla. Kun ko. sektorille päätettiin keskittyä 1990-luvulla, verkkokaupasta ei tiedetty mitään. Kulttuurirahasto ei ole ollut ruotsinkielisiä verrokkeja parempi omistaja Huhtamäessä.
Omistan Huhtamäen osakkeita
Suomalaiset ovat huonoja omistajia ja yritysstrategiat mättää
Stockmannin kehnon menestyksen takana ovat laiskat omistajat.
Tämän saman voisi liittää moneen muuhunkin suomalaisfirmaan paitsi mainitsemaasi Huhtamäkeen. Tulee mieleeni esim. Sanoma, joka ummisti silmänsä kriitiiseen aikaan median transformaatiolta ja sen sijaan haali ulkomaisia aikakauslehtiä. Seuraava ummistaminen tapahtui televisiotoiminnan transformoituessa nettiin ja Netflix’in kaltaisiin palveluihin, ostamalla kalliilla huonosti kannattavia kanavia Benelux-maista. Kummassakin esimerkissä voi puhua Benjamin Grahamin sanoin ”tupakantumppi-investoimisesta” eli saadaan vielä muutama henkonen ennen tumpin loppuunpalamista. Kannattava defensiivinen bisnes, kuten R-kioskiketju, myytiin pois ja keskityttiin sensijaan mediaan, joka jatkaa murroksen kourissa, kun Googlet, Facebookit jne. tulevat väistämättä jakamaan ison osan mainosmarkkinoiden kakkua Suomessakin.
On kuitenkin totuuden nimissä
On kuitenkin totuuden nimissä sanottava, että jotkin Tokmannin myymälät ovat varsin kaottisia. Siis kaikenlaista hyödyllistä kamaa löytyy kyllä hyllyistä(tai lattialta) mutta ei niitä ole laitettu mihinkään mielekkääseen järjestykseen. Vaikka haluttu tuote olisi valikoimissa, niin työntekijätkään eivät välttämättä tiedä mistä se löytyisi.
http://www.ammattilaissahkomiehethelsinki.fi
Myyntikate
En tunne kaupan alaa, mutta veikkaan että ala ajautuu suuriin vaikeuksiin. Jakelu on yksinkertaisesti liian kallista ja siten se pitää hoitaa toisin. Stockmann leuhki, että sen myyntikate on noussut 51% loka-marraskuussa 2015. Myyntikate tarkoittaa sitä että jos he maksavat tavarasta 100 euroa niin se myydään ulos.
100/(1-0,51) = 204 euroa. Ja tässä ei ole ALV mukana eikä rahti. Eli tekijä saa reilusti alle puolet tavarasta ja yli puolet ottaa firma mikä nostaa tuon jakkaran näytille. Kannattaisiko ostaa jakkara suoraan valmistajalta. Noissa Juhan linkkaamissa jakkaroissa kate on luultavasti vielä korkeampi.
Ei tuo peli vetele. Tokmannilla myyntikate on 34% paikkeilla, kova sekin on.