Alankomaiden poikkeava pääomaverotus – selittäjä Degiron mystiselle ”Total P/L”-luvulle?
Olen ollut lähes viisi vuotta Degiron asiakas. Melkein yhtä pitkään on häirinnyt se, että Degiron käyttöliittymän esittämä “Total P/L”-luku ei näytä kunnolla kuvaavan sitä, mitä Degiro väittää sen kuvaavan. Degiron FAQ kuvaa lukua seuraavasti:
Kuulostaa mukavan yksinkertaiselta ja informatiiviselta, mutta valitettavasti se ei tunnu näyttävän tuota, vaan vain jotakin sinnepäin. Nähdäkseni tuon Total P/L pitäisi olla niinkin yksinkertaisesti laskettavissa kuin:
Total P/L = Nykyinen käteinen + Nykyisten positioiden arvo – (Talletukset – Nostot)
Eli esimerkiksi jos olisi 500€ tilillä, nykyisissä positioissa 1000€, talletuksia olisi tehtynä yhteensä 1500€ ja nostoja 500€ (eli yhteensä rahaa sisään laitettuna 1000€), total P/L olisi 500€. Käytännössä omalla kohdallani käyttöliittymän ilmoittama P/L kuitenkin poikkeaa tuosta 20%:n luokkaa. Enkä ole ainoa, sillä esim. Redditin palstalla on ihmetelty samaa.
Miksen kysy Degiron asiakaspalvelusta? Koska luku on laskettavissa muutenkin, ja luku on ollut heittänyt alkuun vähemmän, en pitkään aikaan nähnyt ensin tarpeelliseksi kysyä, mutta lopulta kyllä kysyinkin. Seurasi pitkä viestinvaihto, ja lopulta vielä erikseen sovittu puheluaikakin, minkä seurauksena sieltä luvattiin kysyä teknisemmältä puolelta, mistä on kyse, mutta sittemmin ei taas olekaan asiasta mitään kuulunut.
Koska edelleen kiinnostaa, mistä kummasta ero johtuu, rupesin pohtimaan, voisiko syy piillä jollain tavalla Degiron kotimaan eli Alankomaiden pääomaverotuksesta – ties vaikka siellä olisi jonkinlainen Suomen osakesäästötilin kaltainen järjestelmä, jota palvelemaan tuo Total P/L:kin olisi kehitetty. No, pienen etsinnän perusteella Alankomaissa todella on jokseenkin poikkeava verotusjärjestelmä, joka kulkee nimellä Box 3 (kts. linkki). Pikaisen silmäyksen perusteella se vaikuttaa samansuuntaiselta verotukseltaan kuin Ruotsin ISK-tili: siinä missä Ruotsissa maksetaan ISK:sta kiinteää prosenttia suhteessa pääomaan, Box 3:ssa määritetään fiktiiviset tuotot riippumatta siitä, mitä ne ovat todellisuudessa olleet, ja sitten verotetaan sitä tuottoa. Jos Alankomaiden malli olisi muistuttanut Ruotsin ISK-tilin sijasta osakesäästötilin kaltaisesta toimintaperiaatetta, missä nosto koostuu lähtökohtaisesti yhdistelmästä oman pääoman palautusta sekä tuottoja tai tappioita, se olisi voinut jotenkin ehkä selittää, miksi Total P/L näyttää niin oudolta. Mutta eipä näin näytä olevan.
En varsinaisesti pidä ISK-tilin tai Box 3:n veromallia kovin reiluna, mutta se on tämän Degiro-kysymyksen kannalta sivuseikka. Tuli tässä etsiessä opittua jotain Alankomaiden verotuksesta, mutta Degiron “Total P/L” jäi edelleen mysteeriksi.
Tämä oli mulle uutta. Onko tuossa mahdollisesti kyse jostain menosta, joka ei oikein näy ja aukea? En ole tuota pistänyt itse edes merkille. En ole suuria kummallisuuksia tilillä huomannut.
Kiitos kommentista! Vaan sepä tuossa siis on se outo juttu, kun sen pitäisi ikään kuin huomioida kaikki menot. Mutta jos kaikki tulot ja menot huomioidaan, yksinkertaisimmin samaan lopputulokseen pitäisi päästä, kun katsotaan vain nykyarvo ja paljon rahaa on laitettu sisään. Mutta siinäpä tuleekin se ero, ja minulla se on hyvin samansuuntainen kuin tuolla, joka on samaa ihmetellyt Redditin palstalla. Harmillisesti en viimeksi rahaa nostaessa tarkistanut tilannetta ennen nostoa, mutta olen melko varma, että pelkkä nosto sai tuon ”Total P/L”-luvun nousemaan noin 10%. Jos kyse olisi vain historiallisesta eurotuotosta, eihän noin tietenkään pitäisi käydä.
Käytät siis Degiroa? Voisithan katsoa, paljonko olet laittanut sinne rahaa, verrata sitä tilin nykyarvoon ja katsoa, eroaako se merkittävästi tuosta ”Total P/L”-luvusta. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten hyvin tai huonosti nuo sinulla täsmäävät keskenään.
Mistä sen laitetun rahan määrän äkkiä tsekkaa?
Heikki, aivan suoraan ei taida nähdä mistään, mutta ottamalla tilitapahtumat taulukkolaskennassa voi laskeskella.
Tein laskelman yhdelle osakkeelle eli AbbVielle. Olen ostanut sitä monessa erässä vuodesta 2020 alkaen. En ole koskaan myynyt sitä.
Ostettu kappalemäärä on yhteensä 180 kpl ja ostohinnat yhteensä ovat 20 900 USD.
Tästä saadaan jakamalla luku BEP, joka on 116,11 ja oikein Degiron näkymässä.
Osinkoa on tullut yhteensä 3280 USD.
Omistuksen nykyarvo on 32 040 USD.
Toteutumaton tulos (unrealised…) on näin ollen 32 040+3 280-20 900 = 14 420, joka luku on lähellä Degiron näyttämää lukua 14 028 USD. Valuuttakurssien vaihtelut voivat selittää tämän.
Total P/L luvuksi Degiro näyttää 16 617 USD? Tämän kai pitäisi olla sama luku kuin unrealised, koska myyntejä ei ole?
Jotain hämärää tuossa on.
Laskelmat tein listaamaamalla AbbVien tapahtumat Account Statementiltä ja viemällä tulokset Exceliin jatkolaskentaa varten.
”Total P/L luvuksi Degiro näyttää 16 617 USD? Tämän kai pitäisi olla sama luku kuin unrealised, koska myyntejä ei ole?”
Ei aivan. Noiden kokonais-”P/L”-lukujen pitäisi sisältää myös osingot, joten tuosta tulkitsisin, että osinkoja olisi tullut parin tonnin verran, mikä näyttää ton firman kohdalla suht järkeenkäyvältä.
Onko siis niin, että sinulla on vain yhtä arvopaperilajia Degirolla? Olettaisin, että sinulla tuon arvopaperin kohdalla oleva ”Total P/L” näyttää samaa määrää kuin koko salkkusi ”Total P/L”. Tuossa tekstissäni viittasin koko salkun ”Total P/L”-lukuun, mutta yksinkertaisen salkun kohdalla toki kiinnostavaa, täsmääkö nuo kaksi keskenään.
Ps. Sivuhuomiona on tullut huomattua, että käytettäessä käyttöliittymää suomen kielellä, salkun kokonais-”Total P/L” ei ole käännetty, mutta arvopaperikohtainen ”Total P/L” on käännetty muotoon ”V/T yhteensä”. 🙂
Unrealized-luvussa 14 420 on mukana jo saadut osingot USD 3 280 arvonnousun USD 11 140 lisäksi.
On minulla Degirossa paljon muitakin firmoja, mutta laskennan helpottamiseksi tein sen vain yhdelle.
Ok. Tässä jutussa kuitenkin tarkoitin tuota koko salkun ”Total P/L”-lukua. Tuossa arvopaperikohtaisessa vastaavassa luvussa en ole huomannut varsinaisesti virheitä. En sinänsä ole sitä tarkemmin tutkinutkaan, kun luvut ovat vaikuttaneet järkeenkäyviltä.
Olipa suomalaiseen verotukseen tottuneelle erikoista tekstiä tuo Alankomaiden verottajan kuvaus Box 3 pääomatulojen arvioinnista verotusta varten. Ei ihme, että Suomessa kansalaisten veromyönteisyys on muita maita korkeampaa.
Jeps, näin syvemmin Box 3:een perehtymättä monimutkaiselta kuulostaa. Sinänsä en itse vastusta ajatusta realisoimattomien tuottojen verottamisesta, mutta en pidä reiluna ajatusta, jossa veroa maksettaisiin riippumatta siitä, onko oikeasti tehty tappioita vai mahdollisesti todella mittavia voittoja. Siinä mielessä Box 3 vaikuttaa samalla tavalla ongelmalliselta kuin Ruotsin ISK-tili, vaikka ISK taitaakin olla käytännössä simppelimpi.
Ehdotin runsas vuosi sitten järjestelmää, joka tavallaan yhdistäisi Ruotsin ISK-tilin ja Suomen osakesäästötilin hyvät puolet:
https://piksu.net/suomen-ja-ruotsin-osakesaastotilien-hyvien-puolien-pohjalta-osakesaastotili-3-0/