Trump on peluri ja pysynee sellaisena
If I were to run, I’d run as a Republican. They’re the dumbest group of voters in the country. They believe anything on Fox News. I could lie and they’d still eat it up. I bet my numbers would be terrific.
Donald Trump 1998
Pöly alkaa laskeutua, mutta mitä sen takaa paljastuu? Harva tietää vielä pitkään aikaan – veikkaan, ettei edes Donald Trumpilla ole siitä järin tarkkaa kuvaa.
Optimistit korostavat, ettei Trumpin vaalipuheita saa ottaa liian vakavasti, koska hän puhuu mitä kulloinenkin yleisö haluaa kuulla. Teot ovat oma lukunsa. Näin on sutkaissut Timo Soinikin, joka oikeistopopulistina asiasta jotain tietänee.
Kyllähän Trump yllätti. Hän kehui voittopuheessaan Hillary Clintonia, kun kannattajat vaativat kentälle lisää verta ja katkenneita hampaita. Trump julisti kansakunnan yhdistämistä ja ystävyyttä. Obaman tavattuaan hän kehui session antia ja jatkuvan solvaamisen kohdettaan hyväksi mieheksi (ja Obaman oli vaikea peitellä kiusaantumistaan).
No nythän sieltä kaivautui se kauan odotettu presidentillinen johtaja ja jokaisen kaveri? Enpä usko – ja ennen kaikkea se on arvailua. Trumpin vaalivoiton jälkeiset esiintulot vain vahvistavat hänet äärimmäiseksi populistiksi, luksusluokan torikauppiaaksi ja timantinkovaksi peluriksi. Hän sovittaa sanansa ja eleensä täsmälleen tilanteen ja yleisön mukaan. Koska hän oli jo voittanut vaalin, ei hänen tarvinnut enää kosia kannattajiaan, vaan aloittaa muiden valloittaminen. Hän kohdisti kauniit puheensa markkinoille, vastustajilleen, muulle maailmalle: ostakaa minut niin hyvä tulee. Markkinoille viesti ainakin maistui.
Trump on kieltämättä poliittinen nero, sikäli kun se rajataan itsensä kauppaamiseen – kuten hän jo parikymmentä vuotta sitten itse ennusti. Trump valitsi täsmälleen oikean puolueen, agendan, retoriikan ja ajankohdan. Hän pelasi uhkarohkeasti vastoin rikkomattomana pidettyjä amerikkalaisen politiikan reunaehtoja, ja voitti.
Samaa herkkua on tarjolla jatkossa. Hän toimii arvaamattomasti kuin istuisi valtavassa pokeripöydässä. Siellä harhauttelu onkin hyvä strategia, mutta yhteiskuntaan se tuo pelkkää epävakautta.
Miten käy kansainvälisten suhteiden, kun Yhdysvaltojen linjasta tulee joulukalenterin aukomista: koskaan et tiedä mitä kivaa seuraavan luukun takaa kurkistaa? Kuinka on mahdollista tehdä pitkäjänteisiä taloudellisia päätöksiä tällaisilla reunaehdoilla?
Brexitistit vähättelivät erosta koituvaa epävarmuutta investointien kannalta, mutta yhtiöt ovat jo tehneet selväksi, että raha ei liiku ennen varmuutta taloussuhteiden yksityiskohdista. Sama pätee taatusti Trumpiin. Liipasimella notkuminen ei kannusta panostuksiin.
Kyllä hän varmaan ajan mittaan linjaansa selventää ja johdonmukaistaa, ja jotkut asiat näyttävät ilmeisiltä. Infraa rakennetaan – mikä on hyvä hanke – ja yritysveroa pudotetaan. Sijoittajan kannalta ne ovat tietysti myönteisiä asioita. Pitkällä aikavälillä seuraus on kuitenkin valtion velkaantuminen entisestään. Siinä on uuden talouskriisin siemen, etenkin kun Trump aikoo purkaa finanssisektorin sääntelyä George W. Bushin tapaan. Finanssikriisin aikanaan iskiessä valtio on valmiiksi korviaan myöten veloissa. Siinäpä tenkkapoota.
Näitä lienee lupa odottaa. Mutta paljon jää silti arvailun varaan, koska tuskin koira karvoistaan pääsee varsinkaan seitsemänkymppisenä. Arvaamattomuus ja äänestäjien mielialojen innokas haistelu kuuluvat ilman ihmettä Trumpiin jatkossakin. Linja on se, mikä hänen valtaansa kulloinkin vahvistaa. Harvoin se merkitsee vakautta ja toimivaa talouspolitiikkaa.
Martin Wolf toteaa aika samat asiat
Financial Timesin arvovaltainen makrotalousekonomisti toteaa aika samat asiat kuin itse tuoreessa numerossa. Laitan oleelliset sitaatit tähän siltä varalta ettei linkki toimi:
A second area of concern is financial regulation. Mr Trump has supported repeal of the 2010 Dodd-Frank Act, the regulatory response to the financial crisis. Many financial businesses hate it. Yet the question is whether it would be replaced by a more effective alternative or by a return to the pre-crisis free-for-all. If the latter, the chances of another, possibly bigger, crisis would surely be enhanced. Yet on financial regulation, unlike on trade, Mr Trump’s populism might protect the US from the worst deregulatory instincts of congressional Republicans rather than the reverse.
Mr Trump also wants a big surge of spending on infrastructure and tax cuts. The former would be desirable, particularly if the projects were sensible. Indeed, it would be deeply ironic if Mr Trump carried out, with Republican support in Congress, precisely the sort of Keynesian fiscal stimulus congressional Republicans adamantly opposed when reasonably suggested by the administration of Barack Obama in 2009. Unfortunately, the timing would be far worse since the US economy of today is vastly closer to full employment than it was back then.
The cumulative increase in federal debt might be as much as 25 per cent of gross domestic product by 2026. Congressional Republicans might wish to offset the latter, at least partially, by slashing spending, including on social security and health. But Mr Trump opposes this…. Together, then, Mr Trump’s populism and the Republicans’ tax-cutting mania might open up large and permanent increases in fiscal deficits.
Yet when choosing a replacement for Janet Yellen, Fed chair, by 2018, Mr Trump might look for someone who would run monetary policy on the assumption that such growth was feasible. The result would be the classic populist blend of ultra-loose fiscal and monetary policies. The effects are likely to be rising inflation, higher long-term nominal interest rates and a weak dollar. That might mark a transformation in the global monetary regime. It could even generate the sort of environment seen in the 1970s, when President Richard Nixon and Arthur Burns, Fed chairman, were in charge.
What actually happens depends both on whether Mr Trump does as president what he stated as candidate, and on his interaction with Congress. Some suggest that wiser heads will contain his excesses. Little in his past behaviour suggests this is all that plausible. Make no mistake: Mr Trump’s triumph might destabilise the US and world economies.
se linkki…
https://www.ft.com/content/73262cb8-a72e-11e6-8898-79a99e2a4de6
”””Näin on sutkaissut Timo
”””Näin on sutkaissut Timo Soinikin, joka oikeistopopulistina asiasta jotain tietänee.”””
Miten tiedät että Soini ei ole vasemmistopopulisti?
Ei huono pointti
Totta kyllä että persujen linjauksia voi monin osin pitää vasemmistolaisina, hehän ovat sekoitus oikeaa ja vasenta. Se on tyypillistä populisteille.
Olen kyllä aihetta perannut perusteellisesti Kainuun Sanomissa julkaistusssa jutussa aikoinaan, valitettavasti juttua ei saa linkattua. Sitä kuitenkin on käytetty oikein Wikipediassa perussuomalaisia käsittelevän jutun lähteenä (lähdeluettelo numero kuusi):
https://fi.wikipedia.org/wiki/Perussuomalaiset
Joten olen asiaa kyllä miettinyt, eikä siihen ole helppoa vastausta.
PS miksi oikeistopopulisti
Niin siis Soinin ja persujen oikeistopopulistiksi määrittely perustuu ennen kaikkea voimakkaaseen arvokonservatismiiin, nationalismiin ja militaristismin ihailuun. Ne erottavat sen selkeästi perinteisestä länsimaisesta vasemmistosta ja liittävät oikeistoon, jopa sen äärilaitaan. Samoin rasismi ja kulttuurinen sovinismi, jotka eivät kuulu ehkä viralliseen ohjelmaan, mutta jotka kuten tunnettua purskahtelevat puolueessa esiin jatkuvasti siihen mittaan, että siitä on annettu erilaisia tuomioitakin.
Perussuomalaisissa on toki
Perussuomalaisissa on toki mukana myös oikeistolaisia, mutta Soini itse on konservatiivinen vasemmistopopulisti, ja suuri osa perussuomalaisista kannattaa nimenomaan vasemmistolaista (talous)politiikkaa. Politiikan kenttä ei ole vain vasemmisto-oikeisto-akseli, vaan siinä on toinen ulottuvuus akselilla liberaali-konservatiivi. Perinteiset puolueet sijoittuvat (olevinaan) nelikentän vastakkaisiin kulmaruutuihin, vasemmisto+liberaali ja oikeisto+konservatiivi, mutta se ei tarkoita etteikö toiset vaihtoehdot (vasemmisto+konservatiivi ja oikeisto+liberaali) olisi mahdollisia. Perussuomalaisten linjaukset ovat vahvasti nimenomaan vasemmistokonservatiivisia. Oikeistoliberaaleilla ei ole ollut Suomen politiikassa juuri jalansijaa viimeiseen 50 vuoteen, Nuorsuomalaiset oli jonkinlainen yritys siihen suuntaan.
Pölhöpopulismi
täsmällinen sana. Ei Hakkarainen ja suuri osa persuista tunne akselia muissa kuin ajoneuvoissa. Soinin täsmällinen aate on takinkääntö.
Hyvä huuli ainakin!
Soini ja Hakkarainen saattavat olla toista mieltä, mutta akseli-huuli oli ainakin hauska!
En kiistä
En kiistä tulkintaasi, ja kuten sanottu määrittely on hankalaa (eikä järin tarpeellistakaan sinänsä). Jos saisit tuon ao jutun luettavaksesi niin huomasit minun olevan aika samaa mieltä.
Näen silti vasemmistopopulismin hiukan toisin. Sitä edustavat mm Syriza ja Podemos, ja minusta ero persuihin on selkeä. En ala niitä tässä penkomaan kylläkään, ottaa liikaa vaivaa.
Ensimmäiset teot eivät viittaa perinteiseen republikaaniin
Voittopuheen jälkeen Trumpista jo odoteltiin tavallista republikaanipresidenttiä, mutta ei ihan siltä näytä ensimmäisten tekojen jälkeen.
Hän valitsi strategiapäällikökseen Stephen Bannonin, joka tunnetaan Breitbart-sivuston johtajana. Se luokitellaan USA:ssakin äärioikeistoon, saati Suomen vinkkelistä. Lähi-idässä väkivalta kiihtyy lähivuosina.
Ensimmäinen Trumpin tapaama eurooppalainen poliitikko oli brexitin veturina toiminut nationalistipopulistien johtaja Nigel Farage. Se on Yhdysvaltojen presidentiltä harvinaisen epäsovinnainen ele. Maltillinen valtiomies voitaneen unohtaa.